Sanoja suuhun - ajatuksia blogien kaupallisuudesta

Kuvassa kaikki blogin kautta saamani tuotteet 3,5 vuoden ajalta. Muutama ruoka- ja juomanäyte on toki jo kulutettu. Kuten pari ravintolaillallistakin (1, 2, 3).

MITEN BLOGIT KAUPALLISTUIVAT

Aloitetaan ansaintatapojen perusteista. Alkukantaisin menetelmä saada blogilla ansioita, on Google-linkit blogin yhteydessä. Se keino vaatii lähinnä parin laatikon ruksaamista. Näistä roposista ei olennaista taloudellista hyötyä kerry. Seuraava askel oli perinteinen bannerimainonta, jossa bloggari myi mediatilaa sivuiltaan. Ihan kiva, mutta nykyään melko vanhanaikaista. Hiljalleen, lukijakunnan kehittyessä, bloggarit alkoivat saada yllätyspaketteja postitse. Yritykset tarjosivat heille uutuustuotteitaan kokeiltavaksi ja toivoivat niitä kehuttavan blogeissa. Toimi alkuun mainiosti ja paikoitellen edelleen. Ongelmaksi muotoutui ilmaisnäytteiden tulva, entisestään kasvanut lukijamäärä ja bloggareiden hankkiman kokemuksen myötä herääminen tähän hyväksikäyttöön. Vitosen arvoisella lahjalla sadoille ja tuhansille lukijoille kohdennettua perinteistä mainontaa tehokkaampaa markkinointia. Ei käy. Haluttiin enemmän.

Alkoi sadella kutsuja. Kun blogin pitämisen yleinen pohja lepää oman elämänkulun kertomisessa, miksei tarjota bloggareiden elämään yrityksen haluamaa sisältöä? Happeningia, josta voisi kertoa blogissa. Happeningia, jossa yrityksen tuotteet ovat vahvasti läsnä. Se toimi ja toimii. Saan päivittäin kutsuja ties minkälaisiin kissanristiäisiin, mutta myös todella mielenkiintoisiin tilaisuuksiin. Yleensä tilaisuuksissa on mukana tv:stä tuttu kokki, joka opastaa kokkaamaan yrityksen tuotteilla. Tai sitten kovan luokan asiantuntijoita puhumassa yritystä liippaavasta aiheesta. Valitettavasti yli 90 % niistä järjestetään Helsingissä ja monet vieläpä virka-aikana, joten tamperelaisena päivätyöläisenä paikalle meneminen on mahdotonta.

Huomionarvoinen ansaintamuoto on myös affiliate-markkinointi, jossa tekstissä olevan, verkkokauppaan johtavan linkin kautta syntyneistä kaupoista bloggaaja saa komissionsa. Affiliate-linkistä mainitaan yleensä tekstin lopussa minimalistisesti.

AITOUDEN KAIPUU

Elämme sisältömarkkinoinnin luvattua aikaa. Päivittäin kohtaamiemme mainosviestien määrä on saavuttanut jo ajat sitten pisteen, jossa aloimme noteerata tulvasta vain murto-osan. Television mainostauoilla käydään jääkaapilla ja surffataan netissä. Printtimedia tekee hidasta ja tuskallista kuolemaa. Harjaantunut medialukutaito opetti blokkaamaan bannerit näkökentästä.

Blogien suosio syntyi aitouden kaipuusta. Mainosviestien maailma alettiin ymmärtää epätodeksi. Puunatuksi kiiltokuvaksi, sisällöttömiksi kliseiksi, valkokaulusporhojen valheiksi matkalla pankkiin. Yritykset eivät enää omistaneet brändejä. Ne muuttuivat yhteiseksi omaisuudeksi. Käyttäjien kokemuksiksi ja arjen osasiksi. Kuluttajat halusivat brändit omalle tasolleen, alas mainospilareilta. Kaverin suosittelu kahvipöydässä ymmärrettiin miljoonan maksanutta mainoskampanjaa arvokkaammaksi markkinointiviestiksi. Sosiaalinen media nosti suosittelun potentiaalin ulos kahvipöydistä periaatteessa rajattomiin mittasuhteisiin. Aitous nousi avainasemaan. Brändit hätkähtivät.

Blogit olivat aitouden ja uuden avoimen viestintäkulttuurin sanansaattajia. Yritykset halusivat tuotteensa mukaan aitoon elämään. Kun näytekappaleet eivät enää riittäneet, otettiin käyttöön maksettu sisältö. Kun bloggarille isketään riihikuivaa käteen, aletaan myös vaatia enemmän. Tässä on tuote. Tee siitä postaus. Kokkaa siitä tai sillä jotain. Ota siitä kuvia, mainitse se reseptissä. Kehu vähän. Tai paljon, jos siltä tuntuu. Näitä ominaisuuksia vois korostaa. Tossa on saate, siinä on hyviä pointteja.

BLOGGAAMISEN MOTIIVEISTA

Päästään vihdoin asiaan. Maksetussa sisällössä ei lähtökohtaisesti ole mielestäni mitään pahaa. Jos bloggaaja tykkää käyttää tuotetta muutenkin ja ehkä muutenkin kehaisee sitä ohimennen, mitä väärää on saada valmistajalta siitä taloudellista kiitosta? Vaikka samalla kehaisisikin tavallista enemmän ja ottaisi mukaan kuviin. Blogeissa törmäämäni tuotteet eivät kuitenkaan useimmiten vastaa sitä ruokaan enemmän tai vähemmän intohimoisesti suhtautuvan kotikokin maailmaa, joka aiemmin on tullut blogissa esiin. Otan esimerkiksi nimeltämainitsemattoman valmismajoneesin, joka teki tovi sitten bloggareiden kanssa yhteisen kampanjan. Majoneesin tekee hiukankin harjaantunut kotikokki itse 4-5 minuutissa. Lopputulos on maultaan ylivoimainen mihin tahansa kaupan versioon. Kaikkien ei toki tarvitse tehdä majoneesiaan kotikonstein, mutta ruoalle aktiivisen blogin verran energiaa, aikaa ja intohimoaan uhranneelta ihmiseltä odottaisin sitä itsestäänselvyytenä. Vastaavia esimerkkejä löytyy majon lisäksi paljon.

Kun intoa piukeena ollut kotikokki päätti taannoin perustaa kavereiden ja sukulaisten kannustamana ruokablogin, oliko kaukaisena haaveena päästä joskus kirjoittamaan valmismajoneesifirman mainostekstiä ja kehua tuotteen kätevyyttä arjen kiireen keskellä? Oliko haaveena saada joskus korvausta siitä, että myy lukijoilleen globaalin ruokajätin toivomia sanoja ominaan? Oliko haaveena kruunata vielä joskus blogin kaunis ruoka-asetelmakuva valmismajoneesipurkilla? Oliko haaveena kerätä lukijoiksi suuri määrä ihmisiä, joille vielä joskus pääsisi myymään omalla naamalla valmismajoneesin ilosanomaa?

LUKIJAN NÄKÖKULMASTA

Se motiiveista ja blogin laadun ylläpitämisestä. Kukin myyköön, mitä haluaa ja saavan, mitä siitä ansaitsee. Sitten lukijan näkökulmaan. Piilomainonta on blogeissa lailla kiellettyä. Kun rahaa tms. liikkuu, on siitä tekstissä myös mainittava. Mainitsemistavoista väännettiin kuluttaja-asiamiehen tai jonkin vastaavan viraston kanssa peistä tänä vuonna varsin tiukkaan. Lopputulokseksi jäi mitäänsanomaton, tulkinnanvarainen ohjeistus em. maininnasta. Käytännössä tämä on johtanut siihen, että blogitekstin loppuun on kirjoitettu pienellä fontilla ”Yhteistyössä yritys X:n kanssa.”. Kun käyttää muutaman minuutin blogitekstin lukemiseen, ehtii eläytyä siihen ja huomaa lopussa lukeneensa ulkopuolisen tahon mainostekstiä, seuraa turhautuminen ja yritys pyyhkiä tekstin kaikkia kehuja mielestään. Eikä halua hetkeen palata takaisin.

Kuluttaja-asiamies tms. esitti aluksi, että maininta maksetusta sisällöstä tulisi laittaa heti tekstin alkuun. Kannatan sitä täysillä. Muut bloggaajat marisivat siitä mm. siksi, että tekstin laatu kärsisi. Eiköhän tekstin laatu ole kärsinyt jo lähtökohtaisesti siitä, että se on syntynyt ulkopuolisen tahon maksamana? Kyllä se medialukutaito oppii ennen pitkään pomppimaan myös "varoitustekstin" yli. Vedottiin myös printtimedian vastaavaan problematiikkaan. Siellä mm. suomalainen muotilehti Gloria (EDIT: nimi korjattu oikeaksi) kärähti vuosi sitten julkaisemastaan numerosta, joka oli käytännössä kokonaan L’Orealin maksama. Bloggarit halusivat samalle viivalle printtimedian löysien säädösten kanssa. Eli haluttiin säilyttää mahdolllisuus kätkeä yritysyhteistyö blogin lukijoilta mahdollisimman tehokkaasti. Siinä onnistuttiin.

HILLOT ESIIN

Bloggarien saamat korvaukset tästä ”yhteistyöstä” ovat paikoitellen yllättävän korkeita. Yhdestä positiivishenkisestä postauksesta maksetaan nelinumeroisia summia. Miten lukija suhtautuisi, jos tietäisi juuri lukeneensa luottamansa bloggarin tekstiä, josta tämä on saanut lukijan kuukausipalkan verran hynää? Ruokablogeissa liikku(ne)vat tätä pienemmät summat. En toki halua, että rahallisen palkkion suuruus ilmoitettaisiin julkisesti. Mutta lukijana kalvaa aina mieltä, kuinka paljon näistä viattoman oloisista lauseista on tällä kertaa maksettu ja mitäköhän kirjoittaja oikeasti tuotteesta miettii. Ja miten paljon blogin kaunis ruokakuva kärsii tuon majoneesitörpön glorifioimisesta. Aloitan nykyisin blogipostausten lukemisen alhaaltapäin tarkastaen, kenen ääni soi kellossa. Muutamiin blogeihin palaan nykyisin vain tarkastamaan, kenelle pikkusormea on nyt kaupiteltu. Toisaalta yritysyhteistyö paljastaa bloggaajasta lisää. Konkreettisten tuotteiden kautta lukija hahmottaa bloggarin arvomaailmaa entistä paremmin.

OMAT TOIMINTATAVAT

Meni kaksi vuotta ennenkuin minulle tarjottiin yritysten puolelta yhtään mitään. Nykyisin maili on täynnä kutsuja ja pari kertaa vuodessa tipahtaa postista yllätyslahja. Sivumaun kivijalka on aina ollut riippumattomuus. Saan sisällöstä riippumatonta korvausta MTV:ltä. Firman taholta en saa minkäänlaista ohjeistusta blogin sisältöön. Jokainen suosittelemani kaupallinen tuote edustaa 100%:sti omaa arvomaailmaani. Mainitsen aina, jos olen saanut kirjoittamani asian lahjaksi. En välttämättä ekassa lauseessa, mutta tekstin alkupäässä. Kaikesta, mitä ilmaiseksi saan, en kirjoita mitään. En nyt sentään lähde vihakirjoittamaan huonosta, minulle yllätyksenä annetusta tuotteesta. Ellei asiayhteyteen sisälly jotain poikkeuksellisen härskiä toimintaa. Kirjoitan monista pienemmistä asioista Facebookin puolella, jossa Sivumaku on Suomen ylivoimaisesti aktiivisin ruokasivusto. Siellä suosittelemiani tuotteita vilahtelee satunnaisesti.

Muotiblogit ovat ryvettyneet tyystin jo aiemmin. En halua ruokablogien turmeltuvan tämän enempää. On palkitsevaa, helppoa ja jopa trendikästä pelata avoimin kortein. Tulen pian kirjoittamaan kokemuksiani Fiskarsilta saamastani KitchenGarden-laitteesta. Arvio on rehellinen, kuten jokainen sana Sivumaun historiassa.

Kiitos mukanaolosta. Näpäyttäkää, jos aihetta löytyy. Saa myös esittää toivomuksia, millä tavalla bloggauksissa esiintyneet, ilmaiseksi saadut tuotteet tulisi mainita.

PS.Unohdin mainita Chef Santerin Rakkaat juurekset -postauksen yhteydessä, että sain kirjan lahjaksi. Ja kehun samalla sitä uudestaan. Koska se on hyvä ja jaan Santerin kanssa saman arvomaailman ruoan suhteen. Kävin lisäämässä maininnan postaukseen. Oma pöytä puhdas.

PPS.Tästä kirjoituksesta aiheutuneen keskustelun pohjalta laitoin Kilpailu- ja kuluttajavirastolle selvityspyynnön omasta toiminnastani yritysyhteistyön tiimoilta.