Ramenburger - kuuminta hottia New Yorkista

MTV Oy, All rights reserved

Sivumaun pienimuotoinen burger-teemakesä esittelee nyt ramenburgerin. Tämä purilainen herättää makuhermojen lisäksi taatusti myös keskustelua. Se on kaiken lisäksi helppo ja melko nopea tehdä.

Voisi kuvitella, että newyorkilaiset ovat nähneet jo kaiken, mitä kulinaarinen maailma voi tarjota. Kun nuudelimestari Keizo Shimamoto vihjasi viikko sitten tuovansa myyntiin ramenburgerin, alkoi pöhinä. Se, että kokki sanoi varaavansa aineksia vain reilulle sadalle ensimmäiselle, muodosti ilmiön. Tapahtumapaikkana oli viikonloppuisin järjestettävä Smorgasburg-ruokatori. Väkeä alkoi kerääntyä jonoihin jo pari tuntia ennen avaamista.

Paistetuista nuudeleista muodostuva "sämpylä" tuntui niin hullulta, että sitä oli pakko kokeilla. Nykkiläisten ja meikäläisen. Ramenburgerista odotetaankin jenkkien uutta ruokavillitystä. Etsin netistä vinkkejä nuudelipurilaisen tekemiseksi ja hämmästyin, miten helposti se muodostuukaan. Maku oli erinomainen ja mikä parasta, sitä voi varioida loputtomiin asti. Aineksiksi sopivat mitkä tahansa raaka-aineet, joita laittaisit tavalliseen wokkiinkin. Kokeile myös tofu- tai kalapihvillä! Seuraavasta versiostani aion tehdä chilisen. Tämä resepti mukaili sitä, millaisia näin #ramenburger-haulla Instagramissa.

PS.Seuraa Sivumakua myös Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä. Mukana paljon hyödyllistä ja hauskaa sisältöä, joka ei blogiin ehdi.

Ramenburger

ramen-nuudeleita eli vehnänuudeleita (n. 75 g/syöjä)

n. 20 % rasvaista jauhelihaa (itse käytin chuck rollia)

kevätsipulia/sipulinvartta, hienonnettuna

rucolaa

kananmuna

soijaa

seesamiöljyä

suolaa

pippuria

voipaperia tai leivinpaperia

Varaa nuudelimuotiksi sopivia astioita esim. kahvilautasia tai pieniä soppakulhoja, 2 kpl/burgeri. Varaa myös jotain painoksi niiden päälle. Itse käytin jääkaapista löytyviä purkkeja. Tee burgeripihvit. Sekoita lihaan mausteeksi soijaa, seesamiöljyä, suolaa ja pippuria. Muotoile pihveiksi. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta ja sekoita sekaan kananmuna. Nostele nuudeleita "muotteihin" burgerisämpylän paksuudelta. Laita paino nuudelien päälle prässäämään "sämpylä" tiiviiksi. Laita nuudelit jähmettymään jääkaappiin vähintään vartiksi. Paista prässätyt nuudelikuoret seesamiöljyssä yhdeltä pinnalta rapeiksi. Paista tai grillaa burgeripihvit mielellään mediumiksi. Kokoa burgeri perinteisesti. Yksi nuudelikuori alle, päälle pihvi, pieni loraus soijaa, höysteeksi sipulia ja rucolaa ja kansi päälle. Taittele voipaperista tasku, nappaa ramenburgeri sisään ja iske kiinni.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!