Jari-Matti Latvalalta painava avautuminen
Rallin MM-sarjaan on tulossa jo ensi kaudeksi merkittäviä sääntöuudistuksia. Yleinen mielipide on kuitenkin se, että uusi sääntöpaketti vaatii vielä hiomista, jotta siitä saataisiin toimiva systeemi aikaiseksi.
Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala piti Kroatian MM-rallin päätteeksi pitkän puheenvuoron kaavailluista muutoksista.
WRC-promoottori on kertonut, että keskusteluja valmistajien kanssa on käyty hyvässä hengessä, ja kokouksia on järjestetty säännöllisesti. Mutta ovatko osapuolet todella samalla puolen pöytää?
– Me valmistajat olemme olleet yhtä mieltä siitä, että emme halua lähteä sille tielle, mitä FIA on ehdottanut. Näistä teknisistä säännöistä olemme olleet valmistajien kanssa samaa mieltä siitä, että autojen pitäisi pysyä Rally1:nä. Hybriyksikön pois ottaminen on ihan hyvä asia, Latvala sanoi.
Latvalan mukaan valmistajat eivät kuitenkaan syty sille ajatukselle, että Rally1-autoista otettaisiin tehoja pois ja Rally2-luokka pyrittäisiin tuomaan lähemmäs Rally1-luokkaa.
– Se konsepti ei mielestäni toimi. FIA on mielestäni nyt alkanut ymmärtämään sen, mitä valmistajat haluavat. Aiemmin on ollut vähän niin, että FIA on tehnyt vähän itsekseen näitä juttuja ja me valmistajat olemme tulleet vähän siellä perässä, Latvala sanoi.
– Tässä pitää löytää sellainen ratkaisu, että se on kaikille hyvä, eikä niin, että yksi tekee päätökset. Silloin kokonaisuudesta ei tule hyvä. Uskon kuitenkin, että siinä asiassa päästään kompromissiin.
Se on selvää, että muutoksia pitää tehdä. Raaka fakta on se, ettei rallin MM-sarja kiinnosta tällä hetkellä kuin tosifaneja.
– Autot ovat nyt liian kalliita. Silloin kun näihin hybrideihin siirryttiin, niin sitä ei ehkä ihan ymmärretty, miten paljon näiden autojen hinnat tulevat nousemaan. Siinä kohtaa on menty väärään suuntaan, Latvala mietti.
Rallin MM-sarjan yksi suurimmista ongelmista on tällä hetkellä se, ettei Rally1-luokassa ole yksinkertaisesti riittävästi kuljettajia ja valmistajia, eikä sitä kautta myöskään tarpeeksi kilpailua.
– Jos mietitään vuosia 2009–2012, niin silloin meillä oli käytännössä kaksi valmistajaa eli Ford ja Citroen, mutta lähtöviivalla oli kuitenkin yllättävän paljon kuljettajia. Silloin oli enemmän yksityiskuskeja, eikä silloin oltu niin kriisissä kuin nyt. Siinä kohtaa olemme menneet väärään suuntaan. Meillä pitäisi olla halvemmat autot, mutta se ei tosin kovin nopeasti varmaan tule, Latvala mietti.
Rallin MM-sarjaan kaavaillut muutokset ovat herättäneet paljon kritiikkiä, ja ehdotuksia lajin kiinnostavuuden parantamiseksi on heitelty paljon ilmaan. Mutta mitä Jari-Matti Latvala tekisi, jos saisi vapaat kädet?
– Jos kysyt minun mielipidettä, niin mielestäni meillä on sääntöjä liikaa. Nyt meillä on jokaiseen asiaan joku sääntö. Laji on rakennettu niin, että me olemme tietyllä tapaa sääntöviidakossa. Tätä lajia pitäisi viedä vapaampaan suuntaan, Latvala linjasi.
– Me olemme yrittäneet mennä liikaa formula ykkösiä kohti. Rallia on viety liikaa sinne suuntaan ja yritetty hakea samanlaista konseptia kuin siellä.
Kun lajin säännöt muuttuvat monimutkaiseksi, ei se ole omiaan nostamaan uusien ihmisten kiinnostusta lajia kohtaan.
– Lajia pitäisi yksinkertaistaa, ei se ole sen vaikeampaa. On tehty uusittu pistejärjestelmä ja yritetty hakea viihdettä. Tätä on tosi vaikea ihmisten ymmärtää. Esimerkiksi sunnuntain tilanne pitäisi olla koko ajan ruudulla, jotta ihmiset voivat nähdä, mikä tilanne sunnuntain osalta on, Latvala kritisoi.
Latvala kaipaa muutosta myös huoltoihin. Hänen mielestään etähuolloilla voisi olla jatkossa suurempi merkitys.
"Me ihmiset olemme kuitenkin täällä paikalla"
Toyota-pomon toiveisiin ollaankin vastaamassa, sillä WRC-työryhmä on jo tähän ongelmaan tarttunut, ja on aikeissa antaa kisajärjestäjille enemmän vapauksia reitin suunnittelun suhteen. Samalla myös etähuoltoja olisi mahdollista järjestää enemmän ja niissä saisi tehdä suurempia remontteja autoihin.
Joustavuuden tuominen huoltoihin ja reitin suunnitteluun olisi myös kustannustehokkaampaa.
– Me ihmiset olemme kuitenkin täällä paikalla, ja se maksaa kaikista eniten. Huoltopisteitä voisi olla enemmän. Nyt me rakennamme valtavat huoltoparkit. Autot lähtevät aamulla kello kuusi ja tulevat takaisin kahdeksan aikaan illalla. Silloin huoltoparkki on ihan turha. Miksi me rakennamme niin valtavat huoltoparkit? Niitä voisi olla enemmän ja tehtäisiin sitten kunnolla etähuollot ilman tiukkoja rajoituksia.
Latvalalla on selkeä näkemys siitä, miten ralli saataisiin tuotua lähemmäs ihmisiä. Hän otti esimerkiksi Suomen MM-rallin.
– Lauantain lenkillä voisimme ajaa Ouninpohjan jälkeen Tampereen keskustaan tekemään huollon. Sitten tultaisiin takaisin ajamaan loput pätkät ja mennään Jyväskylään. Nyt ajetaan yhdessä paikassa ja autot ajavat vain hirveän määrän siirtymiä.
Uusimmat
-
07:20
Prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin erikoinen takaisku saa kritiikkiä asiantuntijoilta: "Tämän kaltaista asiaa ei todella pitäisi voida tapahtua"
-
07:11
Kim Jong-un suree Iranin presidentin kuolemaa: "Hän oli läheinen ystävä"
-
07:02
Leijonat-puolustajalla hengitysvaikeuksia – sai iskun MM-ottelussa
-
06:49
Saksa jyrähti ICC:n syyttäjälle: "Israelin hallinnolla oikeus suojella kansalaisiaan"
-
06:48
Edmonton vei seiskapelissä "Kanadan mestaruuden" – NHL:n neljä parasta selvillä
-
06:38
Marja-alan ihmiskauppaoikeudenkäynti alkaa – "Olen toiminut vilpittömällä mielellä"
-
06:28
Eskariopet kertovat, millainen lahja on mieluisin: "Se on kaikista paras kiitos"
-
06:28
Äitinsä puolesta pelännyt humalainen kaahasi poliisi perässään – tuomio tuli huolesta huolimatta
-
06:21
Verottajalta viimeinen muistutus
-
06:11
Näin sääilmiöt El Niño ja La Niña vaikuttavat suomalaisten suosikkikohteisiin
-
06:06
Helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaisseremoniat alkavat Iranissa
-
06:03
Jukka Jalonen latasi räväkän kommentin Leijonien MM-jättiottelun alla – muistutti toimittajaa "30 vuoden urastaan"
-
05:55
Romanikerjäläisilmiö muuttui – Itä-Euroopassa kiertää nyt sana Suomesta
-
05:51
Käännytyslaki etenee tänään eduskuntaan – hallitus kertoo esityksestä aamulla
-
05:35
USA: Gazaan saatu satoja tonneja humanitaarista apua väliaikaisen laiturin kautta
-
05:33
Securitas-pomon epäillystä miljoonapetoksesta hämmentävää lisätietoa – nyt puhuu vastatiedusteluakin tehnyt vartija
-
05:30
Huomasitko? Leijonien MM-ottelussa erikoinen näky – luottohyökkääjältä raivokas reaktio: "Kyllähän noita pitää!"
-
05:25
Poliisi: Espoossa kadonnut nainen on löytynyt
-
05:13
Vornanen palaa tänään eduskuntaan
-
02:00
THL: Tyttöjen mielenterveysongelmat lisääntyneet – yhden ryhmän tilanne parantunut koronan jälkeen
-
Lataa lisää