Hätkähdyttävä reportaasi: Tällaista on noitavaino 2020-luvun Afrikassa – uhreina satojatuhansia lapsia
Noitavainojen uhriksi joutuu edelleen vuosittain satojatuhansia lapsia Afrikassa, kertoo tutkimusryhmä African Child Policy Forum.
Artikkelin videolla uutiskanava Reutersin haastattelemat Ornella, 14, ja Francine, 15, kertovat uskomattomat tarinansa kokemastaan noitavainosta Kongon demokraattisessa tasavallassa.
– Naapuruston viranomaiset sanoivat minulle, että olen etsintäkuulutettu henkilö, ja että jos minut löydettäisiin, minut poltettaisiin elävältä. Minua ohjeistettiin tulemaan tänne kotonani vallitsevan tilanteen vuoksi, Francine kertoo Eka Banan lastensuojelukeskuksesta.
Ornellan perhe ja kyläyhteisö uskoo hänen olevan noita anemiansa vuoksi.
– Isäni oli kuollut vuonna 2018 ja isoäitini 2019. Sitten toinen isoäitini kuoli vuonna 2023. Asuin tuohon aikaan isoäitini kanssa. Ihmiset alkoivat puhua, että tapan perheenjäseniäni käyttämällä noituutta.
Kongon demokraattisessa tasavallassa ja muualla Afrikassa noitavaino perustuu edelleen vahvasti uskontoon.
– Voittaakseen vanhemmat ja kristityt puolelleen, papit kehottavat työttömiä, rahattomia ja sairaita ihmisiä menemään sairaalaan, sillä heidän ongelmiensa syy on heidän tyttärensä noituus, sanoo paikallisen seurakunnan edustaja Bonane Lwesso.
Katso videolta hätkähdyttävä reportaasi: Näin noitavaino näkyy vielä 2020-luvullakin Afrikassa.
Uusimmat
-
06:28
Salakavalat syyt saavat verenpaineen nousemaan – huomioi nämä arjessasi
-
06:19
Carolina hukkasi johtoasemansa – suomalaistähdet passitettiin kesälomalle
-
06:16
Räjähdyksiä Venäjän laivaston uudessa tukikohdassa
-
06:05
27 vuotta moottoripyöräpoliisina ollut Sami kertoo rajusta takaa-ajosta, jossa pyörä lähti lunastukseen: "Sitten sukellettiin"
-
06:01
Jukka Jalonen jyrähti Leijonien ykkösketjusta – napautti kovan väitteen
-
05:50
MTV:n tiedot: Kansanedustajien matkakohteista erimielisyyksiä – "Emme saa antaa vääriä signaaleja"
-
05:32
Ex-vakuutusetsivä muistaa yhä epämiellyttävän petoksen – kuolleella pennulla rahastettiin uudelleen ja uudelleen
-
05:30
Grand Theft Auto VI -pelin julkaisuajankohta selvisi
-
05:25
Kanadassa öljykaupunkia uhanneen maastopalon eteneminen laantui
-
05:20
Helle hellinee tänäänkin – ensi viikolla ei
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:35
Leijonien lohkon piikkipaikka vaihtui
-
22:58
Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
22:10
Sivusto: Tapparan mestarivahdin uusi osoite on selvillä – kaksivuotinen sopimus
-
21:53
Putin ja Xi kertoivat ydinsodasta yhdellä lauseella
-
21:38
Lewis Hamilton lausui mielipiteensä: tämä kuljettaja pitäisi palkata hänen seuraajakseen Mercedeksellä
-
Lataa lisää