Häränrintaa palsternakan ja purjon kera

MTV Oy, All rights reserved

Häränrinta on tällä hetkellä minulle yksiä kiehtovimpia raaka-aineita. Se kuuluu myös edullisimpiin ruhonosiin (8,40 e/kg). Olen tehnyt siitä kaikenlaista, mutta en ole vielä päässyt täysin sinuiksi sen kanssa. Potentiaalia löytyy aina vain enemmän. Olen tehnyt siitä parhaan maistamani lihakeiton, hauduttanut ja grillannut sitä sekä käyttänyt sitä pitkään haudutettuna monessa muodossa. Välillä olen kypsentänyt sitä pari tuntia ja toisinaan viisi. Raaka-aineen upeus näkyy, kun sitä riipii kypsänä sormenpäillä tai rouhii haarukalla. Perusjuttu on vain kypsentää rinta ylikypsäksi ja keksiä lihalle käyttöä. Tässä tapauksessa sain käsiini kaksi rintamöhkälettä, jotka laitoin hautumaan oman maan palsternakan sekä purjon kanssa. Tarjosin kylkeen vielä peruna-salvia-parmesaanikohokasta, jonka ohjeen löydät täältä.

Annoksen voi tehdä kokonaan isossa padassa, mutta itse käytin pannua ja uunivuokaa.

Haudutettua häränrintaa palsternakan ja purjon kera neljälle 1,5 kg häränrintaa

3 rkl rypsiöljyä

6 valkosipulinkynttä, morttelissa murskattuna

nippu ruohosipulia, hienonnettuna

1 kg pieniä palsternakkoja, kuorittuna ja pitkittäin puolitettuna

2 rkl ruskeaa sokeria

2 rkl omenasiiderietikkaa

250 g purjoa, valkoinen osa puolitettuna ja suikaloituna

lasillinen punaviiniä

1 l lihalientä

suolaa

pippuria

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Sekoita puolet ruohosipulista morttelissa yhteen valkosipulin kanssa, jotta saat tahnaa. Mausta liha kunnolla suolalla ja pippurilla. Kuumenna pannulla rypsiöljy. Paista liha öljyssä kauniin ruskeaksi molemmin puolin (3-5 min puoli). Ota liha syrjään. Levitä valkosipuli-ruohosipulitahna molemmin puolin lihan pintaan. Lisää pannulle palsternakkapuolikkaat ja purjosuikaleet. Mausta suolalla ja 1 rkl sokerilla. Paista keskilämmöllä pari minuuttia. Lisää omenasiiderietikka ja anna poreilla minuutin verran. Kaada mukaan viini ja anna kiehua pari minuuttia. Lisää 1 rkl sokeria ja tarkista maku. Mausta mieleiseksi. Laita liha uunivuokaan ja lisää pannulta ympärille kasvikset ja kastike. Kaada mukaan sen verran lihalientä kuin mahtuu. Laita uuniin hautumaan 2,5 tunniksi. Tarkasta välillä nesteen määrä ja maku ja lisää lientä, jos tarpeen, ettei liha kärähdä. Siivuta liha lautaselle, asettele kasvikset, lorauta lientä päälle ja koristele ruohosipulilla.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.