Hiihtouransa kaksi vuotta sitten lopettanut Charlotte Kalla palkitaan elämäkerrassaan esiin nostamistaan urheilu-uran varjopuolista Ruotsin rahapeliyhtiö Folkspelin vuotuisessa Eldsjäls-gaalassa.
Kalla nosti viime syksynä julkaistussa elämäkerrassaan Skam dem som ger sig (vapaasti suomennettuna ”Häpeä sille, joka luovuttaa”) esiin huippu-urheilijana olemisen pimeitä puolia, kuten lapsen saamisen vaikeudesta toistuvien kuukautisten siirtämisten jälkeen.
Menestyksestään huolimatta Kalla kertoi kärsineensä muun muassa päänsisäisistä äänistä, jotka toistivat hänelle, miten arvoton hän on. Jatkuva painontarkkailu ajoi hiihtotähden oksentamaan syömänsä ateriat.
Nyt Ruotsin kansallinen rahapeliyhtiö Folkspel palkitsee Kallan torstaina Eldsjäls-gaalassa erikoispalkinnolla. Perusteluksi valitsijat ovat maininneet Kallan kirjan esiin nostaman hinnan, jonka huippu-urheilijat joutuvat urastaan maksamaan.
– Olin aivan järkyttynyt ja yllättynyt, Kalla hihkui Expressenille saamastaan tunnustuksesta.
Saatuaan kutsun gaalaan Kalla ei alun perin suunnitellut matkustamista paikan päälle Tukholmaan. Hänen managerinsa otti kuitenkin uudelleen yhteyttä ja kehotti painokkaasti hiihtotähteä saapumaan televisioitavaan gaalaan.
Kirja sai syksyllä lämpimän vastaanoton Ruotsissa.
– Sekä entiset että nykyiset MM-tason hiihtäjät ovat ottaneet yhteyttä ja kiittäneet rehellisestä kirjasta. Tuntui tärkeältä osallistua tähän (keskusteluun). Yritän olla sankari toisella tavalla – en vain urheilusaavutusteni kautta.
– Uskon, että kokemukseni asioista, joista päätin olla puhumatta urheilu-urani aikana, voivat edelleen auttaa, rikkoa tabuja ja normalisoida asioita, Kalla kuvailee.
Uusimmat
-
09:10
Leijonien pelaajat saivat luvan revitellä – Jesse Puljujärvi johti joukkoja
-
09:02
Egypti: Sekä Hamasin että Israelin täytyy joustaa
-
08:51
MTV seuraa: Kauppaan lähteneen perheenäidin surmannutta ex-puolisoa syytetään murhasta
-
08:42
Pornoa kaiuttimista: Supertähti mykistyi täysin kesken lehdistötilaisuuden
-
08:33
Jesperi Kotkaniemi heitti hanskat jäähän NHL:ssä ja ryntäsi nyrkein vastustajan kimppuun
-
08:22
Yksi henkilö kuoli liikenneonnettomuudessa Jyväskylässä
-
08:20
Putin: Venäjän pääministeri saa jatkaa tehtävässään
-
07:54
Roope Hintz mätti hirmutehot – Miro Heiskanen iski kahdesti Dallasin voitossa
-
07:49
Jukka Jalosen älynväläys käänsi Leijonien kurssin MM-finaalissa – tähtipelaajan teolle huimaa suitsutusta: "Harvemmin näkee"
-
07:40
Äkillinen vatsakipu? Nämä merkit viittaavat sappikiviin
-
07:38
Prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin Nigerian-matkan yksityiskohdat julki
-
07:21
Suomen heikot näkymät huolettavat Ruotsiin muuttanutta suomalaisperhettä – "En yhtään ihmettele, jos nähdään toinen muuttoaalto"
-
07:20
Amira ja 11-vuotias pikkusisko joutuivat rasistisen ja uhkaavan hyökkäyksen kohteeksi bussipysäkillä Helsingissä: "Ammun sut"
-
07:12
Virossa repesi sanasota Pauligin kahvipaketista
-
07:01
Olli Jokinen povaa Leijonien huippulupaukselta hurjaa temppua: "Tulee yllätyksenä"
-
06:55
Lastenkotiin sijoitettu poika löi, potki ja tuuppi – uhkasi tappaa ohjaajan perheineen
-
06:53
Suomelle loistopaikka euroviisufinaaleihin – ei liian alussa eikä lopussa
-
06:44
Leverkusen jyräsi Eurooppa-liigan finaaliin – käsittämätön ennätys varmistui lisäajan maalilla
-
06:29
Onko olut oikeasti hyvä palautusjuoma?
-
06:23
Suomalaisten tähdittämä NHL-joukkue enää tappion päässä kesälomasta
-
Lataa lisää