Venäjä suunnitteli presidentti Zelenskyin salamurhaa – kaksi Ukrainan turvallisuusviranomaista pidätetty
Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU kertoi tiistaina, että kaksi ukrainalaista turvallisuusviranomaista on otettu kiinni epäiltyinä osallisuudesta suunnitelmaan salamurhata presidentti Volodymyr Zelenskyi.
SBU sanoi suunnitelman olleen Venäjän koordinoima, ja tarkoituksena olisi ollut surmata Zelenskyin lisäksi muitakin Ukrainan johtohenkilöitä.
SBU kertoo Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n johtaneen verkostoa, johon kuulunut ukrainalaiskaksikko esimerkiksi antoi salaiseksi luokiteltua tietoa Venäjälle.
Ukrainalaissivusto Kyiv Independentin mukaan kiinni otetut olivat ukrainalaisia everstejä.
SBU sanoo Venäjän etsineen presidentin turvallisuushenkilöstön joukosta ihmisiä, jotka olisivat valmiita ottamaan presidentin panttivangiksi ja surmaamaan tämän.
– Terrori-iskusta, jonka piti olla virkaanastujaislahja (Venäjän presidentti Vladimir) Putinille, tulikin Venäjän salaisen palvelun epäonnistuminen, kuvaili SBU:n johtaja Vasyl Maljuk Kyiv Independentin mukaan.
Myös Maljukin itsensä kerrottiin olleen salamurhayrityksen suunnittelijoiden tappolistalla. Listalla oli myös muun muassa Ukrainan sotilastiedustelun johtaja Kyrylo Budanov, joka oli määrä surmata ohjusiskussa hänen olinpaikkaansa, Kyiv Independent kertoi.
Zelenskyi yritetty surmata useasti
Ukrainan mukaan presidentti Zelenskyi on ollut Venäjän kohteena useaan otteeseen, myös Venäjän helmikuussa 2022 aloittaman laajan hyökkäyssodan alkuvaiheessa.
Kyiv Independentin mukaan Zelenskyi kertoi marraskuussa, että hänet oli helmikuusta 2022 lähtien yritetty surmata ainakin viisi kertaa.
Viime kuussa puolalaiset ja ukrainalaiset syyttäjät kertoivat, että yksi ihminen oli otettu kiinni epäiltynä tuen antamisesta Venäjän suunnitelmalle salamurhata Zelenskyi. Viime elokuussa SBU kertoi, että yksi nainen oli pidätetty, koska naisen epäiltiin juonivan Zelenskyin tappamista ja pyrkineen selvittämään presidentin liikkeitä pääkaupunki Kiovan ulkopuolella.
Uusimmat
-
16:21
Ukraina: Hyökkäsimme Viipuriin
-
16:11
Uudet tulvat iskivät Afganistaniin: Kuolonuhreilta ei ole vältytty
-
16:02
Pörssisähköläisten kissanpäivät: "Edullista sähköä tarjolla paljon"
-
15:55
Iranin presidentin helikopterisaattueessa onnettomuus
-
15:46
Iran vahvistaa käyvänsä neuvotteluita arkkivihollisensa kanssa
-
15:36
Onko Petteri Orpo huolissaan turvallisuudestaan? Näin pääministeri vastaa
-
15:30
Pernilla Böckerman vaihtoi hiustyyliä – seuraajat haltijoissaan: "Ihan täydellinen"
-
15:11
Näky lentokoneen ikkunasta aiheutti paniikin lentokoneessa Intiassa
-
15:09
Annimari Kortteen uran viimeinen kausi käynnistyi nihkeästi
-
15:02
Haluatko auttaa pörriäisiä omalla kotipihallasi? Olennaista on hallittu hoitamattomuus
-
14:43
Kommentti: Leijonien piilevä MM-katastrofi tiivistyy Mikael Granlundiin ja tähän puhuttelevaan faktaan
-
14:24
Presidentti Stubb sonnustautui mustiin nahkahansikkaisiin muistopäivänä – tässä syy
-
14:18
Viipurissa väitetysti räjähdys ja tulipalo öljyvarastossa – Venäjä kiistää droneiskun
-
14:08
Eden kuoli tulehdukseen – olympiaunelma murskaksi
-
13:52
Saadaanko sunnuntaiksi kuudes hellepäivä putkeen? Näillä alueilla se on mahdollista
-
13:51
"Vartijat kohtelevat romaninaisia kaupoissa hävyttömästi" – Hallitus unohtamassa romanit rasismiohjelmastaan
-
13:47
Henry Mannille uran kuudes MM-mitali
-
13:45
Joel Hallikainen nauttii uudesta aluevaltauksestaan – laulaa vanhaikodeissa: "Se on syy, että jaksan tätä"
-
13:38
Junaliikenteessä myöhästymisiä turman vuoksi
-
13:36
Violetit salamat hehkuivat kraatterissa: Tulivuori Ibu purkautui näyttävästi Indonesiassa
-
Lataa lisää