Jasmin Hamid muisteli opiskeluaikojaan Teatterikorkeakoulussa: "Samalla kasvettiin aikuisiksi"
Sijoittaja ja näyttelijä Jasmin Hamid nautti teatterista viikonloppuna puolisonsa kanssa.
Salatut elämät -sarjassa aikoinaan näytellyt sijoitusbloggaaja ja näyttelijä Jasmin Hamid intoutui muistelemaan opiskeluaan Teatterikorkeakoulussa, kun kävi puolisonsa Santtu Hulkkosen kanssa viikonloppuna teatterissa. Hamid kertoi aiheesta 5. helmikuuta Instagram-julkaisussaan.
– Olipahan tunteita täynnä oleva viikonloppu. Lauantaina kävimme kahdestaan teatterissa ja sen jälkeen Hakaniemen hallissa lasillisella. Se oli jo itsessään ihanaa. Mutta erityisen päivästä teki, että menimme katsomaan Teatterikorkeakouluni aikaisen luokkakaverini Tatun monologia, Hamid kirjoitti.
Kuvia voit selata nuolista.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Kouluaikamuistelun kirvoitti juuri entisen kurssikaverin näkeminen. Lisäksi Hamid jännitti Tatun esitystä.
– Aluksi jännitti hirveästi Tatun puolesta, varsinkin, kun hän oli yksin lavalla. Ja kun esitys lähti kunnolla käyntiin, tunsin ihan valtavaa ylpeyttä hänen taidoistaan. Vasta äsken aloitettiin näyttelijäopinnot, ja nyt olemme jo rautaisia ammattilaisia, Hamid ylisti.
Hamid piipahti samana iltana myös kollegansa syntymäpäiväjuhlissa, joissa oli läsnä muitakin entisiä kurssikavereita.
– On vaikea selittää lyhyesti, millaista Teatterikoulussa opiskelu on, mutta sanotaan nyt vaikka, että se on intensiivistä, kokonaisvaltaista ja välillä raastavaa. Kurssillamme oli 16 opiskelijaa ja tanssittiin, näyteltiin, laulettiin, heittäydyttiin ja ahdistuttiin yhdessä viiden vuoden ajan kahdeksan tuntia päivässä. Ja samalla kasvettiin aikuisiksi. Oli niin ihanaa nähdä näitä tyyppejä, joiden kanssa on kokenut niin paljon, Hamid muisteli.
Hamid näytteli Salkkareissa Katariina Mäkelää 2009–2013. Hänellä on puolisonsa kanssa vuonna 2018 syntynyt poika ja vuonna 2020 syntynyt tyttö.
Uusimmat
-
06:41
Mikko Rantanen nousi harvalukuiseen ja legendaariseen joukkoon – Colorado onnistui pakkoraossa
-
06:32
Amnesty: Thaimaan valtio vakoilee nais- ja sateenkaariaktivisteja israelilaisella Pegasus-vakoiluohjelmalla
-
06:29
Voiko jäätelö olla ravitseva ja terveellinen välipala? Kiinnitä huomiota tähän
-
06:29
MM-Leijonien mysteerimies takoo opintoja pelien ohella – NHL-sopimus alleviivaa mestariluotsin huimat puheet
-
06:20
Voiko itärajan yli virrata pian lisää väkeä? Pääministeri Orpo MTV:lle: "Viisas varautuu"
-
06:16
Putin saapui lujittamaan välejä Venäjälle elintärkeään kumppanimaahan Kiinaan
-
06:03
Sotevaliokunta äänestää alkoholilaista
-
06:03
Katso video: näin suuren muutoksen Ellen Jokikunnaksen Italian-kodin viinikellari koki!
-
05:55
Kommentti: Yksi häikäisevä fakta unohtuu nyt Leijonista
-
05:50
Tarjan bongaaman 14 vuotta vanhan pullopostin kirjoittaja löytyi: "Ei maistu siideri enää!"
-
05:44
Lakkolait tarkoitus hyväksyä valtioneuvoston istunnossa
-
05:32
Euroviisujen Israel-kohu paljasti syvän vastakkainasettelun – näin kahtiajakautuneessa Suomessa nyt elämme
-
05:23
Hamas: Israelin vaatimukset ja hyökkäys Rafahiin jumiuttaneet aseleponeuvottelut
-
05:15
Polttomurhaa valmistellut mies vannoi rakkauttaan kaunopuhein – viestittely paljastaa, miten uhri yritti päästä ex-puolisosta eroon
-
23:36
Slovakian varapääministeri BBC:lle: pääministeri Ficon tila ei enää kriittinen – tämä hyökkäyksestä tiedetään
-
22:33
Cristiano Ronaldo paljasti sääntönsä, joka voi kavahduttaa tavan tallaajaa: "En koskaan"
-
22:32
Biden ja Trump sopivat televisioväittelyiden ajankohdista – aikovat rikkoa vuosikymmenten perinnettä
-
22:10
Kimmo Vehviläinen oli ennen koko ajan kahvikuppi kädessä: "Se oli minulle tuttipullo"
-
22:02
Jami Kinnunen kiskaisi hienon keihäsennätyksen – suomalaislupaukselta melkoinen parannus
-
21:56
Pysyisitkö sinä kyydissä? Kiinalaisen lajittelukeskuksen työtahti häkellyttää
-
Lataa lisää