Janni Hussi pelkää ylilyöntiä: "Minun täytyy hieman hillitä itseäni"
Rallikartturin tehtävistä ensipuraisun kaksi vuotta sitten saanut Janni Hussi yllättyi, kuinka suuri hyppäys SM-sarjan ja MM-rallin välillä oli.
Hussi, 32, debytoi MM-rallissa Ruotsissa helmikuussa. Hän pudotteli nuotteja Lauri Joonalle kokeneeseen sävyyn, mutta kokemus vaati veronsa Skodan Rally2-auton sisällä.
– Totta kai ero (rallin SM-sarjaan) oli iso. Se oli paljon haastavampaa kuin olin kuvitellut. Ralli oli luonnollisesti pidempi, joten se vaati fyysistä valmiutta, mutta myös henkinen rasite oli kovempi, Hussi kommentoi Dirtfishille.
Hussi on tunnettu mediapersoona Suomessa, mutta yhtäkkiä hän halusi ottaa elämäänsä uuden haasteen.
– En välitä siitä, mitä muut sanovat. Niin moni ihminen on sanonut, etten saa tehdä näin, en pysty tähän tai etten ole tarpeeksi hyvä. Blaa, blaa, blaa. Jos kuuntelisin noita ihmisiä, en koskaan nousisi sohvaltani. Elämä on lyhyt, joten on toimittava.
Yksi kisa Hussin WRC2-kalenterissa on alleviivattu isosti. Nimittäin Suomen MM-ralli elokuun alussa.
– Siitä tulee suunnatonta, en voi valehdella. Se luo paineita, mutta olen siitä myös innoissani. Minun täytyy hieman hillitä itseäni, jotta ei tapahdu ylilyöntiä. Suomen MM-ralli on kaikille valtava tapahtuma, mutta suomalaiselle se on vieläkin valtavampi, Hussi intoilee.
– Saamme siellä hyvää tukea. Ystäväni ja perheeni tulee paikan päälle katsomaan, Hussi päättää.
Joona ja Hussi olivat Ruotsissa WRC2-luokan kuudensia. He saivat tililleen myös yhden MM-pisteen yleiskilpailussa.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää