Ampumahiihtotähti Dorothea Wiererin, 34, ura saattaa olla ohi. Wierer järjestää keskiviikkona lehdistötilaisuuden, jossa aikoo kertoa tulevaisuudestaan. Wiereriä läheltä seuraava toimittaja Giorgi Capodaglio kertoi Dagbladetille, että italialaiset ovat huolissaan WIererin mahdollisen lopettamisen takia.
Wierer on voittanut urallaan kolme olympiapronssia ja 12 MM-mitalia (neljä kultaa). Maailmancupin kokonaiskilpailun voitto on tullut kahdesti. Nyt ura voi kuitenkin olla paketissa vaikean viime kauden jälkeen.
Nove Mestossa järjestetetyissä MM-kisoissa ei tullut mitalia ja maailmancupissa lopullinen sijoitus oli vaatimaton 28:s, kun edellisenä vuotena hän oli kokonaiskilpailussa toinen.
– Italialaiset ovat hyvin innoissaan, mutta sanoisin, että he ovat enemmän peloissaan kuin innoissaan, koska he pelkäävät hänen lopettavan. "Doro" on ollut isossa roolissa siinä, että ampumahiihdosta on tullut suurta Italiassa. Hän on ollut johtava hahmo ja sen vuoksi italialaisten on vaikea kuvitella lajia ilman Wiereriä, Capodaglio totesi Dagbladetille.
Ampumahiihtoyhteisössä useat ovat toivoneet, että Wierer jatkaisi vuoteen 2026 asti. Tuolloin talviolympialaiset järjestetään Italiassa ja ampumahiihtokilpailut ovat luvassa Antholtz-Anterselvassa, jossa hän voitti vuonna 2020 henkilökohtaisessa kilpailussa ja takaa-ajossa maailmanmestaruudet.
– Fanit tulevat olemaan todella pettyneitä, mutta uskon kaikkien kunnioittavan hänen päätöstään, oli se mikä tahansa, Cagodaglio sanoi.
Juttua korjattu klo 11.03: Dorothea Wierer on voittanut 12 MM-mitalia, ei 15.
Uusimmat
-
13:52
Saadaanko sunnuntaiksi kuudes hellepäivä putkeen? Näillä alueilla se on mahdollista
-
13:51
"Vartijat kohtelevat romaninaisia kaupoissa hävyttömästi" – Hallitus unohtamassa romanit rasismiohjelmastaan
-
13:47
Henry Mannille uran kuudes MM-mitali
-
13:45
Joel Hallikainen nauttii uudesta aluevaltauksestaan – laulaa vanhaikodeissa: "Se on syy, että jaksan tätä"
-
13:38
Junaliikenteessä myöhästymisiä turman vuoksi
-
13:36
Violetit salamat hehkuivat kraatterissa: Tulivuori Ibu purkautui näyttävästi Indonesiassa
-
13:25
Tiedätkö, miksi tänään liputetaan?
-
13:20
Uudet vieraat löysivät leirintäalueilta kadonneiden venäläisten tilalle – "Tällaiset tiukat ajat suosivat"
-
13:20
Ihmisarka Funja-koira sai apua mielialalääkkeistä – milloin lääkkeitä harkitaan?
-
12:58
Slovakian varapääministeri: Fico ei ole enää välittömässä hengenvaarassa
-
12:43
Oleksandr Usykin voitolla kova hinta – ukrainalaismestari kiidätettiin sairaalaan
-
12:22
Kirja-arvio: Ex-suurlähettiläältä riittää kritiikkiä päähenkilöilleen Putinille ja Niinistölle
-
12:05
Kati sai elämäänsä järkyttäneen tiedon lääkäriltä, jonka tunteeton letkautus ei unohdu: "Toivon, että näinä päivinä käytettäisiin vähän toista sanoitusta"
-
11:46
Jesse Puljujärvi kiehui – kanadalaissikailusta viimeinen sana: "Katuvainen ilme"
-
11:41
Ennätystehtailu jatkui suurturnauksessa – edessä huima ratkaisu jättimäisestä rahapotista
-
11:41
Ukraina sanoo tuhonneensa Venäjän Project 266-M-sotalaivan
-
11:32
Hurjaa ylinopeutta ajanut törmäsi koulubussiin Kanadassa – Bemarista tuli hetkessä avomalli
-
11:31
Liigamestaruus ja cup-pokaali – Huuhkajien pelaajille menestystä eurokentillä
-
11:18
Rauhan aikaan Zelenskyin kausi päättyisi ensi viikolla
-
11:13
Volodymyr Zelenskyilta tiukka lausunto nyrkkeilyn MM-jättiottelusta
-
Lataa lisää