Viinialue: Rheinhessenin raikkaus viineissä ja niiden tekijöissä

Pressimatka Rheinhesseniin opetti paitsi alueen viinien erinomaisuudesta, myös niiden tekijöiden välittömyydestä ja keskinäisestä kunnioituksesta ja yhteistyöstä.

(Yläkuvassa oppaamme Anne ja yhteistyötä tekevät Weingut Bischelin Matthias Runkel sekä Wagner-Stempelin Daniel Wagner vaimonsa kera.)

Reissu Saksan viinitiloille kohdentui tällä kertaa Rheinhessenin alueelle. Muitakin vaihtoehtoja oli, mutta Rheinhessen kuulosti mielenkiintoisimmalta. Alueella on ollut aiemmin heikohko maine viiniensä suhteen, mutta tällä hetkellä se on yksi nopeiten profiiliaan nostavista viinialueista Saksassa. Muutos on tapahtunut nopeasti uusien sukupolvien ottaessa ohjat vanhemmiltaan.

BRILJANTIT "HARJOITTELIJAT". Koska itse tutustuin ja ihastuin Rheinhessenin viineihin vasta viime vuosina, vaikutti viinintekijöiden nöyrä asenne välillä turhankin vaatimattomalta. Useimmat olivat aloittaneet työnsä tämän vuosituhannen puolella, moni vasta muutamia vuosia sitten. Koska oma tyyli alkaa syntyä vasta muutaman satokauden jälkeen, suhtautuivat he tekemiseensä välillä hämmentävällä nöyryydellä. Yksi vertasi uraansa schnitzelin paistoon. ”Jos kokki on tehnyt schnitzel-annoksen 15 kertaa, ymmärtää hän joitakin perusteita, mutta on vielä harjoittelija lajin suhteen. Sama viinien vuosikerroissa.” Nopeita ovat oppimaan, tulin aina ajatelleeksi mitä upeimpia Rieslingeja ja Pinot Noireja purskutellessani.

HYNTTYYT YHTEEN. Rheinhessenin nuoren viinintekijäpolven yhteishenkeä oli liki liikuttavan hienoa katsoa. Fiilis pohjaa pitkälti vuoteen 2001, jolloin kosteissa kekkereissä parikymppiset viinintekijät alkoivat puhua tiivimmästä yhteydenpidosta ja yhteistyöstä. Syntyi Message in a bottle -niminen ryhmä, johon liittyi aluksi 23 viinitaloa jakamaan keskenään oppejaan, miettimään alueen imagon parannuskeinoja ja viettämään yhdessä aikaa sielunveljiensä kanssa. Vuosituhanteen alussa mielikuva Rheinhessenin viineistä oli niin surkea, että muutama markkinoi tuotoksiaan mielummin Bingenin kaupungin kuin Rheinhessenin alueen nimellä.

BILEET. Nykyisin ryhmittymä ei ole aktiivinen, mutta yhteistyö ja veljellinen henki on levinnyt ja elää vahvasti läpi alueen viinitilojen. Siitä oivana esimerkkinä viinitalojen yhdessä pitämät juhlat Mainzin kukkulalla, viinitarhojen keskellä, upeassa Laubenheimer Höhe -rakennuksessa. Taisi olla parhaiten järkätyt juhlat, joissa olen ollut mukana. Parikymmentä ruokapistettä, joissa kokki teki herkullisen annoksen silmien edessä. Notkuvat pöydät antipastoja ja ruokajuomaksi parisataa vaihtoehtoa alueen laatuviineistä. Vaikka juhlijoita oli useampi sata, oli tunnelma uskomattoman lämminhenkinen viinitalojen ihmisten vaihdellessa kuulumisia ja mielipiteitään toistensa viineistä. Vaikka kaikki ovat tavallaan toistensa kilpailijoita, ovat he sitä vahvemmin ohjaamassa samaa venettä. Yhteishenkeä ei tietty vähennä piirre, että liki kaikki ovat 35-50 -vuotiaita ja kokeneet yhdessä Rheinhessenin alueen nousun saksalaisen viinikartan uudeksi tähdeksi.

HYVIÄ TYYPPEJÄ. Viinintekijät ovat ylipäätään mukavan rentoa porukkaa, jos vajaan sadan tapaamani otoksesta voi yleistää. Hehän ovat enemmän tai vähemmän maajusseja, mutta jatkuvasti tekemisissä myös korkean tason kulinarismin kanssa. Heistä löytyy rutkasti ammattiylpeyttä ja intohimoa työhönsä, mutta duuni on kuitenkin joka ikinen päivä luontoäidin määräysvallan alle nöyrtymistä ja vastaanhangoittelua. Viinintekeminen on myös yhteispeliä mitä suurimmassa määrin. Pelkkä maasto ja sää eivät määritä lopputulosta. Mitä ja miten tehdään muodostuvat viinitalon kulttuurista, jonka synnyttävät kaikki sen työntekijät sesonkipoimijasta lähtien. Kaikki nämä yhdessä määrittävät lopulta viinintekijää ja hänen viiniään. Rheinhessenin kalkkipitoisesta maasta kasvaa paitsi sitruksisen hapokasta ja mineraalista viiniä, myös viinintekijöitä, jotka ovat ymmärtäneet yhdessätekemisestä jotain, jota toivoisi jokaiselle toimialalle. Sekä viiniä, että tunnelmaa kuvaa parhaiten raikkaus.

HUOM! Pääset maistamaan Saksan parhaita viiniherkkuja Riesling- ja Spätburgunder-viikoilla 14.-26.5.2018 eri puolilla Suomea.
PS. Lue lisää Saksan viinimatkoistani! Viinitaloesittelyitä vielä tuloillaan.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.