Espoon Bodominjärven rantaan ollaan rakentamassa pukutiloja, joiden hintalappu on lähes miljoona euroa.
Kysymyksessä on pukutilojen rakentaminen Oittaan uimarannalle, jossa ei vanhastaan ole kiinteistä puku- ja wc-tiloja.
Mistään puukatoksesta tyyriiksi muodostuvassa pukutilassa ei ole kyse, sillä kaupunginhallituksen selostuksen mukaan tilassa olisi lämpimät WC-tilat, siivous, ja -tekniset tilat sekä kesäkäytössä lämmittämättömät pukuhuoneet, valvomotilat ja ensiaputila. Kokonaisuudessaan rakennuksen bruttoala olisi 158 neliömetriä.
Rakennuksen olisi määrä palvella paitsi uimarannan tarpeita, myös läheisen Angry Birds -puiston, pelikentän sekä luonto- ja lenkkipolkujen käyttäjiä.
Hintalappu nousi kilpailutuksessa lähes miljoonaan
Aiemmassa talousarviossa hankkeelle oli budjetoitu 800 000 euron määräraha, mutta kilpailutuksen perusteella hankkeen kustannusarvio nousi 985 000 euroon ilman arvonlisäveroa. Hankkeeseen saatiin viisi tarjousta.
– Halvimman tarjouksen mukaan laskettu kustannusarvio ylittää hankkeelle varatut määrärahat 185 000 eurolla johtuen haastavista perustamisolosuhteista sekä hankalasti ennakoitavista olleista maanrakennustöiden kustannuksista, kaupunginhallituksen asiakirjoista ilmenee.
Espoon kaupunginhallitus ehdottaa eilisessä päätöksessään, että kaupunginvaltuusto hyväksyisi pukutilojen uuden hintalapun ja rakennushanke sopimuksineen käynnistettäisiin. Jos näin toimitaan, urakka käynnistyisi jo ensi huhtikuussa.
Asiasta kertoi aiemmin Helsingin Sanomat.
Bodominjärvi on laajemmin tullut tunnetuksi Oittaan uimapaikan läheisyydessä vuonna 1960 tapahtuneesta selvittämättömästä henkirikoksesta, joka tunnetaan julkisuudessa Bodominjärven murhina.
Uusimmat
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luetaan dopingrikossyytteet – ei saavu paikalle
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
09:48
Autoilija kuoli Suutarilassa – törmäsi pysäköityyn kuorma-autoon
-
09:38
Yhdysvalloilta varoitus: Pride-tapahtumissa kohonnut terroriuhka koko maailmassa
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
09:26
Herra Ylppö istui autonsa takapenkille ja teki jalkatilasta yllättävän löydön: "Kappas"
-
09:17
Murhasyytteet luettiin oikeudessa – syyttäjän mukaan 19-vuotias kuoli veitseniskuihin, syytetty pakeni ikkunasta
-
09:14
Kolari kuumensi tunteet: Tähtikuljettajat ajautuivat rajuun nyrkkitappeluun
-
09:10
Herpekseen löytymässä viimein parannuskeino?
-
09:05
Iranin hallitus: Presidentin kuolema ei vaikuta millään lailla maamme hallinnon työskentelyyn
-
09:02
Veroilmoittamisen viimeinen määräpäivä on huomenna
-
09:01
MM-kisoissa on nyt päällä erikoinen "naapuritilanne" ja se liittyy Leijoniin – sveitsiläisvalmentaja kajautteli suomeksi Prahassa
-
08:59
Avoimia työpaikkoja yli neljännes vähemmän kuin vuosi sitten
-
08:58
Jere tarjosi ihmisille yllättävää apuaan – päätyi erikoisiin tilanteisiin
-
Lataa lisää