Ennakkosuosikki Succession ja komediasarja The Bear putsasivat pöydän Emmy-gaalassa – Elton Johnille historiallinen EGOT-palkintosuora
Kaksi suosikkisarjaa kahmivat palkintoja Emmy-gaalassa.
HBO:n Succession-sarja on jälleen voittanut parhaan draamasarjan palkinnon Emmy-gaalassa, joka järjestettiin Los Angelesissa tiistain vastaisena yönä Suomen aikaa. Varakkaan perheen sisäisestä valtataistelusta kertova sarja valittiin parhaaksi myös edellisissä Emmyissä.
Kaikkiaan 27 ehdokkuutta tänä vuonna kahminut Succession nappasi illan gaalassa lopulta kuusi palkintoa, muun muassa parhaasta draamasarjan käsikirjoituksesta ja ohjauksesta.
Palkintojen määrässä mitattuna tasoihin Successionin kanssa nousi parhaana komediasarjana palkittu suoratoistopalvelu Hulun The Bear. Ravintolamaailmaan sijoittuva sarja keräsi illan aikana myös kaikkiaan kuusi pokaalia.
Parhaan minisarjan palkinnon puolestaan sai suoratoistopalvelu Netflixin draamakomedia Beef.
Elton Johnille Emmy-voitolla EGOT-palkintosuora täyteen
Viihdemaailman kiintotähti muusikko Elton John sai Emmy-gaalasta täydennystä palkintokaappiinsa voitettuaan palkinnon konserttielokuvallaan Elton John Live: Farewell from Dodger Stadium.
Näin ollen Elton John liittyy EGOT-palkintosuoran täyteen saaneiden harvalukuiseen joukkoon.
EGOT-lyhenne viittaa Emmy-, Grammy-, Oscar- ja Tony -palkintoihin, eli viihdealan arvostetuimpiin kunnianosoituksiin.
Ennen Elton Johnia kyseisen pokaalisuoran on saanut kasaan vain 18 henkilöä, muun muassa Mel Brooks, Whoopi Goldberg ja Andrew Lloyd Webber.
Polvileikkauksesta toipuva 76-vuotias Elton John ei itse päässyt paikalle noutamaan pystiään.
Gaalan katsojaluvut olleet laskussa
Los Angelesissa tiistain vastaisena yönä Suomen aikaa pidetty gaala järjestettiin nyt 75. kerran. Tilaisuutta jouduttiin lykkäämään lähes neljällä kuukaudella syyskuusta tammikuuhun Hollywoodin näyttelijöiden ja käsikirjoittajien lakkojen vuoksi. Siirron takia gaala joutui kilpailemaan yleisöstä amerikkalaisen jalkapallon NFL:n pudotuspelien ja republikaanien Iowan vaalikokouksen kanssa.
Viime vuosina Emmyjen katsojaluvut ovat olleet jyrkässä laskusuunnassa, ja viime vuoden televisiolähetystä gaalasta seurasi vain 5,9 miljoonaa katsojaa, mikä oli ennätyksellisen vähän.
Uusimmat
-
14:50
Jättiläispainijalla erikoinen kohtaaminen maailman lyhyimmän naisen kanssa
-
14:45
MTV Urheilu tavoitti HJK:sta poispotkitun kaksikon Töölössä – kumpikin tunnusti lisenssifiaskon ratkaisevan vaikutuksen
-
14:43
Ficon tila kohenee – tutkijat selvittävät, kuuluiko ampuja salamurhaan rohkaisseiden ryhmään
-
14:43
Venäjä sanoo vallanneensa yhden viimeisistä Ukrainan hallussa olleista asuinkunnista Luhanskissa
-
14:37
Poliisi epäilee nuoren miehen levittäneen väärää rahaa Uudessakaupungissa
-
14:37
Niinistö tapasi Iranin presidentin jännittyneissä merkeissä 2022 – kommentoi nyt MTV:lle: "Silloin oli muutama hankala asia"
-
14:33
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen
-
14:14
Medvedev haukkuu tekoälyä pelkuriksi
-
14:13
Poliisilla tehtävä Nurmon yläasteella – mieshenkilö käyttäytyi aggressiivisesti
-
14:09
Jukka Jalonen kuittasi medialle – "Teillä ei ole ollut tietoa, meillä on"
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
13:54
Räppäri Ibe peruu kesän kiertueensa: "Tarvitsen aikaa levätä ja toipua"
-
13:46
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
13:36
HJK vahvisti potku-uutiset: Tuttu mies palaa päävalmentajaksi
-
13:29
Iranin ydinsopimusneuvotteluja johtanut Ali Bagheri nimettiin virkaatekeväksi ulkoministeriksi
-
13:18
HS: Valtionyhtiö Fingridissä paljastui satojen tuhansien epäselvyyksiä – johto jätti rikosilmoituksen tekemättä
-
12:58
Leijonien superketjuun muutos, myös maalivahti vaihtuu – tässä Suomen kokoonpano Tanska-otteluun
-
12:29
Ukraina sanoo ampuneensa alas 29 Venäjän lennokkia yön aikana
-
12:27
Kommentti: Liikenteen uudet pelisäännöt herättävät kysymyksiä, joihin ei vastauksia löydy
-
Lataa lisää