Mainos
Mainos

Ravintola-arvostelu: RUBY & Fellas, Tampere

Tamperelaisten bloggarien ja Tampere Food Clubin kanssa on muotoutunut mainio konsepti kerätä ravintoloilta kestityskutsuja tutustumaan porukalla antimiin. Tällä kertaa oli vuorossa Tampereen Hämeensillan kupeessa sijaitseva Ruby Fellas. 

Pidin paikkaa lähinnä livemusiikin, irkkuhenkisen viihdeillan, perusburgerin ja uppopaistetun Snickers-patukan kehtona ja epäilin ottaa kutsua vastaan. En tarkoituksenomaisesti hakeudu paikkoihin, joiden ruoista en välttämättä pitäisi kuin krapulassa. Mutta jos kerran bloggarit kutsuttiin poppoolla, niin ajattelin keittiöstä löytyvän sen verran itsevarmuutta, että oli paikallaan käydä kurkkaamassa, löytyykö sille katetta. Ennakkovakoilu uudesta menusta vahvisti käsitystä, että ruokapuoleen on panostettu uudella tavalla. 

Tammikuisen tiistain alkuiltana mesta on melkein tyhjä, mikä oli ennakoitavissa. Meille oli varattu isompi ja toimivampi pöytäkompleksi ravintolan perähuoneesta. Eikun tilaamaan (tiskiltä, kuten täällä tapana). Tiesin tehneeni virheen syötyäni liian ison ja liian myöhäisen lounaan. Se ei silti valitettavasti estänyt tilaamasta pöytään alkuruoaksi kahta kunnon mättöannosta ranskalaisia liha- ja vegechilihöystöllä (13 eur), toki muutaman ”kollegan” kanssa jaettavaksi.

Annokset olivat sitä itseään. Kunnon mättöä, jonka ottaisi mieluiten syleilyyn viihdeillan jälkeisenä aamupäivänä ja sänkyyn tarjoiltuna. Hot-tason tulisuus oli korkeintaan mausteista, mutta kokonaisuus hoiti hommansa ilman hienouksia, koska niitä ei tähän kaivata. Rinnalla tarjoiltu dippikippo oli turha - ainakin näin arki-iltana heti töiden jälkeen. Hanasta löytynyt Belhavenin Twisted Thistle IPA hoiti asiansa erinomaisesti. 

Porukan toinen puoli otti jakaakseen sormiruokakomboja, joissa oli mukana niin perus rasvapommeja kuin paikallisten tuottajien antipasto-henkisiä suupalojakin. Tämän raflan tarjonta venyy moneen suuntaan.  

Pääruokavalinta oli vaikea, mutta ajattelin broilerin ja risoton olevan hyviä mittatikkuja keittiön taidonnäytteenä. Lähtökohtaisesti ajatellen kana on paistettu kuivaksi ja risotto on ylikypsää, mutta mitä, jos ei olisikaan? Broilerin päälle dijon-kuorrute ja höysteeksi tatti-salviarisottoa, timjami-sitrusjugurttia, juuressipsejä ja kurpitsaa (18 eur). Kuulosti kunnon talvilohtuannokselta.

Kun pääruokia alkaa tulla pöytään, yllätyn tosissani, mitä ei tapahdu usein. Annosten ulkonäkö oli kaikkea muuta kuin mihin olin varautunut. Kilometrin päässä sellaisesta pubiruoasta, jota nautitaan äijien kanssa oluen ohessa. Vaimon Jar Jar Things -annos metsämarja-graavatusta lohesta ja piparjuuri-crèmestä kera saaristolaisleivän, siitakesienien, juuressipsien ja kurpitsan oli hieno näky ainakin biljardipöydän vierellä tarjoiltuna. Mielestäni turhankin hieno enkä ollut kuvitellut sanovani sellaista koskaan ääneen. Annoksen kastikepisarat olivat tässä miljöössä liikaa, mutta annan sen anteeksi annoksen kulmaan asetellun sormisuolakeon takia. Vaimolle harva graavikala on tarpeeksi suolaista. 

Yllätykset jatkuvat kana-annoksessani. Taas noita kastikepisaroita. Nyt vielä enemmän turhakkeena. Arvostan efforttia, mutta downshiftaus olisi paikallaan. Mut hei, broileri ei maistu kuivalle. Siihen saattaa vaikuttaa se, että kuorrute ei ole rapsakka ja kostuttaa suutuntumaa. Risotto on läpeensä kypsää, mössöä. Lämpötila nippanappa kuumaa. Annoksen maut ovat silti erittäin kohdillaan ja tasapainossa ja pienillä teknisillä korjauksilla annos olisi ollut hintaluokassaan täydellistä. Juureslastuista erityisplussa rapsakkuuden tuomisesta. Ja itselleni erityismiinus hävettävän surkeasta jaksamisesta. Isohko chili con carne -annos lounaaksi, alkuruoaksi syntiset ranut ja ja päälle tuhti annos riisiä iskivät tärkkelysmittarin tappiinsa. Annoksesta jää puolet syömättä, mistä pahoittelut keittiölle ja etenkin broilerille. Harhatilauksena pöytään tulleen IPA-pekonin (3 eur) kanssa palaan asiaan paremmalla ajalla. Loistavan maukas rasvapommi.  

Mutta vielä olisi jälkkäriä tarjolla. Tyydyn maistamaan Chef Santerin lautaselta fritattua Snickers-patukkaa (8 eur). Kuvittelin sen olevan äkkimakeaa, mutta taikinakuoren ja keittorasvan aromin kautta suklaapatukka toikin vienosti mieleen churrot. Hivenen brutaalimmassa muodossa toki. Kokeilemisen väärti, jos idea tuntuu yhtään houkuttelevalta. 

Lopputulemana Ruby Fellas yllätti positiivisesti. Paikasta löytyy ehtaa street food -mättöä, mutta hyvinkin tasokasta ruokaa, joka ainakin kaupungin gastropub-genressä pärjää mainiosti. Kun huomioi vielä hinnoittelun, saa Ruby Fellasista rahoilleen kunnon vastineen.

PS. Tammikuun loppuun saa kaksi street food -annosta yhden hinnalla.

RUBY  Fellas, Tampere

Hämeenkatu 15, (Hämeensillan "alla")

 

Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.