Katso video eläintarhasta: Auringonpimennys sai kurjet ja mangustit käyttäytymään erikoisesti
Osassa Pohjois-Amerikkaa koettiin eilen täydellinen auringonpimennys, joka sai niin ihmiset kuin eläimetkin käyttäytymään erikoisesti.
Esimerkiksi San Antonion eläintarhassa Yhdysvaltain Texasissa mangustit ja merimetsot juoksentelivat ennen pimennyksen huippua ympäriinsä suurissa laumoissa ja flamingot kokoontuivat aitaukseen.
Kurjet taas tanssivat villisti ja räpyttivät siipiään. Eläintarhan mukaan tällaisia monimutkaisia tanssiesityksiä nähdään yleensä vain soidinmenojen aikana.
Texasin eläintarhan mukaan osa eläinten käyttäytymisestä saattoi olla sattumaa.
Arkansasissa järjestettiin joukkohäät
Myös ihmiset harrastivat Yhdysvalloissa omia kosiorituaalejaan esimerkiksi menemällä joukolla naimisiin.
Russellvillessä Arkansasissa yli 300 pariskuntaa astui avioliiton satamaan massahäissä, kun "ohut Kuun ympärillä näkyvä valorengas symboloi valtavaa vihkisormusta taivaalla", kuten tapahtuman verkkosivuilla mainostettiin.
Suomessa seuraava täydellinen pimennys 92 vuoden päästä
Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan mukaan täydellinen pimennys nähtiin eilen maanantaina alueella, jossa asuu noin 32 miljoonaa ihmistä.
Hotellien ja ravintoloiden lisäksi pimennystä odotti innokkaasti tiedeyhteisö, joka pyrki selvittämään sen vaikutuksia muun muassa Maan ilmakehään ja eläinten käyttäytymiseen.
Suomessa täydellinen auringonpimennys nähtiin viimeksi heinäkuussa 1990. Seuraavan kerran sellainen tapahtuu vasta lokakuussa 2116.
Osittainen auringonpimennys nähdään Suomessa seuraavan kerran maaliskuussa 2025.
Uusimmat
-
07:10
Professori: Ikääntyvien hoivamenot eivät ole todellinen uhka kansantaloudelle
-
07:08
Kansainvälinen tuomioistuin koolla jälleen Gazan sodan tiimoilta – Etelä-Afrikka vaatii oikeutta kieltämään Israelin etenemisen Rafahiin
-
06:45
Video: Ukraina pääsi kohutun venäläisen "kilpikonnatankin" ihon alle
-
06:41
Mikko Rantanen nousi harvalukuiseen ja legendaariseen joukkoon – Colorado onnistui pakkoraossa
-
06:32
Amnesty: Thaimaan valtio vakoilee nais- ja sateenkaariaktivisteja israelilaisella Pegasus-vakoiluohjelmalla
-
06:29
Voiko jäätelö olla ravitseva ja terveellinen välipala? Kiinnitä huomiota tähän
-
06:29
MM-Leijonien mysteerimies takoo opintoja pelien ohella – NHL-sopimus alleviivaa mestariluotsin huimat puheet
-
06:20
Voiko itärajan yli virrata pian lisää väkeä? Pääministeri Orpo MTV:lle: "Viisas varautuu"
-
06:16
Xi ja Putin tapasivat, juhlallinen seremonia näytettiin televisiossa
-
06:03
Sotevaliokunta äänestää alkoholilaista
-
06:03
Katso video: Näin suuren muutoksen Ellen Jokikunnaksen Italian-kodin viinikellari koki!
-
05:55
Kommentti: Yksi häikäisevä fakta unohtuu nyt Leijonista
-
05:50
Tarjan bongaaman 14 vuotta vanhan pullopostin kirjoittaja löytyi: "Ei maistu siideri enää!"
-
05:44
Lakkolait tarkoitus hyväksyä valtioneuvoston istunnossa
-
05:32
Euroviisujen Israel-kohu paljasti syvän vastakkainasettelun – näin kahtiajakautuneessa Suomessa nyt elämme
-
05:23
Hamas: Israelin vaatimukset ja hyökkäys Rafahiin jumiuttaneet aseleponeuvottelut
-
05:15
Polttomurhaa valmistellut mies vannoi rakkauttaan kaunopuhein – viestittely paljastaa, miten uhri yritti päästä ex-puolisosta eroon
-
23:36
Slovakian varapääministeri BBC:lle: pääministeri Ficon tila ei enää kriittinen – tämä hyökkäyksestä tiedetään
-
22:33
Cristiano Ronaldo paljasti sääntönsä, joka voi kavahduttaa tavan tallaajaa: "En koskaan"
-
22:32
Biden ja Trump sopivat televisioväittelyiden ajankohdista – aikovat rikkoa vuosikymmenten perinnettä
-
Lataa lisää