Sivumaku 9 vuotta - aika taas esittäytyä

Sivumaku-blogi starttasi 2010. Facebook oli silloin vielä nuori, mutta vahvasti valloittava media. Postasin profiiliini ruokakuvia muutaman kerran viikossa. Porukka alkoi sekä tympääntyä että kiinnostua kuvista. Puolet kommentoijista pyysi lopettamaan jatkuvan ruokakuvatrollauksen, puolet kysyivät ruokiin reseptiä. Syntyi ajatus irtauttaa ruokapostaukset omalle sivulleen. Halusin myös vetreyttää kirjoitustaitoani. Reseptejä varten piti luoda blogi. Kerroin vaimolle ajatuksistani ja hänelle, kokkikoulun käyneenä, oli syntynyt samanlaisia ajatuksia omista kokkailupostauksistaan. Keskustelimme, josko perustaisimme yhteisen ruokablogin. Ajatuksemme eivät siinä kohdanneet. Saman viikon aikana Minka-vaimo laittoi pystyy Kipparin morsian -blogin ja minä Sivumaun.

HAASTOA. Halusin luoda blogin, joka haastaisi sen ajan bloginormeja, jotka olivat ja ovat yhä vahvasti bloggarin arkea sokerikuorruttavia kiiltokuvia. Ruokaan liittyy valtavasti negatiivisia asioita, joita halusin nostaa esiin. Mikään ruokablogi ei sitä tuolloin tehnyt. Halusin luoda alustan, jossa kortit isketään avoimina pöytään ja puhutaan asioista suoraan ilman blogihöttöä.

ARJEN NAUTINTO. Haastamisen ohella Sivumaun ytimessä oli ja on elämästä nautiskelu ihan jokaisena päivänä. Olen seurannut surullisena kaikkien arki-alkuisten tuotteiden esiinmarssia. Se alleviivaa kahtiajakoa ma-to- ja pe-su -välillä. Arkena selviydytään, viikonloppuna voi sitten nauttia. Ei. Hell no. Neljä päivää viikossa ovat aivan liian arvokkaita elämiseen autopilotilla. Ihan jokaisesta päivästä ei vain ehdi nauttia, mutta yritetään edes. Sivumaku ajaa jokapäiväisen nautiskelun asiaa. Jos fiilis ja tilanne on hyvä, pidetään juhlava tiistai.

KULMAKIVET. Kulinarismini kulmakivinä voidaan pitää kolmea hetkeä.
1) Olin kirjoittanut reilu pari vuotta City-lehteen ravintolajuttuja, kunnes minut houkuteltiin kaupunkitoimittajaksi "City-lehden kaatajaan", Aktivist-lehteen, kirjoittamaan mm. ravintola-arvosteluita. Olin ollut kiinnostunut ruoasta jo aiemmin, mutta uusi duuni velvoitti keskittymään aiheeseen pieteetillä. Aloin pohtia jokaista suuhuni laittamaani suupalaa. Samalla laajensin perspektiiviä kotikeittiössäni.
2) Tuleva vaimo astui kuvaan. Kokkikoulun käynyt tyyppi järkeisti kokkailuani ja talouden koon tuplaamisen myötä mahdollisti tiheämmän kokkaamistahdin.
3) Illallinen Chez Dominiquessa 2009 pysäytti ja nosti hahmotustani ruokaan ja ruoan ja viinin liittoon uudelle tasolle. Se oli fyysisestikin liikuttava kokemus. En usko, että sen jälkeisillä kilometreillä voisi saavuttaa enää yhtä mullistavaa kokemusta. Muistan yhä sen tunteen.

KAPINA. Olen kapinoinut ruokablogigenreä vastaan alusta lähtien. Meni pari vuotta, kunnes vaimo sanoi, että kai nyt ymmärrät, että ruokablogien juttu on niissä kuvissa eikä teksteissä. En ollut, liiemmin vieläkään, lukenut ruoka- ja lifestyleblogeja kuin sattumalta. Tuo valokuvajuttu oli siten uusi asia. En edes omistanut kameraa. Blogit olivat alunperin enemmän tekstipohjaisia, jolloin sanoma oli keskiössä. Halusin samaa. Koska minulla oli sanottavaa eikä pätkääkään halua luoda idylliunelmaa. Pidättäydyin tieten tahtoen viisi vuotta kamerahankinnasta haluten osoittaa, että menestyvän ruokablogin voi perustaa myös ilman kauniita kuvia. En ole kummoinen kuvaaja vieläkään, mutta ainakin syön ruokani aina kuumana.

USKOTTAVUUS. Sivumaku siirtyi 2012 rekryprosessin kautta Maikkarin sivuille. Vaatimuksenani oli, että saan tehdä tehdä asioita juuri niin kuinka haluan. Maikkarin tyypit oli ajatellut samoin. En ole koskaan pitänyt bloggareiden tyylistä tehdä sisältöyhteistyötä. Pääosin ne ovat päälleliimattua markkinointia. Olen ollut 18 vuotta päivätöissä mainostoimistossa, viimeiset kuusi vuotta Ilmeessä. Vaikka rakastan duuniani brändinrakentajana, haluan blogini pysyvän satapinnaisesti itseni näköisenä ja lukijoille uskottavana. Vaikka en elämääni aukaisekaan kuin ruoan kautta, on sen merkitys jokapäiväisessä elämässäni niin suuri, että tunnen jakavani blogin kanavissa valtaosan vapaa-aikani tapahtumista. Seuraa vaikka Instagram Storiesejani.

MIELIPIDE-EROT. Sivumaun paikoin haastavaan luonteeseen kuuluu räiskynnät. Olen siinä mielessä kenties poikkeus, että mua ei haittaa, jos suututan ihmisiä mielipiteilläni ja paikoin jopa yritän sitä. Olen miettinyt näkemykseni kunnolla enkä ammu lonkalta. Mikäli muutama tyyppi suuttuu ja häipyy seuraajistani, yleensä muutama enemmän tulee korvaamaan. Olen myös huomannut, että (bloginkin) ikääntymisen myötä mielipiteeni ovat pehmentyneet. Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että blogini pariin on eksynyt liki täysin sydämellisiä ihmisiä, joiden kanssa mielipiteistä vääntäminen on jopa turhankin vähäistä. Pidän ajatuksesta, jonka monet blogin seuraajat ovat kertoneet, että ovat monesta asiasta eri mieltä, mutta jatkavat seuraamista, koska moni asia (ja resepti) jäisi sanomatta ja kuulematta ilman. Jos jotain nykymaailma kaipaa lisää, niin erimielisten hedelmällistä keskustelua. Siitä olen äärimmäisen kiitollinen näiden vuosien jälkeen.

ARKI. Palataan arkeen. Asun Tampereella, mikä pitää minut erossa pirun monesta kivasta tapahtumasta, mutta toisaalta mukavalla etäisyydellä Helsinki-keskeisyydestä, mikä varjostaa suurta osaa blogeja ja muuta ruokakirjoittamista. Liikun Suomessa melko paljon ja toivon, että joskus myös helsinkiläiset uskaltautuisivat kiertämään maamme alati kasvavaa kulinaarista kenttää.

Muutimme keskustakaksioon 2010 ja remontoimme pitkulaisen keittiön unelmaksemme. Yhtäkään ratkaisua ei ole tarvinnut katua. Keittiöremontin opettavaisetkin vaiheet löytyvät täältä. Keittiön vahvuuksina on suurehkon laskutilan lisäksi induktioliesi ja yhä omaakin ihastusta herättävä Boschin superuuni.

Kiinnostus ruoan alkuperään vei 2011 siirtolapuutarhaan, jonne loimme alati kehittyvän puutarhan silmää ja suuta hivelemään. Arvostus ruokaa kohtaan kasvaa väistämättä, kun näet sen kasvavan kuukausien ajan siemenestä hersyväksi puskaksi ja paksuksi juurekseksi. Parin vuoden takaisen artikkelin mökistämme löydät täältä. Tulevalle kesälle on sovittu jo pari juttua. Kasvimaa näyttää melkoisen erilaiselta.

JATKO. Olen markkinoinut ja kirjoittanut ravintoloista ja ruoasta yli 20 vuotta. Kiinnostus ruokaa kohtaan on vain kasvanut vuosi vuodelta. Mitä enemmän syö ja kokkaa, sitä enemmän ymmärtää, miten alkutekijöissään oma kokemuspohja on. Helpottaa, kun monet perusteet alkavat olla jo selkärangassa, mutta samalla hahmotan, että juuri ne yksinkertaisimmat asiat vaativat loputonta hiomista. Suomalainen ruokakulttuuri on omalla tavallaan vasta alussa tai ainakin toisen aallon alkumetreillä. Sama pätee ruokablogeihin. Monille siitä on tullut ainoa elinkeino. Itse pyrin pitämään ruoan taloudesta riippumattomana intohimona. Jos jotain, niin Sivumaku pysyy aitona. Haluan sen olevan kaikille ruoasta ja juomasta kiinnostuneiden foorumi, jossa vaihdetaan kokemuksia ja mielipiteitä. Toisinaan tiukastikin.

Huh, tulipa polveileva teksti. Kerrottavaa olisi vaikka kuinka paljon, mutta antaa tämän nipun olla tässä. Mielelläni kerron mistä tahansa enemmän kysyttäessä. Maikkarin sivuilla ei kommentointimahdollisuutta ole, joten heitä kommenttia Facebookissa!

PS. Tarjoan eniten sisältöä Facebookissa, jonka jutut tulevat näkyviin myös Twitterissä. Instagramin Storiesissa näet kaiken olennaisen onlinena. Tuu mukaan! Sivumaun juttu on osallistuminen, joten heitä kommenttia!