Antti iloitsee "kymppitonnin säästöstä" – Sääksjärven katsastusasemalla tehtiin maanantaina historiaa
Maanantaina voimaan astunut Traficomin määräys mahdollistaa ensimmäistä kertaa uusien ja uudehkojen bensiiniautojen muuntamisen etanolikäyttöisiksi järkevään hintaan.
Todennäköisesti ensimmäinen uuden määräyksen mukainen muutoskatsastus etanolikäyttöiseksi muunnetulle autolle tehtiin ongelmitta heti maanantaiaamuna Lempäälässä Sääksjärven katsastusasemalla.
Kohteena oli vuosimallin 2013 Volkswagen Caddy 1,2-litraisella TSI-bensiinimoottorilla. Itse muutoskatsastuksen kokonaiskustannukseksi tuli 60 euroa, josta päästömittauksen osuus oli 10 euroa.
– Katsastuksessa ei tullut vastaan mitään ongelmia, Etanoliautoilijat ry:n toiminnanjohtaja Antti Grönlund iloitsee tiedotteessa.
3 000 euroa per päästötesti
Ennen uutta määräystä vastaavan ikäisen auton päästömittauksesta olisi voinut joutua pulittamaan Grönlundin mukaan teoriassa jopa 10 000 euroa.
Huimaa hintaa selittää Grönlundin mukaan se, että vaikka vanhassa määräyksessä 1.9.2009 jälkeen käyttöönotettujen autojen bioetanolimuunnokset olivat periaatteessa mahdollisia, edellytti uudempien autojen muutoskatsastus tarkkoja laboratoriossa tehtäviä päästömittauksia.
– Siis sen tyyppisiä, mitä autovalmistajat joutuvat tekemään uusille autoille, Grönlund selventää MTV Uutisille.
Teknologian tutkimuskeskus VTT:n päästölaboratoriossa yhden yksittäisen päästötestin veroton hinta on Grönlundin mukaan 3 000 euroa.
– Arvioimme että tuon [päästömittausprosessin] tekeminen olisi voinut maksaa jopa 10 000 euroa riippuen mitä kaikkia arvoja ja missä olosuhteissa tai lämpötiloissa niitä tarvitaan. Tämä mittaus olisi pitänyt tehdä jokaiselle yksittäiselle ajoneuvolle erikseen, Grönlund sanoo.
– Käytännössä tätä ei kuitenkaan ikinä testattu, koska hintalapun mittakaava oli niin järjetön, että yhtään tällaista muutoskatsastusta ei tietojemme mukaan koskaan tehty, hän jatkaa.
Artikkeli jatkuu kuvan alla.
Muunnossarja maksaa muutaman satasen
Traficomin maanantaina voimaan astunut määräys muuttui siten, että muutoskatsastukseen riittää katsastuskonttorilla tehtävä ja määräaikaiskatsastusta vastaava päästömittaus. Sen lisäksi muutoskatsastukseen tarvitaan muunnossarjan valmistajan antama yhteensopivuustodistus.
Muunnossarjoja on ollut saatavilla jo lähes 15 vuoden ajan. Sellaisen hinta on muutamia satoja euroja. Grönlundin mukaan sarjat ovat kehittyneet valtavasti, ja nykyisin niissä on muun muassa kylmäkäynnistystä parantavia ominaisuuksia. Muunnoksen voi tehdä myös suoraruiskumoottoreihin.
– Uusi hallitus on kirjannut ohjelmaansa käyttövoimamuutosten helpottamisen, biopolttoaineiden käytön edistämisen ja veron porrastamisen käyttövoiman mukaan, joten pian säästöä voisi kertyä enemmänkin, hän toteaa tiedotteessa toiveikkaana.
Lähde: Etanoliautoilijat ry
Uusimmat
-
13:08
Järkyttävä video Sean ”Diddy” Combsista leviää – potkii tyttöystäväänsä hotellin käytävällä
-
13:03
Euroopassa hinkuyskäepidemia, Suomessakin tautiryppäitä – yksi asia tulee muistaa: "Vastoin yleistä käsitystä..."
-
12:55
Läheltä piti -tilanne MM-kisoissa – Sami Kapanen joutui törmäyskurssille Kanadan supertähden kanssa: "Jos pyytää anteeksi"
-
12:40
Arja Saijonmaa mukana Ruotsin Vain elämää -ohjelmassa: ”Pitää uskaltaa ottaa riskejä”
-
12:39
Traktorikuski kuoli kolarissa Kauhavalla
-
12:23
Marko Anttilalle esitettiin iso kysymys urasta – "Kiitos Kärpille"
-
12:10
Puolustusvoimien komentaja kommentoi Harkovan hyökkäystä Ylelle: "Voimaa ei siellä ole"
-
12:04
Kapteeni Matti Ojase kuuli kaksi pamahdusta, sitten Copterline syöksyi taivaalta – tällainen oli Tallinnan traaginen kopteriturma
-
11:59
Leijonien ketjut Kanada-peliin julki – yksi asia saa hieraisemaan silmiä
-
11:54
Julius teki historiallisen löydön Paimiossa – arkeologi: "Erittäin harvinainen"
-
11:45
Shirly Karvinen vaihtoi alaa: "Kumppani on ollut vähän yllättynyt tästä ammattivalinnasta"
-
11:41
FT: Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä italialaisen pankin omaisuutta
-
11:31
Leijonista tuttu hyökkääjä palaa Tampereelle – seuralta hauska katsaus historiaan: "Se päivä on nyt"
-
11:22
Leijonat hurjaan testiin MM-jäällä – Olli Jokinen paljastaa Kanadan heikkouden: "Iskun paikka"
-
11:15
Pohditko käytetyn auton ostoa? Älä edes harkitse tällaista yksilöä – "Ei kannata uhrata aikaa"
-
11:07
Suomalaistimantti "pelaa nyt eri peliä" NHL:ssä – tulokset näkee taululta
-
10:44
Sofia Virralta rajuja väitteitä perussuomalaisista: "Jokainen lapsi ei ole yhtä arvokas"
-
10:42
Aleksander Barkovin huima temppu jätti päävalmentajan tulisille hiilille – tähtihyökkääjältä ylistystä: "Maailman paras"
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
Lataa lisää