Mutti-kastike -battle

MTV Oy, All rights reserved

Keittiömestari Henri Alén twiittasi viikko sitten suositulla Twitter-tilillään mielestänsä parhaan tomaattikastikkeen ohjeen. Aihe sinänsä kuulosti tylsältä, mutta olennaiseksi osaksi nousi nimenomaan Mutti-tomaattimurska, jota chef Alén sanoi parhaaksi markettikamaksi. Totta. Yleisö kohahti. Kuvittelin sen olevan yleisempi tieto. Myynti kohosi S-ryhmän kaupoissa hulppeat 138 %. Kokki itse vähätteli vaikutusvaltaansa ja veikkasi 40 %. Tämä oli huikea saavutus Twitterin kautta, joka on kuitenkin vielä Suomessa marginaalisessa asemassa. Koko sosiaalinen media tulvi kuvia tyhjistä Mutti-hyllyistä. Lisää aiheesta Makuja-sivuilla

Luin Alénin reseptin ja olen varma, että sillä tulee hyvä soosi. Olen tehnyt likimain samanlaista muutaman kerran lihapullakastikkeeksi. Joskus vaihdan punkun portviiniin. Ratsastan kuitenkin hiukan kohun varjolla ja haastan jokaisen testaamaan tätä omaani, usealta taholta vaikutteita saanutta ja sen myötä hioutunutta kastiketta. Käytän sitä pizzakastikkeena, mutta silloin tomaatti on aina paseerattua. Murskaversio toimii laajemmin ja halutessaan senkin voi soseuttaa pizzasoosiksi. Tai käyttää ottaa mehevämpänä versiona sellaisenaan. Suosittelen myös Muttin paseerattua tomaattia. Lisäksi omissa varastoissa on aina Muttin puolikkaita tölkkejä, jotka ovat loistavia pieneen tarpeeseen ilman tähteeksi jääviä jämiä. Huikea tuote on myös Muttin kirsikkatomaatit, jotka sopivat rouheampaan kastikkeeseen.

Alla kisailevat kastikereseptit. Kerro mielipiteesi kommenteissa! Maailman parhaat pizzataikinat ja erikoisuudetlöydät pizzaresepteistäni.

PS. Myös Sivumaku on Twitterissä. Ja Facebookissa ja Instagramissa.

Mun Mutti-kastike

1 tlk Mutti-tomaattimurskaa tai Muttin paseerattua tomaattia

2 rkl tomaattipyreetä

3 valkosipulinkynttä, murskattuna ja hienonnettuna

3 rkl oliiviöljyä

1 rkl punaviinietikkaa

1,5 rkl kuivattua oreganoa

0,5-1 tl chilirouhetta

1 tl fenkolinsiemeniä, morttelissa jauhettuna

1 tl sokeria

suolaa

mustapippuria

Kuumenna kattilassa oliiviöljy keskilämmöllä. Lisää valkosipuli ja chili ja kuullota puoli minuuttia. Lisää tomaattipyree ja kypsennä sitä minuutin verran. Lisää tomaattimurska, punaviinietikka, oregano, fenkolinsiemenjauhe. Hauduta 30 min. Mausta mieleiseksi suolalla, pippurilla ja sokerilla.

VS.

#muttigate-soosi à la Henri Alén 

1 tlk Mutti-tomaattimurskaa

1 pieni sipuli

2 valkosipulin kynttä

0,6 desilitraa oliiviöljyä

0,5 teelusikallista sokeria

Halutessasi appelsiinin kuorta ja punaviiniä 0,5 desilitraa

Kuullota hienonnettua sipulia ja valkosipulia pitkään öljyssä, matalalla lämmöllä, vähintään 10 min. Varo ruskistamasta etenkin valkosipulia.

Lisää sokeri ja puolet tomaattimurskasta. Anna hautua 10 minuuttia. Lisää sen jälkeen loput murskasta ja vettä 2 desilitraa. Hauduta sekoittaen.

Pidä poreileva lämpö, jatka hauduttamista 15 minuutin ajan ja lisää halutessasi punaviini. Sekoita koko ajan.

Kun kastike on sakeaa, lisää suolaa ja mustapippuria myllystä. Jos hifistelet, lisää kaksi kuorimaveitsellä tehtyä palaa appelsiinin kuorta. Mausta mieleiseksi tai hiukan yli.

Ota kastike sivuun, sekoita joukkoon 0,5 desilitraa parasta neitsytoliiviöljyä, jota saat. Älä keitä enää.

Sekoita kastike pastan joukkoon heti, kun pasta on valutettu. Siis heti. Ei päälle, vaan sekaisin!

Let the taste fight begin! 

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat