Kainuun hyvinvointialueen asiakkaiden tietoja saattanut vuotaa kuljetusyhtiöön tehdyssä tietomurrossa
Suurin osa Suomen hyvinvointialueista on kertonut olevansa elokuisen tietomurron piirissä.
Inkontinenssin ja diabeteksen hoitotarvikkeita kotiinkuljetuksella tilanneiden asiakkaiden tietoja on saattanut joutua vääriin käsiin Kainuun hyvinvointialueella. Mahdollinen tietovuoto liittyy kuljetusyhtiö Westlogiin elokuussa tehtyyn kyberhyökkäykseen ja tietomurtoon.
Hyvinvointialueen tiedotteen mukaan tietovuoto koskee niitä kainuulaisia, jotka ovat tilanneet kyseisiä tarvikkeita hyvinvointialueen kuljetuspalvelun kautta.
Inkontinenssituotteiden tilaajien tietovuoto koskisi Kainuussa noin 148 ihmisen nimeä, yhteystietoja ja tietoja tehdyistä tilauksista. Diabetestarvikkeiden tietovuoto puolestaan koskisi noin 80 ihmistä, joiden nimi- ja yhteystiedot olisivat vuotaneet ulkopuolisille.
Hyvinvointialueen mukaan muut ihmisten terveyteen liittyvät tiedot eivät olisi vuotaneet.
Hyvinvointialue kertoo olevansa asiakkaihin henkilökohtaisesti yhteydessä ja antavansa heille mahdollisia toimintaohjeita, kun tilannekuva tapahtuneesta tarkentuu.
Tuhansien tiedot voineet vaarantua
Tiedotteessa sanotaan, että Kainuun hyvinvointialueen omat tietojärjestelmät eivät ole olleet kyberhyökkäyksen tai tietomurron kohteena. Mahdollinen tietovuoto liittyy sen sijaan nimenomaan kuljetusyhtiö Westlogin tapaukseen.
Viime viikolla STT uutisoi, että Westlogiin elokuussa kohdistuneen tietomurron takia yli 76 000 ihmisen henkilötiedot ovat voineet vaarantua. Joukossa on sekä julkisen terveydenhuollon asiakkaita että työntekijöitä. Suomen 21 hyvinvointialueesta yhteensä 17 oli viime viikon torstaihin mennessä ilmoittanut olevansa murron piirissä.
Westlog vastaa Essity-yhtiön valmistamien Tena-inkontinenssituotteiden kotiinkuljetuksesta eri puolilla Suomea. Yhtiö toimittaa virtsankarkailun hoitotuotteita kotiinkuljetuksena myös hyvinvointialueiden asiakkaille.
Kainuussa Westlog on toiminut alihankkijana paitsi Essitylle myös Roche Diagnostics -yhtiölle. Kainuun hyvinvointialueella on näiden yhtiöiden kanssa sopimus muun muassa hoitotarvikkeiden kuljetuspalveluista.
Uusimmat
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
20:14
Aivosyövästä selvinnyt Karita suuntasi Mount Everestille: "Oli elämä ennen ja elämä jälkeen"
-
20:09
Manchester City on jälleen Valioliigan mestari!
-
19:43
MM-kisoissa taas älyttömät murskajaiset – pistepörssiin uusi kärkinimi
-
19:37
Leijonat putosi MM-lohkonsa viitoseksi – Itävalta lähellä ihmetemppua
-
Lataa lisää