Parsaa, uppomuna ja pähkinöitä

MTV Oy, All rights reserved

Parsakausi alkaa minulla silloin, kun törmään kaupassa eurooppalaiseen parsaan. Tänä vuonna otin pienen varaslähdön ja kokeilin meksikolaisella versiolla. Onneksi heti perään tuli vastaan italialaisia luomuparsoja. En muista, että olisin törmännyt vastaaviin aiemmin maaliskuun puolella. Tähdet olivat muutenkin puolellani, koska löysin loistavan parsareseptin tämän hetken suosikkikeittokirjastani, Pekka Terävän ja Teemu AuranPuhtaiden makujen keittiöstä. Upea yhdistelmä toisiaan tukevia makuja ja rakenteita. Alkuruoka, jolla valloitat vaativankin porukan keväisellä brunssilla.

Moni pelkää uppomunan tekoa ja aivan turhaan. Olen kokannut itsekin sitä vain puolentusinaa kertaa ja aina onnistunut. Kunhan muistaa synnyttää kattilaan kierteen ja pitää veden lämpötila alle kiehumispisteen, 80-90 asteessa. Vesi ei missään nimessä saa kiehua tai saat kattilallisen melkoista valkuaislientä. Katso Pekka Terävän oppia täältä.

Reseptissä ollutta vuonankaalia en kauppareissulla löytänyt, mutta ymmärrän sen mukanolon, joten laittakaa ihmeessä mukaan, jos osuu kohdalle. Korvasin vihreän annoksessa rakuunalla.

Parsaa, uppomuna ja pähkinöitä

4 hlölle

4-6 parsaa / syöjä, tangon koosta riippuen

rakuunaa

4 kananmunaa

1 dl väkiviinaetikkaa

1/2 sitruunan mehu

50 g pähkinöitä

100 g voita

0,5-1 dl kermajuusto raastettuna

1 rasia vuonankaalia

suolaa

mustapippuria

Paahda pähkinöitä ja laita syrjään. Mikäli parsat ovat paksuja, kuori niitä. Kypsennä parsoja muutama minuutti paistinpannulla tilkassa vettä rakuunan kera. Mausta suolalla ja pippurilla. Kuumenna kattilassa vettä ja lisää sekaan etikka ja suolaa. Kun vesi on noin 80-asteista, tee siihen kierre ja riko muna mukaan. Anna hautua 5 min. Sulata sillä välin voi. Siivilöi siitä hera pois. Nosta munat reikäkauhalla paperin päälle valuttamaan turhat vedet. Mausta suolalla, mustapippurilla ja sitruunamehulla. Voit laittaa munat folion alle lämpimään uuniin, jos teet niitä yksitellen.

Asettele parsat lautaselle, vuonankaalia ympärille ja laita uppomuna päälle. Lorauta päälle sulaa voita. Ripottele lautaselle pähkinöitä ja munan pinnalle juustoraastetta. Tarjoile aplodien kera.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat