Alaikäistä epäillään vakavan rikoksen suunnittelusta oppilaitosta ja poliisia kohtaan Pohjois-Pirkanmaalla
Sisä-Suomen poliisi kertoo saaneensa valmiiksi esitutkinnan törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta Pohjois-Pirkanmaalla.
Epäilty on Pohjois-Pirkanmaalla asuva hieman alle 18-vuotias poika.
Esitutkinnan perusteella hänen epäillään suunnitelleen vakavaa henkeen tai terveyteen kohdistuvaa rikosta määrittelemätöntä oppilaitosta ja poliisia kohtaan.
– Oppilaitoksesta on kyllä ollut puhetta, mutta mitään yksilöityä koulua tai oppilaitosta ei ole, kertoo rikoskomisario Kari Aaltio STT:lle.
Poikaa epäillään myös ampuma-aserikoksesta. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet tämän vuoden tammikuussa.
– Tekoa varten epäilty on valmistanut metallisia ampuma-aseen rungon osia ja pyrkinyt hankkimaan patruunoita. Valmistetut ampuma-aseen osat on valmistettu sellaiselle asteelle, jossa ne edellyttävät aseen hallussapitoluvan, Aaltio kertoo tiedotteessa.
Poliisi pääsi epäillyn jäljille tämän lähipiiristä tulleen vihjeen perusteella. Epäilty otettiin kiinni tammikuun lopulla. Hän oli lyhyehkön ajan vangittuna, mutta hänet on sittemmin vapautettu.
Aaltion mukaan epäilty kiistää rikosepäilyt.
– Hänellä on omat selityksensä, mihin hän on aseita valmistanut, Aaltio sanoo STT:lle.
Tapaus on siirtynyt syyteharkintaan Länsi-Suomen syyttäjäalueelle.
Uusimmat
-
07:28
Saako toisen mökille ilmestyä yllättäen? Näin lähetät kutsumattomat vieraat kohteliaasti kotimatkalle
-
07:14
NHL:n suomalaishyökkääjä jakoi kovaa kritiikkiä itselleen – "Vaikea kausi"
-
07:05
Pekka Pouta kertoo koiriensa Sinin ja Suvin kesäkuulumiset: "Yhteiselo on muuttunut jatkuvasti paremmaksi"
-
07:05
MM-kisojen pistelinko toipui karmeasta onnettomuudesta – tuomari teki jäältä verisen löydön
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi hallituksen leikkausten takia
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
06:25
Tikkurilan yö: Pamahduksia ja kaksi palavaa uutta autoa
-
06:19
Copterlinen tragedia: Toista pilottia ei löytynyt muiden menehtyneiden joukosta – ystävät päättivät toisin
-
06:13
Lakiluonnos: Nuorille takuu terapiaan pääsystä kuukauden kuluessa
-
06:08
Brittipuolustusministeri Saksalle: Lähettäkää Ukrainaan pitkän kantaman ohjuksia – tällaisia ne ovat
-
06:07
Poliisille moitteet romanien syrjinnästä – Asiantuntija: Leväperäisyyttä henkilötietojen käsittelyssä
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
05:59
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
05:49
Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
-
05:38
Tänään on viikon kylmin päivä, hallaöitä etelään asti – mutta helle palaa pian! Katso paikkakuntasi ennuste
-
05:33
Murharyhmä irakilaiskaksosten uusista rikosepäilyistä: "Ideologia ohjaa yhä"
-
05:14
Iranin presidentti ja ulkoministeri kuolleet – helikopteri törmäsi vuorenhuippuun: "Täysin palanut"
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
Lataa lisää