Hirviburgeri punajuuren ja vuohenjuuston kera

Burgeriin saa upeaa syvyyttä vaihtamalla riistakauden kunniaksi perinteinen naudanliha hirveen.

Riistalihat ovat vähärasvaisia, mutta maistuvan ja mehevän hampurilaisen salaisuus piilee juurikin rasvaisuudessa. Burgerilihan rasvapitoisuus on parhaimmillaan 20 % tuntumassa. Niinpä taikinaan kannattaa lisätä pekonia tai possunrasvaa makua antamaan. Tällöin pihvin sisässä oleva rasva sulaa sen sisään ja tekee pihvistä mehukkaan ja maukkaan.
Burgerin kruunaa parhaiten briossisämpylä. Sellaiset on helppoa leipoa myös itse. Katso resepti alhaalta.

VINKKI! Punajuuri rakastaa vuohenjuustoa, mutta myös fetaa ja sinihomejuustoa. Kokeile myös niillä!

PS. Tsekkaa myös muut burgerireseptit!

Hirviburgeri punajuuren ja vuohenjuuston kera
3-4 hlölle

Burgeripihvi
500 g hirvenjauhelihaa
100 g pekonia tai porsaanrasvaa, hienonnettuna
10 kpl katajanmarjoja, hienonnettuna
2 rkl kapriksia, hienonnettuna
muutama varsi rosmariinia, lehdet nypittyinä ja hienonnettuina
suolaa
mustapippuria

oliiviöljyä paistamiseen

Paahdettu punajuuri
2 punajuurta
oliiviöljyä
suolaa
pippuria

Vuohenjuustokastike
100 g vuohenjuustoa
1 dl kermaa
1 rkl hunajaa

rucolaa
hampurilaissämpylöitä

OHJE: Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.
Tee ensin pihvitaikina. Sekoita kulhossa taikinan ainekset keskenään suolaa lukuunottamatta. Laita maustumaan jääkaappiin.
Kuori punajuuret. Viipaloi ne puolen sentin siivuiksi. Levitä viipaleet leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Ripottele punajuurten pinnalle hiukan oliiviöljyä, suolaa ja mustapippuria. Paahda uunissa 20 min tai kunnes ne ovat pehmeitä.
Punajuurten paahtuessa tee vuohenjuustokastike. Sekoita ainekset keskenään ja surauta sauvasekoittimella sileäksi. Laita jääkaappiin odottamaan käyttöä.
Ota pihvitaikina jääkaapista ja muotoile siitä 3-4 pihviä. Tee niistä hiukan sämpylöitä isompia, koska ne kutistuvat paistettaessa. Älä purista pihviä tiiviiksi. Ilmavassa pihvissä on rasvalle enemmän tilaa sulaa ja maustaa liha. Kuumenna paksupohjainen paistinpannu ja lorauta pohjalle hiukan öljyä. Paista pihviä kolmisen minuuttia ja käännä puolta. Paista toista puolta 3-4 minuuttia haluamaasi kypsyyteen (ei mielellään läpikypsäksi). Mausta pihvi lopuksi suolalla.
Nosta pihvi sämpylän alapuolikkaan päälle. Asettele päälle muutama punajuuriviipale ja annostele pinnalle vuohenjuustokastiketta. Ripottele vielä päälle rucolaa ja sulje burgeri sämpylänkannella. Iske kiinni.

Briossiburgerisämpylät
8 sämpylää

8 dl vehnäjauhoja
0,5 dl maitoa
2,5 dl vettä
15 g tuorehiivaa (tai 7 g kuivahiivaa)
40 g voita
2 rkl sokeria
2 tl suolaa
3 kananmunaa

OHJE: Sekoita kattilassa maito, vesi ja voi. Lämmitä levyllä hetken aikaa, jotta voi sulaa. Anna jäähtyä hetki. Sekoita mukaan hiiva ja anna liueta. Sekoita käsin tai monitoimikoneella kulhossa 5 dl jauhoja, suola ja sokeri sekä maitoseos. Sekoita mukaan 2 kananmunaa. Vaivaa taikinaa muutamia minuutteja ja lisää jauhoja hiljalleen, kunnes saat sileän ja kimmoisan taikinan. Laita taikina voideltuun kulhoon kohoamaan 2 tunniksi.
Jaa kohonnut taikina kahdeksaan osaan leivinpaperille. Tee mielummin hiukan littanoita sämpylöitä, koska ne kohoavat vielä paljon. Anna kohota vielä tunti. Lämmitä sillä välin uuni 200 asteeseen. Voitele sämpylät kananmunalla. Paista 10 minuuttia tai kunnes sämpylöissä on kaunis kullanruskea väri.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!