Israelin armeija kertoo ampuneensa kymmenen taistelijaa operaatiossa Nur Shamsin pakolaisleirin ympäristössä. Leiri sijaitsee Israelin miehittämän Länsirannan pohjoisosassa.
Israelin armeijan mukaan operaatiossa haavoittui kahdeksan sotilasta ja yksi israelilainen poliisi.
Uutistoimisto AFP kertoo toimittajansa kuulleen Tulkaremin kaupungin lähellä sijaitsevasta Nur Shamsin leiristä laukauksia ja räjähdyksiä.
Leirin asukkaat ovat kertoneet AFP:lle, että leirillä on sähkökatkos ja ruoka on vähissä. Heidän mukaansa leiriltä ei saa poistua eikä sinne saa tulla.
Väkivaltaisuudet ovat lisääntyneet Länsirannalla sen jälkeen, kun äärijärjestö Hamas 7. lokakuuta hyökkäsi Israeliin ja Israel aloitti omat sotatoimensa Hamasin hallitsemalla Gazan kaistalla. Israel sanoo sen operaatioiden Länsirannalla kohdistuvan palestiinalaistaistelijoihin, mutta usein operaatioissa kuolleiden joukossa on myös siviilejä. Noin 480 palestiinalaista on kuollut Israelin operaatioissa Länsirannalla 7. lokakuuta jälkeen, palestiinalaisviranomaiset kertovat.
Israel on miehittänyt Länsirantaa vuodesta 1967 alkaen.
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää