Muskin juutalaisvastaiseksi katsottu viestintä johti siihen, että muun muassa Apple ja Disney päättivät keskeyttää mainostamisen X:ssä.
Viestipalvelu X:n omistava miljardööri Elon Musk on pahoitellut juutalaisvastaiseksi katsottua viestintäänsä, mutta syyttää viestipalvelulleen selkänsä kääntäviä mainostajia kiristyksestä.
Musk ilmaisi X:ssä aiemmin tässä kuussa tukensa viestille, jossa näytettiin levitettävän salaliittoteoriaa siitä, että juutalaiset toisivat länsimaihin maahanmuuttajia heikentääkseen valkoista valtaväestöä. Muskin toiminta tuomittiin aina Valkoista taloa myöten.
Muskin juutalaisvastaiseksi katsottu viestintä johti siihen, että useat merkittävät mainostajat päättivät keskeyttää mainostamisen aiemmin Twitterinä tunnetussa viestipalvelussa. Joukkopakoon liittyivät muun muassa Apple, Disney, Comcast ja IBM.
Miljardööri pahoitteli keskiviikkona viestiä, jota hän kuvaili pahimmaksi ja tyhmimmäksi julkaisuksi, jonka hän on ikinä tehnyt.
– Olen pahoillani siitä tviitistä tai postauksesta, Musk sanoi.
– Se oli hölmöä minulta.
Mainostajien boikotti voi kaataa yrityksen
Musk sanoi häntä keskiviikkona New York Timesin Dealbook-konferenssissa haastatelleelle toimittaja Andrew Ross Sorkinille, että hänen viestinsä oli tulkittu väärin. Musk sanoi myös, että oli pyrkinyt selventämään päivitystä myöhemmissä viesteissään samaisessa viestiketjussa.
Hän kuitenkin tähdensi, ettei aio taipua mainostajien painostuksen alla.
– Jos joku yrittää kiristää minua mainoksilla, kiristää minua rahalla: painu vittuun, Musk lisäsi.
Miljardöörin tokaisua seurasi järkyttynyt hiljaisuus.
Karkeakielisestä kommentistaan huolimatta Musk myönsi, että mainostajien toimilla on vaikutusta viestipalvelun toimintaan.
– Jos yritys kaatuu mainostajien boikottiin, niin sitten se kaatuu. Se on sitten syy yrityksen konkurssiin ja kaikki saavat tietää sen, Musk sanoi.
Israelin-visiitti ei ollut pahoittelukiertue
Musk vieraili tällä viikolla Israelissa, jossa hän muun muassa tapasi pääministeri Benjamin Netanjahun ja vieraili Gazan rajan tuntumassa sijaitsevalla israelilaisella kibbutsilla.
Miljardööri sanoi Sorkinille, että Israelin-visiittiä oli suunniteltu jo aiemmin, eikä kyse ollut kiisteltyyn päivitykseen liittyvästä pahoittelukiertueesta.
Keskiviikkoisen haastattelun yhteydessä Musk myös kuvaili arvostavansa juutalaisuutta. Haastattelun aikana Muskilla oli kaulassaan koru, jonka hän oli saanut äärijärjestö Hamasin panttivangikseen ottaman israelilaisen vanhemmalta.
Muskin yhtiö X Corp. omistaa viestipalvelu X:n eli entisen Twitterin. X:ää on arvosteltu vihapuheen sallimisesta erityisesti sen jälkeen, kun Musk osti sen viime vuonna.
Uusimmat
-
00:55
Sveitsin NHL-supertähti näki Mikael Granlundin karun teon läheltä – "Hän ei ole törkypelaaja, mutta"
-
00:30
Jukka Jalonen tuomitsi Mikael Granlundin törkytempun – "Jos vitosen saa, niin…"
-
00:27
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:24
Leijonien puolivälierän aika varmistui – näin MM-kisat jatkuvat
-
00:01
Sote-kustannuksista voi säästää lähes kaksi miljardia vuodessa yhdellä keinolla, arvioi Sitra
-
23:42
Mikael Granlund pimahti! Ulosajo tästä törkytempusta – Leijonat hävisi Sveitsille MM-jäällä
-
23:41
Leijonat vaisulla esityksellä MM-puolivälieriin – näin MM-lohkovaiheen päättänyt Sveitsi-ottelu eteni
-
23:18
Trumpin somevideo suututti Valkoisen talon: "Kuvottavaa ja häpeällistä"
-
22:47
Harri Säteri yllätettiin nopeasti kahteen kertaan – tämä Mikael Granlundin maali hylättiin
-
22:43
Valkoposkihanhien pääjoukot jättivät Suomen
-
22:41
Chelsea-päävalmentaja Mauricio Pochettino astuu syrjään
-
22:25
Suomi ja USA allekirjoittivat erikoisjoukkoyhteistyötä koskevan aiejulistuksen
-
22:07
Leijonien vastustajalta ronski veto MM-huippuväännössä – maalivahti pois avauserässä
-
22:07
Zelenskyi: Ukrainan joukot saavuttaneet tuntuvaa edistystä Harkovan alueella
-
22:03
Ruotsi-ottelussa paha tilanne: pistenikkari rysähti kaameasti laitaan
-
22:01
Sami Hedberg ja Saija Tuupanen: Ero
-
21:43
Hirviemo tappoi miehen Alaskassa
-
21:39
Emil Ruusuvuori vetäytyi voiton jälkeen
-
21:30
Suomessa myönnettiin viime vuonna 20 000 oleskelulupaa – yksi syy nousi yleisimmäksi perusteeksi
-
21:26
Kuvat ja videot paljastavat kaaoksen Singapore Airlinesin koneen sisällä
-
Lataa lisää