He ovat nyt Euroopan etsityimmät suomalaiset! Uudet kasvot ilmestyivät Europolin Most Wanted -listalle
Suomen poliisi on lisännyt kaksi uutta suomalaista Europolin etsityimpien rikollisten listalle.
Europolin etsityimpien listalla aiemmin ollut Jan Salminen jäi kiinni Espanjassa viime kuun lopulla. Suomen viranomaiset ovat sen jälkeen lisänneet listalle kaksi uutta suomalaiskasvoa.
Nyt Euroopan viranomaiset etsivät vuonna 1976 syntynyttä Arto Kalevi Autiota sekä vuonna 1997 syntynyttä Juuso Johannes Leppäharjua.
Autio on yksi Nuorisosäätiö-rikosjutun pääepäillyistä. Nuorisosäätiön uskotaan tehneen Aution kanssa ylihintaisia kiinteistökauppoja Virossa.
Mies on saanut tapaukseen liittyen useita talousrikossyytteitä, mutta ei ole saapunut oikeuteen vastaamaan niihin.
Autiota syytetään muun muassa avunannosta törkeään kavallukseen, avunannosta törkeään lahjuksen antamiseen sekä muista törkeistä talousrikoksista.
Yle uutisoi vastikään, että Autio tuomittiin Virossa yli kahden ja puolen vuoden ehdolliseen vankeuteen veropetoksista sekä laittoman aseen hallussapidosta. Ylen mukaan Autio osallistui oikeudenkäyntiin etäyhteydellä Valko-Venäjältä.
Europol on julkaissut Autiosta uuden kuvan. Etsintäkuulutuksessa miehen tuntomerkeiksi kerrotaan 188 sentin pituus, siniset silmät ja 47 vuoden ikä.
Etsintäkuulutus on julkaistu viime viikolla.
Toista syytetään huumerikoksista
Aution rinnalla paikan Euroopan etsityimpien rikollisten joukossa on ottanut 26-vuotias Juuso Leppäharju, jota syytetään törkeästä huumausainerikoksesta.
Myöskin Leppäharjun asia olisi etenemässä käräjäoikeuteen, mutta Leppäharju ei ole saapunut vastaamaan syytteeseensä.
Etsintäkuulutuksen mukaan epäilty rikos tapahtui Tampereella, Hausjärvellä ja Helsingissä loppuvuoden 2020 ja alkuvuoden 2021 aikana.
Leppäharjulle ei ole annettu erityisempiä tuntomerkkejä, mutta myös hänen kuvansa on julkaistu ilmoituksen yhteydessä.
Uusimmat
-
15:31
Kompastuuko Tre Kronor tähän MM-kisoissa? Samassa tilastossa myös pelote Leijonille
-
15:26
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
15:25
Frendit-tähti Courteney Cox tuntee yhä edesmenneen Matthew Perryn läsnäolon: "Hän vierailee luonani paljon"
-
15:18
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
15:10
Leijonien yllä vilkkuu MM-katastrofiviittauksia – Mikael Granlundilta viileä vastaus uteluihin
-
15:05
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
14:50
Jättiläispainijalla erikoinen kohtaaminen maailman lyhyimmän naisen kanssa
-
14:45
MTV Urheilu tavoitti HJK:sta poispotkitun kaksikon Töölössä – kumpikin tunnusti lisenssifiaskon ratkaisevan vaikutuksen
-
14:43
Ficon tila kohenee – tutkijat selvittävät, kuuluiko ampuja salamurhaan rohkaisseiden ryhmään
-
14:43
Venäjä sanoo vallanneensa yhden viimeisistä Ukrainan hallussa olleista asuinkunnista Luhanskissa
-
14:37
Poliisi epäilee nuoren miehen levittäneen väärää rahaa Uudessakaupungissa
-
14:37
Niinistö tapasi Iranin presidentin jännittyneissä merkeissä 2022 – kommentoi nyt MTV:lle: "Silloin oli muutama hankala asia"
-
14:33
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen
-
14:14
Medvedev haukkuu tekoälyä pelkuriksi
-
14:13
Poliisilla tehtävä Nurmon yläasteella – mieshenkilö käyttäytyi aggressiivisesti
-
14:09
Jukka Jalonen kuittasi medialle – "Teillä ei ole ollut tietoa, meillä on"
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
13:54
Räppäri Ibe peruu kesän kiertueensa: "Tarvitsen aikaa levätä ja toipua"
-
13:46
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
Lataa lisää