Rovaniemen hovioikeus on antanut päätöksensä törkeään pahoinpitelyyn liittyvästä tapauksesta. Yksi tuomituista oli valittanut Oulun käräjäoikeuden langettamasta tuomiosta. Hovioikeus ei kuitenkaan muuttanut Käräjäoikeuden tuomiota.
Tapauksessa kolme naista oli todettu syyllisiksi Oulussa vuonna 2021 tapahtuneeseen pahoinpitelyyn. Naiset olivat hyökänneet tuntemansa naisen kimppuun.
Naiset olivat lyöneet uhriaan teleskooppipatukalla päähän ja pistäneet häntä useita kertoja teräaseella. Lisäksi uhria oli muun muassa revitty hiuksista.
Uhri oli kertonut menneensä turvakodille miesystävänsä takia ja saaneensa etukäteen uhkauksia hyökkääjiltä. Hyökkäys tapahtui turvakodin ulkopuolella.
Todistajat luonnehtivat tilannetta "myllytykseksi ja raivoamiseksi usean henkilön toimesta".
Kaikki kolme naista saivat teosta 1 vuoden ja 10 kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen. Kolmikko määrättiin lisäksi noin 13 000 euron vahingonkorvauksiin.
Uusimmat
-
10:37
Leijonien MM-joukkueesta kalkkiviivoilla pudonnut puolustaja siirtyy Tapparaan
-
10:31
Dronehyökkäys: Venäjä sulki hetkeksi kaksi lentokenttää
-
10:26
Ukrainan joukot vetäytyneet Harkovan alueella
-
10:19
TEM: Työllisyysaste putoaa selvästi tänä vuonna
-
10:18
Ilves hankki Leijonien olympiavoittajan
-
10:13
Lääkäriliitolta radikaali ehdotus soteongelmiin: "Paras lääkärille, potilaalle ja yhteiskunnalle"
-
10:11
Nordean pankkipalveluissa häiriö yön aikana – asiakkaiden tilit vaikuttivat kadonneen
-
10:02
Putin ylistää Kiinan Xi:tä: "Rakas ystävä"
-
10:00
Salkkarit-juonipaljastukset julki! Hahmon ukaasi järkyttää
-
09:39
Karhu liikkui Lieksan keskustassa
-
09:38
Huuhkajien luottopelaajan jalka murtui – sivuun kuukausiksi
-
09:31
Kanadan romahdukselle armotonta kuittailua jopa jääkiekkoliitolta
-
09:11
Nordean häiriöstä lisätietoa – "Olemme pahoillamme"
-
09:09
Tässä ovat uudet Vain elämää -artistit
-
08:49
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
08:40
Kanadan NHL-tähtien totaalinöyryytys lähellä – MM-areenan uumenissa paljonpuhuva hetki: "Näin on, saatana!"
-
08:34
Tulli paljasti jättimäisen savukkeiden salakuljetuksen – näin rikolliset toimivat
-
08:22
Kuorma-auton lava unohtui pystyyn – näin pahaa jälkeä se aiheutti vilkkaassa risteyksessä
-
07:56
Susanna Tapani vei joukkueensa finaaliin – nousi taas jatkoeräratkaisijaksi
-
07:53
Yksi ihminen pelastettiin tulipalosta Helsingissä
-
Lataa lisää