Kurpitsa-sieni-pähkinälasagne - reseptikilpailu Jacob's Creek Earth Vine Grape Chardonnayn kumppaniksi

MTV Oy, All rights reserved

Syksyinen lasagne kurpitsan, sienten ja pähkinöiden kera saa kruununsa puhdaspiirteisen Chardonnayn käsittelyssä. 

Osallistun elämäni ensimmäistä kertaa reseptikilpailuun. Sain kutsun Jacob's Creekiltä kehittää uudelle luomuhanapakkausviinille, Jacob's Creek Earth Vine Grape Chardonnay'lle, sopiva kasvisresepti kilpailumielessä. Näin elokuussa se on helppoa, koska puutarha pukkaa satoa syliin paikoin enemmän kuin ehtii syödä. En tiedä vielä tarkkaan, miten äänestys tapahtuu, mutta päivitän, kun selviää. Kyseessä on kelpo viini kasvis- ja merenherkuille ja suosittelen sitä ihan vilpittömästi laatikkokategoriassa. Valkkareissa hyviä vaihtoehtoja on ollut turhan vähän ja erityisesti Chardonnayn suhteen.

Istutin kurpitsan puolihuolimattomasti tontin kulmassa olevalle kasvimaalle. En ymmärtänyt, että paikka taisi olla ainoa mahdollinen valinta useita neliöitä vaativalle kurpitsalle. Pienoinen taimi alkoi parissa viikossa kivuta hyvää vauhtia naapurin puolelle, josta siirsin kulkusuuntaa omille maille. Elokuun aikana pituutta alkoi kertyä jo nelisen metriä. (kts. kuvat alla) Hedelmiä alkoi kypsyä pari kappaletta. Toisen ollessa jalkapalloa suurempi, oli aika poimia satoa. Painoa ehti kertyä nuorikolle 6,7 kiloa. Siitä neljännes meni tähän lasagneen. Lopulle riittääkin miettimistä. Luvassa on ainakin suosikkejani, kurpitsa-gnoccheja. Niistä sitten myöhemmin.

Makupareja

Kurpitsan parhaita ystäviä on salvia. Ihan loistavaa, koska sitäkin löytyy puutarhasta yllinkyllin.  Se on myös sienten, erityisesti kantarellin, sisärinkiin kuuluvia frendejä. Kaapista löytyi kasa viimevuotisia kuivattuja sieniä, joten päätin ottaa niitäkin mukaan. Purkeissa oli tädin poimimia suppilovahveroita sekä kesäreissulta, suoraan tuottajalta ostettuja osterivinokkaita. Lähipiiriin kuuluu eittämättä myös pähkinät ja niistä saksanpähkinä pääsi lasagneen mukaan rakennetta, suutuntumaa ja makua antamaan. Kuinka paljon kauden parhaita makuja voikaan laittaa yhteen annokseen? Ja mikä parasta, kaikki nämä täydentyvät loistavaksi makupariksi Jacob's Creekin Earth.Vine.Grape.Chardonnayn kanssa.

• VINKKI! Kurpitsan bestfrendi on myös sinihomejuusto. Kokeile lasagnea myös sen kanssa. Toimii mahtavasti ilmojen viilentyessä ja viinin vaihtuessa punaiseksi.

• VINKKI 2! Voit mehevöittää lasagnea myös latomalla pinnalle mozzarellaviipaleita ja niiden päälle parmesaania.

• HUOM!Lasagnessa tärkeintä on, että kukin osanen maistuu hyvältä yksinäänkin. Eli maistelulusikka kauniiseen käteen ja testaamaan.

Kurpitsa-sieni-pähkinälasagne

4-6 hlölle

lasagnelevyjä

1,5 kg kurpitsaa

2-4 rkl salviaa, hienonnettuna (maun mukaan)

pari kourallista sieniä, hienonnettuna (esim. kantarelleja)

2 dl saksanpähkinöitä

1 pieni sipuli, hienonnettuna

1 valkosipulinkynsi

2 dl kermaa

prk ricottaa (tai muuta tuorejuustoa)

150 g parmesaania, raastettuna

ripaus chilirouhetta

hiukan muskottipähkinää, raastettuna

1 tl kanelia

oliiviöljyä

suolaa

pippuria

Kurpitsaseos:

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Paloittele kurpitsa parin sentin kokoisiksi palasiksi (Ole varovainen ja tiedä aina, missä terä menee kurpitsan sisällä.).Asettele palat leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Ripottele sekaan salvianlehtipalasia. Mausta suolalla, pippurilla, kanelilla ja muskotilla. Lirauta tasaisesti päälle oliiviöljyä. Laita uuniin ja paahda n. 30 minuuttia. Ota pelli jäähtymään. Kaada kurpitsapalat astiaan ja muusaa ne mössöksi. Kaada sekaan kerma. Sekoita tahnaksi. Maista ja mausta mieleiseksi.

Sieniseos:

Kurpitsojen paahtuessa, paahda saksanpähkinät kuivalla pannulla. Älä anna palaa. Kaada pähkinät leikkuulaudalle ja pilko pieneksi. Paahtuneet pähkinät on helppo pienentää. Kuumenna pannu uusiksi ja laita siihen sienet. Paista sienistä kosteus pois. Kun se on tehty, kaada joukkoon loraus oliiviöljyä ja sipuli- ja valkosipulisilppu. Kuullota pari minuuttia. Laske lämpöä. Laita sekaan ricotta ja pähkinäpalat. Sekoita hyvin, maista ja mausta mieleiseksi.

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Voitele lasagne-uunivuoka. Laita pohjalle ohut kerros kurpitsaseosta. Lado päälle kerros lasagnelevyjä. Levitä pinnalle sieniseos. Raasta päälle 50 g parmesaania. Ja taas päälle kerros lasagnelevyjä. Ja sitten kurpitsaseosta ja levyjä. Kun kurpitsaseosta on vain vähän jäljellä, lado pinta pastalevyillä ja päälle kurpitsaa. Ja aina päällimmäiseksi tuhti annos (n. 100 g) raastettua parmesaania. Laita uuniin 30-40 minuutiksi tai kunnes pinta on kullanruskea. Nosta uunista ja anna vetäytyä muutama minuutti ja leikkaa annospaloiksi. Lasiin Jacob's Creek Earth Vine Grape Chardonnay'ta ja syyshekuma on valmis.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!