Iivo Niskanen jossitteli väline-eroilla jäätyään kakkoseksi Norjan Johannes Hösflot Kläbon takana Falunissa lauantaina.
Niskanen hävisi Kläbolle 22,1 sekuntia. Norjalaistähti repäisi huiman eron kahden kilometrin aikana kisan puolimatkan kohdalla, mikä ei jäänyt Niskaselta huomaamatta.
– Olihan tuo punaisen puolen suora lasku, mitä Nyengetin kanssa katsottiin monitorista maalissa, niin Kläbo jätti siinä meitä 14 sekuntia. On siellä aika iso ero tuollaiseen pätkään, jossa ei hirveästi tarvitse muuta kuin olla kyykyssä, Niskanen kommentoi Ylen tv-haastattelussa.
Norjalainen Martin Löwström Nyenget oli kolmas, 1,9 sekuntia Niskaselle hävinneenä.
Niskanen oli testannut suksiaan joukkuetoveri Emil Liekarin kanssa, ja lainannut toista pariaan Liekarille, joka oli 21:s. Niskanen hieman jossitteli olisiko hänen sittenkin pitänyt käyttää lainaksi antamaansa paria.
Suomalaistähti totesi Ylelle, että hiihto tuntui hyvältä ja jaksavalta, mutta ei ollut "sataprosenttisen tyytyväinen tällä kertaa". Jossittelulle jäi sijaa.
– Kläbo on tällä hetkellä varmaan paremmassa kunnossa kuin ikinä. Ihan ok, mutta vähän kuitenkin kaivelee, Niskanen summasi.
Kläbo on voittanut kuusi kilpailua putkeen maailmancupissa, mutta on jäämässä kokonaiskisassa kakkoseksi maanmiehensä Harald Östberg Amundsenin takana.
Maailmancup-kausi huipentuu 20 kilometrin vapaan yhteislähtökisoihin sunnuntaina. Naiset starttaavat kello 12.00, miehet kello 15.15.
Uusimmat
-
20:38
Lauri Markkasesta valtaisia sanoja maineikkaasta osoitteesta
-
20:28
Leijonien superlupausta ajettiin rumasti – Jukka Jalonen pamautti uutta tietoa MM-ottelun käänteestä
-
20:17
MM-kiekkoyllätys on totta – mestarisuosikin ottelussa melkoisia käänteitä
-
20:15
Kuukausiennuste alkaa helteisenä, mutta silti ei ole vielä kesä: Kerromme miksi
-
20:03
Prinssi Carl Philip 45 vuotta – hovi julkaisi vehreän kuvan vesiputoukselta
-
19:53
Poliisin jahtaaman motocross-kuskin karkumatka päättyi Yhdysvalloissa kuin kanan lento
-
19:47
Leijonien Oliver Kapanen maalipörssin kärkeen, Suomi taltutti Norjan MM-jäällä – näin ottelu eteni
-
19:45
Hävittäjälentäjä yritti Top Gun -tyylistä temppua murheellisin seurauksin – video ei herkille
-
19:39
Leijonat jyräsi Norjan yli – Oliver Kapanen hurjassa maalivireessä!
-
19:32
Kuljettajalta törkeä temppu Helsingissä – poliisi jo valmiiksi paikalla
-
19:32
Carola tyrmistyi Euroviisuista ja Irlannin esityksestä
-
19:22
Debyytille kylmäävä loppu – 29-vuotias nyrkkeilijä kuoli
-
19:01
Windows95man sai Emily in Paris -tähti Lily Collinsilta yksityisviestin viisuesityksestään
-
18:52
Pöyristyttävä hetki Leijonia vastaan – Karri Kivi avasi suunsa Suomen kokemasta vääryydestä
-
18:44
Leijonien pelaajalta uutta tietoa: näin Radko Gudas kommentoi Mäenalasen telomista
-
18:42
Nyt puhuu 10 kertaa Israelin euroviisua äänestänyt PS-poliitikko, joka ei ole aiemmin äänestänyt viisuissa lainkaan
-
18:39
Helsingissä kateissa ollut nainen on löytynyt
-
18:31
Yksi vanhempien pyyntö ihmetyttää varhaiskasvatuksen opettajia: "Tulee itselle ilkeä olo"
-
18:24
Gazan taistelut jatkuivat kiivaina – Israel jatkoi iskuja Rafahiin
-
18:16
Kaksi otettu kiinni epäiltynä maahantulokiellon rikkomisesta
-
Lataa lisää