Salatut elämät -sarjasta tuttu Jasmin Hamid odottaa toista lastaan.
Sijoitusbloggaajana, näyttelijänä ja poliitikkona tunnettu Jasmin Hamid kertoo blogissaan ja Instagramissa odottavansa vauvaa. Hamid kertoo perheen esikoisen saavansa pikkusiskon tai veljen vielä tämän vuoden puolella.
Näyttelijä paljasti ilouutisen veikeällä Instagram-kuvalla. Kuvassa uimaan lähtevän Hamidin kaunis raskausmaha näkyy selvästi.
– Mitäs veikkaatte, sainko talviturkin heitettyä meidän molempien osalta? Hamid yllättää seuraajansa raskausuutisella.
Näyttelijällä on ennestään puolitoistavuotias Adil-poika. Blogissaan Hamid kertoo pikkulapsiarjen yllättäneen perheen iloisesti. Hän myös kertoo lasten tulevan ikäeron olevan todella hyvä.
– Kahden vuoden ikäero tuntuu juuri sopivalta. Perheessä ei ole kahta vauvaa samaan aikaan, mutta ikäero on kuitenkin sen verran pieni, että lapset leikkivät keskenään ja heitä kiinnostaa suunnilleen samat asiat, Hamid kuvailee blogissaan.
Hamid kertoo blogissaan olevan erityisen onnellinen nyt. Perhe on myös muuttanut isompaan asuntoon.
– Juuri nyt olo on valtavan onnellinen ja helpottunut. Uusi isompi asunto löytyi hyvissä ajoin ennen seuraavan lapsen syntymää. Olemme kotiutuneet hyvin ja Adil on tottunut nukkumaan omassa huoneessaan. Tuntuu, että kaikki palaset ovat nyt kohdallaan. Elämä on vaan yksinkertaisesti ihanaa!
Uusimmat
-
17:40
MTV seuraa: Leijonat moukaroi Itävaltaa – Oliver Kapanen niittasi taas!
-
17:37
Traficom: 65 000 autonomistajien tietoja päätynyt vääriin käsiin
-
17:34
Lääkäriliitto vastustaa edelleen eutanasian laillistamista – arvioidaan avaavan arvaamattomia kehityskulkuja
-
17:30
Takaa hyvän elämänlaadun vanhemmiten: Tässä iässä naisen kannattaa aloittaa liikunta
-
17:07
Ficon ampumistapaus vahvistaa Ukrainan tukemiseen kriittisesti suhtautuvia puolueita, arvioi tutkija
-
16:44
Vantaan Pähkinärinteestä löytyi vainaja
-
16:36
Turun Metsämäessä palaa jätekasa – alueella liikkumista kehotetaan välttämään
-
16:34
Näyttelijä Jessica Öystilää syytetään järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta
-
16:33
Urheilutähti piti puheen opiskelijoille – naisille suunnatusta osuudesta nousi kohu
-
16:30
Tempparit-pari Joni ja Jonna saivat perheenlisäystä
-
16:29
Hollantilainen nainen saamassa eutanasian henkisen kärsimyksen vuoksi: "Minulla on kumppani, perhe ja ystäviä"
-
16:10
Voiko tämä olla totta? Chloe muuttuu silminnähden nuoremmaksi kasvoteippien avulla
-
16:09
Slovakian Fico edelleen teho-osastolla – epäilylle syytteet murhan yrityksestä
-
16:06
Slovakian pääministeriä ampuneen naapuri järkyttyi teosta: "Hän on fantastinen mies, en voi ymmärtää tätä"
-
15:35
Kylmä kevät viivästyttää viljelyitä – kuinka käy uusien perunoiden?
-
15:25
Suora lähetys kello 16: Miten käy koulutuksen ja tutkimuksen? Katso Helsingin yliopiston eurovaalitentti
-
15:19
Tässäkö syy Leijonien ykkösketjun ongelmiin? Asiantuntijalta merkitsevä huomio NHL-avusta: "Miettiikö hän tällä hetkellä liikaa"
-
15:11
Ukrainan sotilas avautuu: "Ei ensimmäistä puolustuslinjaa, se oli petos" – jalkaväen kuvaama video näyttää Harkovan hyökkäyksen ensihetket
-
15:05
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
15:01
Paljastuksia Euroviisujen kulisseista! Erikoinen tapahtuma aiheutti hämmennystä
-
Lataa lisää