Etlan tutkimus: Koronapandemia oli teollisuudelle luultua isompi shokki
Koronaviruspandemian aiheuttamat häiriöt teollisuustuotantoon ja niiden kerrannaisvaikutukset olivat suurempia kuin on luultu, selviää Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tutkimuksesta.
Tutkimusta varten Etlan tutkimusjohtajat Tero Kuusi ja Jyrki Ali-Yrkkö laskivat, miten alkuvuoden 2020 koronashokki Kiinassa kertautui, kun se kulki teollisuuden arvoketjujen läpi eri maissa. Heidän mukaansa suoran ulkomaisen shokin vaikutus kotimaisen tuotannon pudotukseen oli kymmeniä kertoja alkuperäistä shokkia suurempi.
Shokin mittaamisessa tutkijat käyttivät panos-tuotostaulukoita ja Kiinan tuotantotietoja. Vaikutukset vaihtelivat toimialoittain ja alueittain riippuen siitä, kuinka paljon eri alat tukeutuivat ulkomaisiin arvoketjuihin ennen pandemiaa.
Harvoilla yrityksillä täysi näkyvyys
Koronavirustartuntojen leviämisen seurauksena monia tehtaita ja tuotantolaitoksia suljettiin joko viranomaismääräysten tai tartuntojen vuoksi. Sulkemiset aiheuttivat toimitushäiriöitä, kun globaalisti toimiville yrityksille ei enää toimitettu komponentteja ja muita välituotteita.
Välituote tarkoittaa taloustieteessä hyödykettä, jota käytetään lopputuotteiden valmistamiseen.
Tutkijat sanovat koronaviruskriisin paljastaneen, kuinka haavoittuvaista nykyaikainen ja maailmanlaajuisiin arvoketjuihin perustuva taloudellinen toiminta on.
Suurimmat kerrannaisvaikutukset nähtiin tutkimuksen mukaan pitkälle digitalisoiduilla ja erityisesti tutkimukseen ja kehittämiseen keskittyvillä aloilla erityisesti Euroopan unionissa ja Pohjois-Amerikassa. Vaikutus oli tosin lyhytaikainen.
Ali-Yrkkö huomauttaa Etlan tiedotteessa, että pitkien arvoketjujen maailmassa vain harvoilla yrityksillä on täydellinen näkyvyys koko ketjuun.
– Tämä yleinen näkyvyyden puute merkitsi sitä, ettei yrityksillä ollut tietoa kaikista toimitusketjuihinsa osallistuvista yrityksistä ja toimipaikoista. Koronashokki suuruusluokassaan yllätti kokonaisia toimialoja, hän sanoo.
Teollisuuden toimijat ovat tutkimuksen mukaan sittemmin lisänneet kotimaista tuotantoa ja rajoittaneet Kiina-riippuvuuttaan.
Lue myös: Koronatestien myyntiin piikki
Uusimmat
-
22:03
Julkisuudesta vuosiksi vetäytynyt Anu Hälvä muistelee 90-luvun suurta suosiota: "Olin täysin valmistautumaton"
-
21:57
MM-rallissa täysin poikkeuksellinen päätös – Hyundain uhkailu sai kilpailijat taipumaan?
-
21:26
Mielenosoitukset "venäläislakia" vastaan jatkuvat Georgiassa – "Tulee olemaan este EU-jäsenyyspolulla"
-
21:24
Neste antoi tulosvaroituksen
-
21:23
Ex-tähtipelaajan sukukalleudet aiheuttavat ongelmia lentokentällä – "Olemme huolissamme"
-
21:10
Trumpin entinen asianajaja todisti hyssyttelyrahaoikeudenkäynnissä
-
21:00
MasterChef Suomi -sarjan voitto ratkesi – haku uudistuneelle kaudelle on käynnissä
-
20:41
Henkilöauto ja rekka törmäsivät Lahdessa – yksi loukkaantui
-
20:17
Titanic-ohjaaja James Cameron ja Céline Dion eivät halunneet elokuvaan sen kuuluisaa tunnuskappaletta
-
20:16
Sortunut silta räjäytettiin irti jumiutuneesta rahtilaivasta Baltimoressa – Video tallensi pamauksen
-
20:03
Parisuhteen muodostaminen voi olla yllättävän monimutkaista – psykologi kertoo, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
-
20:02
Mikä on ennennäkemättömän ryöpytyksen kohteeksi joutunut Euroviisuista tuttu EBU?
-
19:55
Norja jysäytti makean voiton MM-kisoissa
-
19:46
Ylen Ville Vilén tämän vuoden erikoisista Euroviisuista: ”Turvallisuuskysymys nousee aina ensimmäisenä”
-
19:40
Madonna muisteli äitinsä menetystä 5-vuotiaana: "Kukaan ei kertonut hänen olevan kuolemaisillaan"
-
19:38
Nobelkirjailija Alice Munro on kuollut
-
19:30
Nyrkinisku päähän tappoi isän, teko tallentui videolle – uhrin lähtö sairaalalta kaatoi syytteen
-
19:27
Kauppalehti: Lakkolait tulossa voimaan lauantaina
-
19:15
Maajussi-Villen elämä oli romahtaa loukkaantumisen myötä – satojen eläinten kohtalo vaarassa
-
19:12
NHL-tähti sivussa – Floridalla paikka ratkaista sarja
-
Lataa lisää