Luomun happotesti

On upeaa, että pienyrittäjät toimivat markkinoilla tiedustelijoina ja ottavat selvää kuluttajien tarpeista. Jos tulos on positiivinen, nousevat keskusliikkeet ratsaille. Riski on jo otettu ja kysyntä lisääntynyt entisestään. Todellinen taistelu alkaa, kun lähi- ja luomuruoka laitetaan brändiviidakon keskelle. Kuinka houkutella kuluttaja nappaamaan usein kaksi tai kolmekin kertaa kalliimpi lähituote miljardeilla luotujen tuotemerkkien sijaan? Kuinka saada pientuottajat takaamaan tuotteidensa säännöllisen saatavuuden? Kuka luo ensimmäisen kotimaisen kilpailukykyisen luomubrändin?

Käännös oikeaan päin!

Kuluttajien ostokäyttäytymisen muutos oli varsin nopea. Ehdotin muiden töideni lomassa 5-6 vuotta sitten S-ryhmälle, että kokeilisivat pilottina jossain Prismassa lähiruokahyllyä. Yhtä kahta kylmähyllyä, jonka täytöstä voisivat vaikka lähituottajat itse huolehtia. Mediassa ja kahvipöydässä keskusteltiin enenevissä määrin lähiruoasta, mutta en itsekään tiennyt, mistä sellaista voisi ostaa. Ehdotukseni oli "ihan kiva", mutta liian hankala toteuttaa. 2012 se on löytänyt muotonsa. Esim. Armas-perheellä on omat shop-in-shopinsa Tampereen Prismassa ja Sokoksella ja luomulla omat osastonsa kasvis- ja lihaosastolla. Pääkaupunkiseudulla Maatilatori on myös levittäynyt hypermarketteihin. Murros on alkanut.

Tekopyhät suomalaiset

Suomalainen kuluttaja on tekopyhä. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen MTT:n teettämän selvityksen mukaan kuluttajien kiinnostus lihan ostamiseen suoraan tuottajalta on huomattavasti todellista ostokäyttäytymistä yleisempää. Neljännes haluaisi ostaa lihansa suoraan tuottajalta. Todellisuudessa vain 2 % tekee niin. Kauppahalleista ja kivijalkakaupoista lihansa hankkii kokonaiset 3 %. Super- ja hypermarketeista 80 %. Ei tarvita rautalankaa ymmärtämään, millä tantereilla sota käydään. Suomalainen on tottunut ostamaan ruokansa yhdestä paikasta, yhdellä kertaa. Siinä missä italialainen näkee hyvinkin suurta vaivaa selvittääkseen, mistä löytää kunkin raaka-aineen parhaan tarjonnan, täyttää suomalainen ostoskärrynsä kukkuralleen ja huokaisee helpotuksesta kassalla, kun viikon safkat on hankittu. Ja halvalla lähti. Ainakin se kahvipaketti. Bonukset vielä päälle.

Marketit kunniaan!

Kuulen usein "kauppahallipuristeilta" kritiikkiä marketeista. Valitan usein itsekin niiden tarjontaa. Mutta marketit vastaavat vain kuluttajien huutoon. Turha niitä on periaatteesta haukkua. Lapsi voi mennä pesuveden mukana. Eikö ruokavallankumous kuulu kansalle? Eikö kaikki käytettävissä olevat kanavat sen vahvistamiseen ole hyviä? Mitä tuo em. 5 % hyödyttää, kun tavoitteena on 100 %? Eikö ole olennaista lisätä eläinten hyvinvointia tuotantotiloilla? Eikö ole olennaista, että luomutuotannon lisääntymisen myötä torjunta- ym. myrkkyjen käyttö vähentyy? Eikö ole olennaista, että suuri massa alkaisi syödä terveellisemmin? Jotta muutos voisi tapahtua, on se tuotava kuluttajan lähelle. Valtaosa porukasta ei tee ostoksia kaupunkien keskustoissa. Arki ei sinne ehdi. Eikö ole mahtavaa, että kaikille tarjottaisiin mahdollisuutta ostaa lähi- ja luomuruokaa? Sillä viikon ainoalla ruokaostosreissulla, juuri itselle sopivaan aikaan, tutussa paikassa, josta saa kaiken kerralla. Eikö ole mahtavaa, että tuottajille tarjoutuu mahdollisuus laajentaa tuotantoaan kysynnän kasvaessa? Eikö ole mahtavaa, että kasvavan tarjonnan myötä myös hinnat pitäisi laskea? Eikö ole mahtavaa, jos luomu- ja lähiruoka arkipäiväistyvät? Eikö ole mahtavaa, että Stockmann vastasi huutoon ja sai kalatiskilleen MSC-sertifikaatin, koska käyttävät vain kestävällä tavalla kalastettua kalaa?

Ruoka on liian halpaa

Pientuottajat eivät vie tuotteitaan pakon edessä marketteihin. Kysyntä on usein tarjontaa suurempaa. Paikallista yrittäjää pystyy tukemaan myös markettiostoksilla. Kivijalkakaupoissa tuet toki kauppiastakin. Keskusliikkeitä mollataan usein ja syystä. Ruoka ei ole Suomessa kallista. Se, mitä keskusliikkeet määrittävät bulkkiruoan hinnaksi, on liian korkea. Näin, vaikka moni perustuottaja on heidän lieassaan. Oikeasti ruokalaskun pitäisi silti olla paljon isompi. Lähi- ja luomuruoka ei ole kalliimpaa syyttä. Ruoan osuus kulutusmenoista on vain 13 %. Vähemmän kuin koskaan ennen. Turha valittaa ruokalaskun suuruutta, vaikka kahden keskusliikkeen 80-prosenttinen markkinaosuus kilpailua vääristääkin. Kyse ei ole siitä. Oikea, vastuullisesti tuotettu ruoka ei voi olla niin halpaa. (Jatketaan tästä aiheesta myöhemmissä bloggauksissa.)

Viva la revolución!

Ruokavallankumous on kulahtamassa oleva termi, mutta se vain toimii. Se muuttaa lautasmalliamme. Lisää tietoisuuttamme. Palauttaa mieliimme ruoan alkuperän. Parantaa eläinten hyvinvointia. Pienentää diabetes-pommia. Ja vaikka mikään näistä ei kiinnostaisi pätkääkään, se ainakin lisää nautintoamme. Saamme ruokaa, joka maistuu siltä, mille kuuluukin. Vallankumous on hiljainen. Se tapahtuu pienellä, totutusta poikkeavalla kädenliikkeellä, joka eksyy luomuhyllyyn. Taistelutanner tömisee ostoskorissa, josta jätimme herkkuvälipalat pois, jotta raaskimme ostaa hiukan kalliimpaa luomulihaa. Manifestit ovat tarinoita pientiloista, joiden isäntä antaa kasvonsa (ja sydämensä) tuotteelleen. On sympaattista kuulla, että maitoa tulee lisää vasta huomenna, koska Pentin tilalla oli eilen sähkökatkos. Syömällämme ruoalla kuuluu olla tarina. Se kertoo, että kasviksella tai pihvillä on ollut joskus elämä. Hyvä sellainen. Ja se tarjoaa sellaista myös sinulle.

Maailma muuttuu, kun vaaditaan.