Maailman helpoin grilliateria karitsanfileestä ja kasviksista

MTV Oy, All rights reserved

Grillaaminen on perusteiltaan helppoa. Siitä tulee tehtyä  usein turhan monimutkaista ja aikaa vievää, kun sen mahdollisuudet ovat alkaneet aueta. Välillä on hyvä palata alkulähteille, kypsentämiseen avotulella. Vietettyäni sunnuntaipäivän kokonaan puutarhatöissä halusin simppeliä grilliruokaa. Olin ostanut päiväystarjouksena luomukaritsan ulkofileetä. Yön yli marinointi olisi tehnyt sille hyvää, vaikka se toimisi yksinäänkin. Jotain sille täytyi kuitenkin tehdä. Tein tylsän, mutta aina toimivan pikamarinadin, joka toimi lopulta täydellisesti ja päädyin nuhtelemaan itseäni perusteiden hylkimisestä. Kylkeen nippu erilaisia kasviksia, kaikki grilliin ja lautaselle mieletön kombinaatio aitoja makuja, kukin ylväänä itsenään. Tämän helpommaksi ei upean grilliaterian tekeminen mene. 

VIINIVINKKI!Alkon kesän grilliviiniuutuuksista nostin esiin jo kevättalvella espanjalaisen Matsu El Picaron (9,98 eur). Se toimii monipuolisesti grillattujen punaisten lihojen kanssa ja erityisesti tämän aterian kumppanina. Minulle tarjottiin juuri pullo maahantuojalta, mitä en suinkaan pistänyt pahakseni. Sarjasta löytyy myös kypsempiä viinejä, joita maistaneena toivon hartaasti niiden päätyvän myös Alkon tarjontaan. Ja etikettikin on hieno!

Nopeasti marinoitu lammas grillikasvisten kera

2-3 hlölle

500 g karitsan tai lampaan ulkofileetä

paprikaa

kesäkurpitsaa

parsaa (resepti)

Lampaan marinadi:

5 valkosipulinkynttä, murskattuna ja hienonnettuna

1 sitruunan mehut

1 dl oliiviöljyä

3 rkl tuoretta timjamia (voi laittaa myös rosmariinia, minttua, oreganoa yms.)

mustapippuria

Sekoita marinadin ainekset keskenään ja laita liha sekaan levittäen marinadia kauttaaltaan. Anna maustua viileässä vähintään 1,5 h. Ota liha lämpimään puoli tuntia ennen grillausta.

Pyyhi marinadi pois. Mausta liha suolalla ja pippurilla ja grillaa 4-5 min per puoli ja jos käytät lämpömittaria, niin 53-55 asteeseen. Pääasia, että liha jää roseeksi. Ota liha vetäytymään esim. folioon. Leikkaa sentin siivuiksi, kun tarjoilet.

Grillattu paprika

En tajunnutkaan, etten ole blogannut yhdestä grillikauden suurimmista herkuistani. Grillattu paprika nyt ei mitään kikkoja tarvitse. Ei edes mausteita. Makea, pitkulainen romesco-paprika toimii parhaiten, mutta ihan tavallinen kotimainenkin käy. Paistetaan aluksi suoran liekin päällä pikimustaksi. Otetaan muovipussiin höyrystymään. Revitään sormin tai vedetään veitsellä varovasti kuori irti. Sen pitäisi hoitua helposti. Halkaistaan ja poistetaan siemenet. Toimii kuumana, haaleana ja kylmänä. Melkein minkä kanssa tahansa. Katso kuvat alla.

Grillattu kesäkurpitsa

Kesäkurpitsa on kesän pääraaka-aineemme. Sitä tulee puutarhasta haitaksi asti. Tavallisin tapa on lorauttaa päälle hiukan oliiviöljyä, suolaa ja pippuria. Sitten grillata, kunnes molemmin puolin herkulliset raidat. 

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!