Kiinan koronasulut painoivat Koneen tulosta – merkit maailmanlaajuisten häiriöiden helpottumisesta kuitenkin rohkaisevia
Hissivalmistaja Koneen huhti–kesäkuun tulosluvut kärsivät Kiinan tiukoista koronatoimista.
Yhtiön liikevaihto laski vertailukelpoisin valuuttakurssein laskettuna 15,2 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.
Oikaistu liikevoitto laski 44 prosenttia 209 miljoonaan euroon. Vertailukelpoisin valuuttakurssein laskien saatujen tilausten arvo kasvoi 0,6 prosenttia.
Toimitusjohtaja Henrik Ehrnrooth totesi, että Kiinan koronasulut aiheuttivat merkittäviä häiriöitä markkinalla. Toiminnot saatiin palautettua normaalille tasolle kesäkuussa, mutta huhtikuun tehdassulut sekä toukokuun matalat toimitusmäärät painoivat uusien laitteiden myyntiä huomattavasti.
– Tämä yhdessä jatkuneiden kustannuspaineiden kanssa rasitti tulosta. Ensimmäiset merkit maailmanlaajuisten toimitusketjujen häiriöiden helpottumisesta ovat kuitenkin rohkaisevia, Ehrnrooth arvioi tiedotteessa.
Lue myös: Inflaatio on kiihtynyt nopeimmaksi vuosikymmeniin ja se näkyy kuluttajavetoisissa yhtiöissä – näihin pörssiyhtiöihin odotetaan suurimpia tappioita
Tulosvaroitus viime viikolla
Kone antoi viime viikolla tulosvaroituksen, jossa se alensi arvioitaan tämän vuoden liikevaihdon kasvusta ja liikevoitosta.
Kone arvioi kuitenkin, että kannattavuuspaineet helpottavat vuoden loppua kohden, kun toimitusmäärät elpyvät. Kone kertoo nostaneensa hintojaan kaikissa liiketoiminnoissaan ja tarttuneensa toimiin tuottavuuden parantamiseksi.
Kiinassa kiinteistömarkkinoiden kiristyminen ja koronarajoitukset merkitsevät, että uusien hissien myynti laskee huomattavasti.
Kone ennakoi, että uusien laitteiden myynti kasvaa muualla maailmassa. Samalla modernisointimarkkinat kasvavat, kun jo asennetut hissit ikääntyvät ja rakennuksia uudistetaan.
Uusimmat
-
09:05
Iranin hallitus: Presidentin kuolema ei vaikuta millään lailla maamme hallinnon työskentelyyn
-
09:02
Veroilmoittamisen viimeinen määräpäivä on huomenna
-
09:01
MM-kisoissa on nyt päällä erikoinen ”naapuritilanne” ja se liittyy Leijoniin – sveitsiläisvalmentaja kajautteli suomeksi Prahassa
-
08:59
Avoimia työpaikkoja yli neljännes vähemmän kuin vuosi sitten
-
08:58
Jere tarjosi ihmisille yllättävää apuaan – päätyi erikoisiin tilanteisiin
-
08:53
Paskolammella käryää
-
08:51
Kannattajiaan kadottava Biden lähti Trumpin mutapainiin mukaan: "On suuri ihme, että Biden suostui tähän"
-
08:36
Hallitseva mestari laulukuoroon NBA:n pudotuspeleissä – 20 pisteen johto suli tappioon
-
08:17
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
08:03
Suomalaisvarustamo niittää hyötyä sähköhybrideistä merillä
-
08:03
Leijonien NHL-lupaus raottaa mystistä tilannettaan – ystävystyi vahvasti Jesse Puljujärven kanssa
-
08:00
Golftähti venyi huimaan temppuun – ensimmäinen major-voitto ennätystuloksella
-
07:49
Iranin presidentin kuolemalla vaikutusta maailman kahteen isoon konfliktiin – asiantuntija avaa tilannetta MTV:lle
-
07:28
Saako toisen mökille ilmestyä yllättäen? Näin lähetät kutsumattomat vieraat kohteliaasti kotimatkalle
-
07:14
NHL:n suomalaishyökkääjä jakoi kovaa kritiikkiä itselleen – "Vaikea kausi"
-
07:05
Pekka Pouta kertoo koiriensa Sinin ja Suvin kesäkuulumiset: "Yhteiselo on muuttunut jatkuvasti paremmaksi"
-
07:05
MM-kisojen pistelinko toipui karmeasta onnettomuudesta – tuomari teki jäältä verisen löydön
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi hallituksen leikkausten takia
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
Lataa lisää