Mainos
leivontanurkkakansi1valmis

5 vinkkiä: Näin saat kakun maistumaan ja näyttämään paremmalta

Herkullinen ja hyvännäköinen kakku syntyy muutenkin kuin täydellisen voikreemin ja marsipaaniruusukkeiden avulla. Lue vinkit!

Täydellinen ulkonäkö ei pelasta kakun makua, mutta kakku voi maistua herkulliselta, vaikkei se olisikaan kaikkien ulkonäkövaatimusten mukainen. Lue Bon Appétit -sivuston vinkit, joiden avulla parannat kakun kumpaakin ominaisuutta!

1. Unohda uutteet

Pieni määrä vaniljauutetta voi tehdä kakusta entistä paremman, mutta kokonainen vaniljapapu toimii myös. Raaputa yhdestä pavusta siemenet kakkutaikinaan, -kuorrutteeseen tai kumpaankin. Oikea kasvi on paljon kukkaisempi ja tuoksuvampi kuin uute.

Jos kuitenkin haluat käyttää uutetta, kokeile manteliuutetta. Se on maku, jonka ihmiset tuntevat, mutta eivät tunnista. Se sopii hyvin kakkuun, jossa maistuisi muuten vain sokeri. Mutta muista, että vähemmän on enemmän, muutama loraus riittää.

2. Anna näkyä

Koko kakun ei tarvitse olla kuorrutteen peittämä. Erityisesti monikerroksisessa kakussa saavat kakun seinämät näkyä. Liika kuorrute myös maistuu juuri siltä – liialta kuorrutteelta.

3. Kostuta hyvin

Kakulle pitää antaa vähän kosteutta. Se voi tuoda kakkuun myös kivasti makua. Tee siirapista ja muutamasta ruokalusikallisesta viskiä tai sitruunamehua sekoitus, pistä reikiä kakkuun hammastikulla ja ripottele seosta pinnalle, josta se pääsee imeytymään kakkuun. 

4. Leikittele kuorrutteella

Kuorrutteen ei aina tarvitse olla samanlainen. Voikreemin ja kermavaahdon lisäksi voit leikitellä suklaaganachella tai karamellikastikkeella.

5. Lisää kerroksia

Saat kakkusi näyttämään siltä, että olet tehnyt todellisuutta enemmän töitä, kun vielä puolitat kakkukerrokset normaalista. Se onnistuu parhaiten pitkällä, ohuella leipäveitsellä ja silmät kakun tasolla. Aseta kämmen kakun päälle leikatessasi, niin saat kerroksista entistä tasaisempia.

Lähde: Bon Appetit

Uusimmat: Ajankohtaista

Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja