Mainos
Mainos

Kotibaristakurssilla kahvin ytimeen

Saan nykyisin käsittämättömän määrän kutsuja erilaisiin pressitilaisuuksiin. Mukana on myös yllättävän paljon todella laadukkaita tilaisuuksia, joihin en kuitenkaan pääse Tre-Hki -välimatkan ja päivätyön takia. Niinpä ilahduin, kun minut toivotettiin tervetulleeksi tamperelaisen Mokkamestarit-paahtimon järjestämälle kotibaristakurssille. Olen tietoisesti vältellyt kahviin perehtymistä, koska näin siinä tuhatlappusen palamassa laitteisiin ja yhden hifistelyverson lisää alati kasvavaan valikoimaan. Olin väärässä. 

Minua ei liiemmin kiinnosta kikkailut kahvin kanssa. Cappuccino nyt korkeintaan. Espresso on kaiken alku ja juuri ja se kertoo kahvista ainakin tässä vaiheessa enemmän kuin tarpeeksi. Huonon juo irvistäen, tavallisen kiinnittämättä siihen huomiota ja poikkeuksellisen hyvä pysäyttää miettimään sen makua. Suomessa törmää pääosin kahteen ensimmäiseen, Välimeren ympäristössä kahteen viimeiseen. Keitän kotona aamukahvit parjaamallani kahvinkeittimellä ja espressot mutteripannulla. Kotibaristakurssi antoi tähän uuden ulottuvuuden.

PARIN TUNNIN KURSSI paneutuu laadukkaan kahvin suodattamiseen ilman kallista kahvilaitetta. Menetelminä ovat Hario V60 ja Aeropress, vertailuryhmänä tavallinen suodatinkahvi. Hario pohjaa pour over -menetelmään, jossa kahvia uutetaan kaatamalla kuumaa vettä suodattimeen. Uuttoaikaa säädellään kaatonopeudetta vaihtamalla. Olin maistanut aiemmin tällä tavalla suodatettua kahvia ja ihastunut sen makuun. En ollut kuitenkaan nähnyt, miten homma toimii, joten pannun ostaminen ei käynyt aiemmin harkinnassa. Helppoahan se oli, kun ammattilainen metodin näytti. Hiukan pelästyin, kun kahvi mitattiin gramman tarkkuudella vaa’alla. Se ei silti ole välttämätöntä, jos hahmottaa kahvimittojen painot ja oman lempivahvuutensa. Vaa’an kanssa ei tule yllätyksiä ja sen avulla saat aina juuri oikeanlaista kahvia. Ajanotto on myös olennaista, mutta onneksi nykypuhelimista sellainen ominaisuus löytyy. Kun pääsee rutiiniin kiinni, puhelimen käyttö sujuu mutkitta. 

KOULUTTAJANA toiminut Henna Ahonen on Mokkamestareiden Mika Hannuniemen opissa kannuksensa saanut barista, joka kahvivälivuosien jälkeen palasi tummien papujen pariin. Samalla syntyi ajatus kurssien vetämisestä. Aiemmin baristakurssit ovat olleet lähinnä ammattilaisille ja fokus on ollut kahvikoneilla erilaisten kahvijuomien opettelemisesta. Eikä millä tahansa koneilla. La Marzoccon kone on kuulemma kahvimaailman Lamborghini. Kotikurssin lopuksi pääsimme tekemään yhden espresson sellaisellakin. Kurssien osallistujamäärä pidetään muutamassa kurssilaisessa, jotta kukin pääsee tekemään eikä odottamaan.

AEROPRESS-MENETELMÄ antoi kahvimaailmalleni enemmän kuin pikkusormen. Muoviputkien sisällä suodatettu kahvi herätti ennakkoluuloja, mutta lopputulos oli näistä kotimenetelmistä paras. Siinä missä Hariossa voi suodattaa miten tummaa tai vaaleaa kahvia hyvänsä, toimii Aeropressissä erityisesti tumma paahto. Kun olen itse kallellani siihen kaikkein tummimpaan, nosti muovituubi makukokemuksen seuraavalle levelille. Laite lähtikin samalla kotiin 40 euron hintaan. Se siitä tonnipelosta. 

PIENI RYHMÄ (meitä oli kolme), mahdollistaa vastausten saamisen kaikkiin askarruttaviin kysymyksiin. Niitä oli patoutunut päähäni yllättävän paljon. Kysyin pointtia nykyiseen, hyvin vaalean kahvin villitykseen. Vaalea paahto tuo kahvin puhtaan aromin paremmin esiin. Sadot, lajikkeet ja satovuodet ovat kaikki erilaisia ja mahdollisimman puhtaina nautittuina niihin pääsee kunnolla käsiksi. Vähän kuin viini, jolle tammitynnyrissä kypsyttäminen tuo oman makunsa. Kahvissa saman tekee paahtaminen.

VOIN VILPITTÖMÄSTI SUOSITELLA kotibaristakurssia (60 eur) kaikille kahvista kiinnostuneille ja huonoon kahviin kyllästyneille. Itselleni se aukaisi oven, joka toivottavasti pysyy näissä kotimenetelmissä ja laadukkaassa kahvissa. En ole hankkinut vielä kahvimyllyä, mutta sain hyviä vinkkejä sellaisen ostamiseen. Halpa ei toimi kunnolla, keraamiset terät kuluvat eikä niihin saa varaosia, mutta kunnon kovametalliset terät tekevät jokaisesta kahvikupposesta nautinnon. Onneksi Mokkamestarit avasivat juuri (ja jälleen) Tampereen keskustaan oman kahvilansa, josta saan papuni jauhettuina ilman myllyäkin. Ei ole tapana liikaa mainostaa blogissa, mutta tuli juuri mieleen, miten huippu isänpäivä- tai joululahja kurssi olisikaan. Siitä hyötyy helposti myös lahjan antaja.

PS. Kurssin aikana kannattaa miettiä, miten paljon maukkaita kahveja hörppii. Suosittelen lämpimästi nauttimaan kohtuudella tai sylkemään pois. Monta tuntia kurssin jälkeen oli pulssini noin 120 ja nukkuminen erittäin vaivalloista. 

 

Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.