Miten käsittelemme tietojasi

LYHYESTI

Säilytämme tietojasi niin kauan, kuin se on perusteltua määrittämiemme käyttötarkoitusten kannalta, esimerkiksi niin pitkään, kun käytät palvelujamme tai olet muutoin asiakkaanamme, taikka et ole perunut antamaasi sähköisen suoramarkkinoinnin suostumusta.

MTV:n palveluilla on eri mittaiset tietojen säilytysajat. Lisäksi esimerkiksi maksutapahtumia koskevia tietoja säilytämme lainsäädännön mukaan kuuden vuoden ajan.

Me MTV Oy:ssä olemme sitoutuneet noudattamaan tietosuojalainsäädäntöä ja käsittelemään henkilötietoja hyvän tiedonhallinta- ja tietojenkäsittelytavan mukaisesti.

  • Tietojasi saavat käsitellä vain erikseen määritellyt henkilöt, joille tietojesi käsittely on työtehtävien kannalta välttämätöntä.
  • Käsittelemme vain kunkin käyttötarkoituksen kannalta tarpeellisia henkilötietoja.  
  • Henkilöstöämme koskee myös vaitiolovelvollisuus.
  • Suojaamme henkilötiedot asianmukaisesti ja ylläpidämme ne suojatuilla palvelimilla.
  • Käyttämiemme henkilötietojen käsittelijöiden kanssa huolehdimme tietosuojalainsäädännön edellyttämistä sopimuksista.


Tältä sivulta löydät yksityiskohtaisemmin tietoa henkilötietojen käsittelystä, säilyttämisestä ja suojaamisesta.

KUINKA KAUAN SÄILYTÄMME TIETOJASI?

Pääasiallisesti säilytämme tietojasi niin kauan, kuin käytät palvelujamme. Tietojesi avulla pystymme tarjoamaan ja toimittamaan sinulle valitsemasi palvelut. MTV:n eri palveluilla on eri mittaiset tietojen säilytysajat. Alla palvelukohtaiset tiedot.


TIETOJEN SÄILYTTÄMINEN ERI PALVELUISSA

Pääasiallisesti säilytämme tietojasi niin kauan, kuin käytät palvelujamme. Tietojesi avulla pystymme tarjoamaan ja toimittamaan sinulle valitsemasi palvelut.

Passiivisten asiakkaiden osalta MTV:n eri palveluilla on eri mittaiset tietojensäilytysajat. Alla palvelukohtaiset tiedot:

C More:

Pääsääntöisesti säilytämme tietojasi kaksi vuotta siitä, kun olet rekisteröitynyt palvelun käyttäjäksi. Mikäli et kahden vuoden sisällä ole käyttänyt C More -palvelua, poistamme tilisi. Voimme kutenkin säilyttää C Moren tilin poistamisen jälkeen kyseiseen tiliin liitettyä sähköpostiosoitetta käyttöehtojen valvomiseksi ja väärinkäytösten estämiseksi enintään kahden vuoden ajan tilin sulkemisesta. 

mtv-palvelu:

Säilytämme tietojasi kaksi vuotta siitä, kun olet rekisteröitynyt palvelun käyttäjäksi. Mikäli et kahden vuoden kuluttua enää käytä mtv-palvelua poistamme tilisi yhteystietoineen.

Jos käytät sekä C Morea että mtv-palvelua:

Säilytämme tietojasi niin kauan, kuin käytät samalla tunnuksella jompaa kumpaa palvelua. Mikäli lopetat molempien palveluiden käytön, säilytämme tietojasi C Moren vanhenemissäännön mukaisesti. 

Luukku:

Luukussa pysyt aktiivisena käyttäjänä ja tilisi säilyy avoimena, mikäli käytät palvelua vähintään kerran kolmen kuukauden aikana. Jos et käytä tiliäsi kolmeen kuukauteen, suljemme sen. Sinulla on kuitenkin tämän kolmen kuukauden jakson jälkeen vielä yksi kuukausi aikaa pyytää avaamaan tilisi uudelleen. Asiakaspalvelumme tekee aktivoinnin puolestasi ja saat kaikki sähköpostisi jälleen käyttöösi. Mikäli et ole reagoinut näiden neljän kuukauden aikana lainkaan, suljemme sähköpostitilisi. Samalla poistamme tietosi. 

Säilytämme kuitenkin tiettyjä viestintään liittyviä tietoja, kuten Luukun lokitietoja mahdollisia viranomaisten esittämiä tietopyyntöjä varten. Näitä tietoja säilytämme pääasiassa vuoden ajan, ellei viranomainen velvoita säilyttämään niitä pidempään.


TIETOJEN SÄILYTTÄMINEN MARKKINOINTIA VARTEN

Markkinointia varten tarpeellisia henkilötietoja säilytetään niin pitkään, kun kohdistamme suoramarkkinointia sinulle tai sinuun ollaan muutoin yhteydessä tietyistä palveluista tai tuotteista, etkä ole ilmoittanut vastustavasi henkilötietojen käsittelyä suoramarkkinointiin. Sähköisen suoramarkkinoinnin perustuessa suostumukseen, säilytämme tietojasi niin pitkään, kun et ole peruuttanut antamaasi suostumusta. Henkilötietojen käsittelyn suostumuksia, kieltoja ja rajoituksia säilytetään niin kauan kuin ne ovat voimassa. Nämä kriteerit koskevat soveltuvin osin kaikkia palveluitamme.


MUUT TIETOJEN SÄILYTYSAIKOJA KOSKEVAT KRITEERIT

Maksutapahtumia koskevia tietoja säilytämme kuuden vuoden ajan. Lisäksi käsittelemme tiettyjä tietoja lakisääteisten velvoitteiden, kuten kirjanpidon ja verovelvoitteiden hoitamiseksi lainsäädännössä määritellyn säilytysajan tai säilytysaikaa koskevan käytännön mukaisesti. Esimerkiksi kirjanpitolainsäädännön velvoittamana joudumme tallentamaan kaikki maksutapahtumat kuuden vuoden ajan. Lisäksi henkilötietoja voidaan säilyttää tämän jälkeenkin, mikäli niitä tarvitaan esimerkiksi reklamaation tai vastaavaan erimielisyystilanteen selvittämiseksi taikka oikeudenkäyntiin liittyen. Nämä kriteerit koskevat soveltuvin osin kaikkia palveluitamme.

Säilytysajat on kuvattu tarkemmin erillisissä tietosuojakäytännöissä, jonka lisäksi voit aina kysyä tarkempia tietoja.


KETKÄ SAAVAT KÄSITELLÄ HENKILÖTIETOJASI?

Henkilötietojasi saavat käsitellä vain erikseen määritellyt henkilöt, joille tietojesi käsittely on työtehtävien kannalta välttämätöntä. Käsittelemme vain kunkin käyttötarkoituksen kannalta tarpeellisia henkilötietoja. Henkilöstöämme koskee vaitiolovelvollisuus.

Tietyissä tehtävissä käytämme myös yhteistyökumppaneita/alihankkijoita, muita konserniyhtiöitä taikka muita henkilötietojen käsittelijöitä henkilötietojen käsittelyssä. Huolehdimme näissä tapauksissa tietosuojalainsäädännön edellyttämistä sopimusjärjestelyistä.

Tietoja voidaan siirtää tietosuojakäytännöissä kuvatun mukaisesti kolmansille tahoille, esimerkiksi MTV:n markkinointia suorittaville nimetyille yhteistyökumppaneille esimerkiksi mainonnan kohdentamista varten sekä asiakas- ja markkinointitutkimuksien toteuttamiseksi.

MTV:llä on tietosuojavastaava, johon voit olla yhteydessä aina, kun sinulla on kysyttävää henkilötietojen käsittelyyn liittyvistä asioista.


MITEN SUOJAAMME HENKILÖTIETOJASI?

Suojaamme henkilötiedot asianmukaisesti teknisin ja organisatorisin toimenpitein mukaan lukien henkilötietojen pseudonymisointi ja salaus. Pyrimme myös varmistamaan järjestelmiemme toimivuuden vikatilanteissa ja tietojen palauttamismahdollisuudet. Tietojasi käsittelevät vain henkilöt, joilla on oikeus henkilötietojen käsittelyyn, kuten asiakaspalvelussa työskentelevät henkilöt ja muut työtehtäviensä takia tietoja käsittelevät henkilöt.

Henkilötietoja ylläpidetään asianmukaisesti suojatuilla palvelimella ja palveluissa. Näihin suojauksiin kuuluu muun muassa pääsynhallinta, kulunvalvonta, palomuurit ja salasanasuojaus. Pääsyoikeudet tietoihin ovat vain asianomaisilla työntekijöillä sekä sopimussuhteessa olevilla palveluntarjoajilla, taikka muilla lainsäädännön ja tietosuojakäytännössä määriteltyjen edellytysten mukaisesti. 


ASIAKASTIETOJEN RIKASTAMINEN JA PÄIVITTÄMINEN

Voimme saada henkilötietojasi muilta Telia-yhtiöiltä. Voimme myös yhdistää ja päivittää henkilötietojasi muiden Telia-yhtiöiden välillä tietosuojalainsäädännön edellytysten mukaisesti.

Mainontaa varten voimme rikastaa (=monipuolistaa) tai päivittää henkilötietoja myös kolmansien osapuolten lähteistä, kuten Digi- ja väestötietoviraston julkisesta rekistereistä tai yksityisistä rekisteripalveluista kuten Bisnode, Aller ja Fonecta. Voimme myös yhdistää segmenttitason tietoja evästeistä ja yhdistää yhteistyökumppaniemme rekisteritietoja. 

Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja