Fortumin toimitusjohtaja: Uniper-kaupasta kerrottiin valtiolle vasta, kun tieto oli vuotamassa julkisuuteen vuonna 2017
Fortumin toimitusjohtaja Markus Rauramo kertoo, että Uniper-kaupasta kerrottiin valtio-omistajalle, kun vuoto tuli. Valtio oli kuitenkin ollut tietoinen Fortumin strategiasta, johon liittyi läsnäolo Euroopan kaasu- ja sähkömarkkinoilla.
Fortum teki ennätyksellisen yli kuuden miljardin euron tappion myydessään omistuksensa saksalaisesta kaasuyhtiö Uniperista Saksan valtiolle.
Uniper on oleellinen osa Saksan energiainfrastruktuuria ja se olisi vaatinut vielä suurta pääomitusta, johon Fortum ei ollut valmis.
Saksan valtio hankkii Fortumilta kaikki Uniper-osakkeet 1,7 eurolla osakkeelta eli yhteensä puolella miljardilla eurolla.
Fortum oli vuosien varrella ostanut Uniperin osakkeita seitsemällä miljardilla eurolla.
Tappiot herättivät kysymyksen omistajaohjauksesta
Uniperin vaikeudet ja Fortumin tappiot ovat herättäneet myös kysymyksen valtion omistajaohjauksen roolista vuoden 2017 Uniper-kaupassa.
Silloinen pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoi viime viikolla AlfaTV:llä kuulleensa kaupasta samaan aikaan kuin muutkin suomalaiset, omistajaohjauksesta vastannut Mika Lintilä (kesk.) taas on kertonut kuulleensa kaupasta palaverissa varttia ennen tiedon julkistamista.
Yhtiön tuolloinen toimitusjohtaja Pekka Lundmark oli kertonut tuolloin julkaistulla videolla valtio-omistajan pitäneen kauppaa Fortumin toimivaltaan kuuluvana asiana.
Rauramo: "Tiedetään tapahtuneet vuodot, jolloin tilanteesta informoitiin"
Uniper-kaupan aikaan Fortumin talousjohtajana toiminut Fortumin toimitusjohtaja Markus Rauramo valotti valtio-omistajan informointia tänään tiedotustilaisuudessa, jossa kertoi Saksan Uniper-kansallistamispäätöksen taustoista.
Lue lisää: Fortumin tappio yhteensä yli 6 miljardia euroa – Rauramo: "Olen harmissani ja pahoillani"
Hän kertoo, että valtiota informoitiin kaupasta, kun kuultiin, että se oli vuotamassa julkisuuteen ennenaikaisesti uutistoimisto Bloombergin kautta, mutta valtio oli ollut strategiasta tietoinen.
– Tiedetään tapahtuneet vuodot, jolloin tilanteesta informoitiin valtio-omistajaa, Rauramo sanoo.
– Mutta matkan varrella strategiasta oli informoitu useaan kertaan ja jatkuvasti.
Rauramo kertoo, että vuoden 2017 strategiaan kuului se, että mukana oltaisiin niin sähkössä kuin kaasussa Euroopan laajuisesti.
– Viime vuoden loppuun asti strategia toimi hyvin.
– Virhearviomme oli, että Venäjä jatkaisi energian toimittamista samoin kuin oli tehnyt 50 vuotta. Strategiamme ei ollut sodankestävä.
Uusimmat
-
18:10
Slovakian pääministerin ampujaksi epäilty astuu oikeuden eteen huomenna
-
18:08
Ruotsindemokraattien puoluetoimistolla trollitehdas – katso piilokameran paljastukset
-
18:07
Leijonien MM-taipaleella toistuu taas hyvin tuttu ilmentymä – väkivahva ketju päätyi ”ryöstön” kohteeksi
-
18:02
Sonja sai 18-vuotiaana diagnoosin, joka muutti hänen elämänsä – kertoo televisiossa karusta keskustelusta, joka sysäsi liikkeelle asian hyväksymisen
-
18:01
Kalle Rovanperän suunnitelmat uusiksi – ”Tuli muita juttuja”
-
18:00
Leijonien tuleva vastustaja kolattiin karmeasti – kouraiseva menetys
-
17:38
Zelenskyi: Ukrainalla ensimmäistä kertaa tarpeeksi tykistön ammuksia
-
17:30
Hallitus sai eduskunnan luottamuksen talousvälikysymyksessä
-
17:15
Tom Cruisen ja Katie Holmesin 18-vuotias Suri-tytär vaihtoi nimensä
-
17:06
Kanadan junioritähdeltä erikoista käytöstä MM-kisoissa – latasi aiheesta jäätävän vastauksen MTV Urheilulle
-
17:05
Veikka-Juliuksen kymmenen "ällää" ja Maajussi-kaksikon lähentyneet välit – katso, mitä hyvää meillä ja maailmalla on tapahtunut!
-
17:04
MM-kisoihin tulossa kova vahvistus Carolinasta – "Nousen koneeseen"
-
16:56
Tv-tuotantoyhtiö kyseli henkilön rikostaustoja käräjäoikeudesta – hovioikeuskin torppasi tietopyynnön
-
16:54
Slovakian pääministeri leikattiin toistamiseen – tila edelleen hyvin vakava
-
16:45
Videonäyte paljastaa Leijonien erikoisen sekoilun – Petteri Sihvonen tyrmistyi NHL-vahvistuksen pelaamisesta: "Missä paniikissa olet?"
-
16:25
Olli Jokiselta varoitus Mikael Granlundin ympärillä pyörivästä myllystä: "Rajansa kaikella"
-
16:20
Hollywood-legenda Pierce Brosnan täytti 71 vuotta! Vaimo julkaisi kuvan vuosien takaa
-
16:16
Putin vierailullaan: "Venäjä valmis toimimaan käyttövoimana Kiinan taloudelle"
-
16:14
Auton lavalta putosi kuormaa pyöräilijän päälle Lahdessa – poliisi etsii autoilijaa
-
16:12
Mielenosoitus Gazan tilanteesta jatkuu Helsingin yliopistolla – tätä vaaditaan
-
Lataa lisää