Sausage Rolls - jenkkien tuore somehitti

MTV Oy, All rights reserved

Amerikan kansakin sai juuri oman peltilihapiirakkansa. New York Times postasi klassisen brittiläisen makkarakääröreseptin ja uusi manner oli saanut oman somehittinsä. Hämmenystä seurasi myös Atlantin toisella puolen, kun britit alkoivat ihmetellä, eivätkö jenkit olleet aiemmin kuulleet ruokalajista. 

Ruoka on hyvin lähellä lihapiirakkaa, mutta siihen ei tule riisiä. Voitaikinan sisään rullattavaan täytteeseen voit laittaa melkeinpä mitä vain. Voit käyttää myös kaupan raakamakkaraa, kunhan puristat täytteen ensin kuoresta ulos. Lopputulos on lähellä suomalaista (järkyttävää) nakkipiiloa/nakkikätköä/nakkipiirakkaa, joka palauttaa monelle lapsuusmuistot mieleen. 

Päätin kokeilla ensin tuolla New York Timesin ohjeella, jonka mausteinen ja yrttinen makumaailma on takuulla hyvä. Ja olihan. Ja mikä parasta, kaupan voitaikinaa käytettäessä herkku on aloituksesta tunnin päästä valmiina syötäväksi. Itse tekemiseen meni näin ensikertalaisena puoli tuntia, ja kun se paistuu uunissa 20-25 minuuttia, voidaan puhua kunnon hätävierasvarasta tai napakympistä omaan mässäilyyn kaloreita laskematta. Tai vaikka pikkujouluihin! Tai vaikka joulupöytään!

Jos teet taikinan itse, lisää kokonaisaikaan toinen tunti, jotta taikina ehtii asettua.

No, miten on? Pärjääkö meidän peltilihikselle?

VINKKI!Resepti on vain suomennos NYT:n versiosta. Heitin tuplamäärät mausteita ja yrttejä ja tuli varmaankin originaalia parempi. Päälle voi ripotella myös seesaminsiemeniä makua ja näköä antamaan.

Makkararullat

Taikina:

250 g vehnäjauhoja

0,5 tl suolaa

4 rkl/50 g porsaan ihraa/laardia

110 g voita

1,25 dl jääkylmää vettä

TAI paketti valmista voitaikinaa

Lihatäyte:

900 g rasvaista porsaan jauhelihaa

2 tl suolaa

0,5 tl mustapippuria

ripaus cayennea

0,5 tl jauhettuja korianterinsiemeniä

0,25 tl muskottipähkinää

2 tl hienonnettua timjamia

2 rkl hienonnettua salviaa

2 rkl hienonnettua persiljaa

1 kananmuna, vatkattuna

Tee taikina (jos teet itse). Sekoita keskenään jauhot ja suola. Nypi sekaan possunrasva ja sen jälkeen voi pieninä kuutioina veden kera. Vaivaa, kunnes saat tasaisen, tahmaisen taikinan. Jauhota taikinan pinta ja painele taikina peukalonpaksuiseksi levyksi. Kääri kelmuun ja annan asettua jääkaapissa tunti tai vaikka yön yli.

Tee lihatäyte. Sekoita ainekset keskenään. Jaa taikina neljään osaan ja rullaa niistä n. 20 cm pitkä makkara. Laita jääkaappiin tekeytymään.

Kuumenna uuni 190 asteeseen. Kauli taikina suorakulmaiseksi levyksi ja jaa se neljään osaan, jotka ovat noin 20 cm kauttaaltaan. Laita makkara levyn reunaan ja sivele vastareunaan hiukan vettä. Rullaa makkara taikinan sisään ja jätä sauma pohjalle. Leikkaa pötkä kuuteen osaan ja asettele palaset leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Voitele pinta kananmunalla.

Paista makkararullia 20-25 min, kunnes pinta on kauniin kullanruskea ja liha kypsää. Ota uunista ja anna jäähtyä muutama minuutti. Hyviä niin lämpiminä kuin huoneenlämpöisinäkin.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat