Katri Helena ja Seela Sella ovat olleet ystäviä jo 30 vuotta – yllätys saa muistelemaan ensitapaamista: "Me ajattelemme Katrin kanssa vähän samalla tavalla"
Laulajalegenda Katri Helena on tehnyt musiikkia jo seitsemän vuosikymmenen ajan.
Laulu rakkaudelle -ohjelmassa julkisuudesta tutut henkilöt saavat kokea toinen toistaan koskettavampia yllätyksiä ystäviltään ja läheisiltään. Laulajalegendaksi ja sinivalkoisuuden ääneksikin nimitetylle Katri Helenalle järjestettiin kaunis esitys kiitoksena ystävyydestä ja musiikkiurastaan.
Katri Helenan ystävä, näyttelijäkonkari Seela Sella yllättää yhdessä lauluyhtye Club For Fiven kanssa Katri Helenan hänen lempikappaleellaan StinginFragile. Koskettavassa esityksessä Club For Five tulkitsee kappaletta herkästi, jonka lisäksi Sella lausuu katkelman Katri Helenan kappaleesta Taivaan tie. Sellan ja Katri Helena ovat ystäviä jo 30 vuoden takaa.
– Kansallisteatterissa oli joku sellainen tilaisuus, missä Katri oli esiintymässä ja olimme minun pukuhuoneessani. Eelis Sellan kuolemasta oli vähän aikaa ja jotenkin minua rupesi itkettämään. Oli ikävä ja raskas olo. Muistan, kun aloimme puhumaan, että uskonko minä, että ihminen seuraa minua ja minä sitten vastasin, että joku energia on kyllä olemassa. Tajuttiin, että me ajattelemme Katrin kanssa vähän samalla tavalla. Se kovasti yhdisti ja yhdistää meitä, Seela Sella muistelee ystävyyttä.
Club For Five -yhtyeen jäsenet kuvailevat Katri Helenaa aurinkoiseksi, positiiviseksi ja armolliseksi elämää kohtaan.
Yllätettävä itse astelee lavalle rauhallisin, mutta hieman hermostunein tunnelmin.
– Täytyy tunnustaa, että vähän jännittää. Helppoahan tässä, kun ei itse tarvitse laulaa. Antaa tulla vaan, Katri Helena nauraa.
Miten Katri Helena reagoi koskettavaan esitykseen? Katso video!
Laulu rakkaudelle – Secret Song Suomi -ohjelma sunnuntaisin kello 19.30 MTV3-kanavalla. Katsottavissa ennakkoon mtv-palvelussa.
Uusimmat
-
22:54
Suomen vaihtoaitiossa kiehahti! Jukka Jalonen tylytti Jesse Puljujärveä
-
22:54
Baltimoren siltaan törmännyt laiva lopulta irti – lähes kaksi kuukautta aluksella jumissa olleen miehistön piina jatkuu
-
22:54
MTV seuraa: Leijonat ikävässä trillerissä – Mikael Granlundin upeasta ajosta hylätty maali
-
22:40
Leijonat jäätävissä ongelmissa MM-jäällä – tämä Tanskan johtomaali hylättiin
-
22:25
Entinen UFC-ottelija Geane Herrera on kuollut 33-vuotiaana
-
22:15
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
21:03
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
21:00
"Ai siitä tuli tommonen" – asukkaat yllättyivät lopputuloksesta Kotoisa-jaksossa
-
20:45
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
20:28
Helsingissä kadonnut nuori nainen on löytynyt
-
20:25
Eminemin Hailie-tytär meni naimisiin – liikuttava isä-tytär -tanssi ikuistui kuviin
-
20:25
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
20:22
Kaksikko kidutti naista Tampereella itse tehdyllä julmalla laitteella
-
20:15
Helppo kampaus arkeen ja juhlaan – näin teet söpön lettikampauksen!
-
Lataa lisää