HS: Ylen hallintoneuvoston työvaliokunta ylimääräiseen kokoukseen – aiheena julkisuudessa käyty keskustelu sepitteellisestä journalismista
Ylen hallintoneuvoston työvaliokunta kokoontuu keskiviikkoaamuna ylimääräiseen kokoukseen, jonka syynä on julkisuudessa käyty keskustelu sepitteellisestä journalismista. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.
Lehden tietojen mukaan kokoukseen on kutsuttu Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen sekä muut Ylen päätoimittajat.
Aamulehti uutisoi perjantaina poistaneensa verkosta 551 entisen toimittajansa Matti Kuuselan kirjoittamaa juttua sen jälkeen, kun tämä oli kertonut tuoreessa elämäkerrassaan sepittäneensä juttuihinsa osioita.
Aamulehteä aiemmin luotsannut Jokinen kertoi Helsingin Sanomille lauantaina, että sepite voi toimia ja että journalismissa on mahdollista kuvitella asioita. STT:lle Jokinen tähdensi, että sepitettä voi käyttää journalismissa, mutta ei uutisteksteissä tai uutisissa.
Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen, joka myös on aiemmin toiminut Aamulehden päätoimittajana, puolusti perjantaina Helsingin Sanomissa Kuuselaa ja tämän tapaa tehdä toimittajan työtä. Apusen mukaan Kuusela on aina liikkunut kaunokirjallisuuden ja perusjournalismin rajaviivalla.
Uusimmat
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys kello 12: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luettiin syytteet – tilasi taikasieniä Hollannista
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
Lataa lisää