Kuhaa soija-kapriskastikkeella

Nopea, helppo ja maukas kalaruoka, jossa soijan syvyys kohtaa kapriksen ja sitruunan hapot herkullisella tavalla.

Perjantai on pysynyt jo vuosia meidän perheessä kalapäivänä. Hieno perinne, joka varmistaa, että vähintään kerran viikossa tulee nautittua hyvä kalaruoka. Vielä kun on perjantai, ruokaan haluaa antaa sen extra-kymmenyksen hyvyyttä lisää. Perjantaina tykkään myös fiilistellä ruoanlaitossa kuulemma liian kauan, joten on etua, ettei ainakaan pääraaka-aineen kypsennys venytä sessiota sen enempää.

Jaan nyt toisen reseptin Tomi Björckin uudesta Australia-kirjasta. Ihan vain, koska ruoka ja kirja olivat niin hyviä. Chef itse käytti ohjeessa siikaa, mutta kun osui niin tuoretta kuhaa kohdalle, tein sillä. Toiminee millä kalalla tahansa. Annoksen täydensi loistavasti yrteillä höystetty cous cous ja pehmeäksi paistettu fenkoli.

Kuhaa soija-kapriskastikkeella
3-4 hlölle
600 g kuhafileetä (tai siikaa tai jotain muuta kalaa)
suolaa
mustapippuria
öljyä ja voita paistamiseen

Soija-kapriskastike
100 g voita
2 salottisipulia
4 rkl soijakastiketta
4 rkl kapriksia
3-4 oksaa lehtipersiljaa
2 oksaa tilliä
1 sitruunan mehu

Valmista ensin kastike: Ruskista voi paistinpannulla, varo polttamasta. Lisää kuorittu ja hienonnettu sipuli ja kuullota voissa hetki. Mittaa pannulle soija ja kaprikset. Hienonna lehtipersilja ja tilli, lisää kastikkeeseen. Vedä pois levyltä ja purista sitruunan mehu joukkoon.
Leikkaa fileet neljään osaan. Paista kuumalla pannulla öljyssä nahkapuoli alaspäin. Lisää suolaa ja pippuria maun mukaan. Alenna lämpötilaa, kun kala alkaa kypsyä reunoilta. Lisää pari ruokalusikallista voita ja anna paistua kääntämättä, kunnes kala on kypsää. Tarjoa kastikkeen kanssa (ja vaikka cous cousin ja paistetun fenkolin kera).


Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat