MTV:n kaupallinen johtaja Kari Mononen: ”TV:n uudistuminen vain vauhdittuu tulevaisuudessa”

MTV:n kaupallisena johtajana aloitti maaliskuun alussa Kari Mononen, joka on vaikuttanut media-alalla pitkään. Haastattelimme Karia tuoreeltaan hänen toisena työpäivänään.

Kari, minkälaisin ajatuksin aloitat MTV:n kaupallisena johtajana?

Kiitos kysymystä, oikein hyvin ajatuksin ja fiiliksin. Olen tehnyt mediatöitä melkein jo 20 vuotta ja on hienoa päästä oppimaan jälleen uutta.

Olet vaikuttanut pitkään digitalisoituneen printtimedian puolella. Miltä tuntuu siirtyä liikkuvan kuvan mediataloon?

Uskon, että luvassa on mielenkiintoinen matka! Niin sanottu Total TV eli ajasta, paikasta ja päätelaitteesta riippumattoman katselun yleistyminen sekä operaattoreiden tulo markkinalle vauhdittavat tv:n uudistumista. 

Mitkä ovat urasi isoimmat opit tähän mennessä?

Suurimmat opit liittyvät ihmisiin, ja siihen miten ihmiset kehittyvät työssään. Tässä työssä kyse on ennen kaikkea ihmisistä ja miten heitä kohtelet, ja tämä pätee niin oman talon henkilöstöön kuin asiakassuhteisiin.

Kerro lyhyesti, minkälainen johtaja olet?

Olen tosi ihmiskeskeinen johtaja. Liiketoiminnassa numerot ja prosessit ovat tärkeitä, ne ovat selkärankana kaikelle. Mutta aina pitää johtaa ihmisiä, se on minun lähtökohtanani. Työtä pitää tehdä isolla intohimolla, mutta samalla pitää muistaa, että työ on vain työtä. Työssä pitää olla aina pilke silmäkulmassa, siitä voi ja saa myös nauttia hymyssä suin. Virheitä ei voi vältellä, niitä tapahtuu ja niistä opitaan.

Minkälainen on tyypillinen mediapäiväsi?

Olen oikea uutisten suurkuluttaja, seuraan erityisesti talous- ja urheilu-uutisia. Urheilua tulee seurattua ihan joka välineestä, livenä tv:stä, uutisointia digistä ja printistä.

Mitä kuuluu vapaa-aikaasi?

Vapaa-aikaa vietän tietysti perheeni kanssa ja urheilen aktiivisesti ja monipuolisesti. Pelaan pallopelejä, golfaan, hiihdän, pyöräilen ja näin vanhemmiten reipas kävelykin toimii hyvin!

Käytämme Spotti.fi-sivustollamme evästeitä parantaaksemme palvelumme käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme