Mainos
Mainos

Eliitin ruokahysteriasta - vastine Aamulehden kolumniin 16.1.13

Aamulehdessä julkaistiin Sari Sainion kirjoittama kolumni (linkki) keskiviikkona 16.1.13 aiheena "Eliitti potee ruokahysteriaa". Pilkon jutun osiin ja osoitan, kuinka amatöörimäistä tekstiä lehtiin päästetään turhanpäiväistä hysteriaa synnyttämään.

Jo otsikon kolmessa sanassa on paljon pohdittavaa. Eliitti. Ketä tässä tarkoitetaan? Keskituloisia, jotka laittavat rahaa mielummin hyvään ruokaan kuin penkki- tai välineurheiluun, tarvittavaa parempaan autoon, kodintekniikkaan, valmisruokaan, baareihin tai muihin rahaa vieviin harrasteisiin? Meidän kahden hengen ruokabudjetti vaihtelee 400 ja 650 euron välillä kuukaudessa ja me panostamme ruokaan. Potea. Ai niinkuin sairautta? Ruokahysteria. Kukaan ei panikoi. Kukaan ei huuda. Kaikki ottaa chillisti. Mitä nyt joskus typeriä kolumneja ruoditaan. Karppausälämölö meni jo. Hiilareista puhutaan yhä, mutta asiallisesti. Se on vain hyvästä.

Ruoasta on tullut tehokas tapa osoittaa hyväosaisuutta ja trenditietoisuutta. *tv-visan virheääni* Onko hyväosaisuus sitä, että katsoo, mitä suuhunsa pistää? Se on enemmän ajan kuin rahan käyttämistä. Trenditietoisuus-käsite on ruokakeskustelussa jo niin mennyttä. Kunhan vain kokataan ja syödään. Hyvää ja aitoa ruokaa. Järkeä käyttäen. Eettisyyttä korostaen. Onko se elitismiä, että maksaa hiukan enemmän kananmunista, jotta niiden munijat eivät olisi joutuneet kärsimään? Elitismi kunniaan!

Ruokaa valikoivat he, joilla on siihen varaa. Olen itse keskituloinen ja pyrin käsittelemään ruokaa keskituloisten näkökulmasta. Niiden, joilla on oikeasti varaa valita. Se kattaa merkittävän valtaosan suomalaisista köyhyysrajan yläpuolelta. Ruokaan meillä ei mene mammonia, mutta syömme erittäin hyvin. Miljoonan vuosituloilla en varmaankaan söisi lainkaan erilailla. Köyhyyskeskustelu on toisen foorumin asia. Tarpeellinen sekin.

Pakurikääpä. Montako promillea suomalaisista mesoaa pakurikäävästä? Entä maca-jauheesta? Entä jos ne toimivat ja joku on vain löytänyt ne osaksi ravintoaan? Suurempi osa suomalaisista hehkuttaa lähipiirilleen lenkkimakkarauutuudesta, joka ainakin on ravinnoksi ala-arvoista. Yleistääkö kirjoittaja marginaaliporukan pakurikääpäjulistuksen "eliitin" sekoamiseksi?

Kirjoittaja oli selaillut parisataasivuista superfood-kirjaa eikä uskonut, mitä siellä sanottiin. Ottiko hän selvää, oliko kirjan väitteissä mitään perää vai luottiko vain mutu-tuntumaan?

Maapallon toisen puolen marjoja markkinoidaan mahdollimman hienolta kuulostavalla hölynpölyllä. Mitä vikaa on karpalossa, mustaviinimarjoissa ja mustikoissa? Ottiko kirjoittaja selvää, voisiko myös maapallon toisella puolella kasvaa marjoja, joilla olisi yhtä hyvät terveysvaikutukset kuin kotimaisilla marjoilla? Suomalaiset metsämarjat ovat olleet iso juttu ruokakeskustelussa jo pitkään. Niiden arvo huomattiin uudestaan mm. goji-marjojen kautta. Tästä on jo kauan. Tervetuloa tähän päivään!

Ravitsemuksellisesti superfoodissa ei ole mitään järkeä. Kaurapuuro-mustikka-aamiainen ei ole yhtään sen huonompi vaihtoehto kuin luomumarjavihersmoothie. Onkohan kirjoittaja tutustunut superfoodien ravintoarvoihin? Ja kyllä kaurapuuro- ja smoothie-aamiainen ovat molemmat hyviä. Toinen tykkää enemmän toisesta ja on kiva, että on vaihtelua. Itse en kiinteää ruokaa pysty heti aamutuimaan syömään. Kaurapuuro kuulostaa toivottaman vanhanaikaiselta. Vanhanaikaisuus on juuri se, mitä nyt haetaan eli tervettä järkeä ja hyväksi koettua.

Jos ajatellaan vain sitä, mitä elimistö tarvitsee, ruokailu ei oikeastaan ole edes kovin monimutkaista. Niin vaikea kuin se on uskoa: tavallinen, monipuolinen perusruoka riittää. No shit Sherlock! Onkohan kirjoittaja seurannut viimeisen vuoden aikaista ruokakeskustelua millään tasolla? Juuri tästä puhutaan. Älä esitä perusjärkeä omana ideanasi.

Tärkeää on myös nautinto ja ruuan sosiaalinen ulottuvuus: se, että ruoka on hyvää ja sitä syödään yhdessä ja kaikessa rauhassa. Oho, onko kirjoittaja lukenut jonkun nykyaikaisenkin trenditutkimuksen? Sosiaalinen syöminen on todellakin vahvassa kasvussa, koska se on kivaa ja yhteisöllistä. Jälleen tämä esitetään omana neuvona.

Ruokatrendejä seuratessa tuntuu kuitenkin siltä, että ruokailusta ja ravinnosta on tullut jotakin käsittämättömän vaikeaa. Jotta ylipäätään osaat syödä, tarvitset oppaita ja ohjeita. Se, että kirjakaupassa on kasa ties mitä diettejä ja hyvinvointioppaita, ei tarkoita, että perusjärkeä käyttävä ihminen niitä tarvitsisi. Toisaalta on hienoa, että tietoa on tarjolla enemmän, koska ihmiset ovat kiinnostuneita ruoasta. Hyvä ravitsemuskirja antaa paljon oppia arkeen, säästää aikaa ja lihomista. Ilmankin pärjää.

Ruokahysteriassa on kysymys jostakin ihan muusta kuin ravinnon terveellisyydestä. Kun kaikkea on liikaa, sillä voi pelleillä. Ruuasta lasketaan kaloreita, hiilihydraatteja, rasvoja, proteiineja vitamiineja ja mitä kukakin nyt haluaa tarkkailla. Kuka laskee, kuka ei. Mikäli tietää suurin piirtein, missä raaka-aineessa on hirveästi rasvaa, kaloreita, hiilareita tai proteiineja, pystyy päivittäiset ruokaostokset tekemään vaivatta. Mikäli siis niistä välittää. Itse en välitä. Tuoreet, käsittelemättömät raaka-aineet ja joku tolkku riittävät pitkälle. Parhaissa raaka-aineissa ei ole tuoteselosteita. Veikkaan, että kirjoittaja ei ole koskaan antanut kunnollista ajatustakaan ruokavalionsa ravintoarvoille. Sehän voisi viedä jopa puoli iltaa. Pyydän anteeksi, jos olen väärässä.

Terveystuotteista ja -ruuasta on kehittynyt valtava bisnes. Erilaiset ”asiantuntijat” rakentavat mielikuvia, lupaavat hyvinvointia ja terveyttä. Ruokamuodit seuraavat toisiaan ja kamppailevat keskenään. Öööö… joo, eikös tämä tapahtunut jo 1960-luvulla?

Omaa uskontoa vahvistetaan samanmielisten seurassa, ja guruja ovat ne asiantuntijat, jotka vahvistavat oman ryhmän sanomaa. Montakos ruokakulttia kirjoittaja tuntee? Mitä jos itse vannon terveen järjenkäytön nimeen ja blogiani seuraisi vaikka kolme miljoonaa suomalaista? Olisinko guru vai se yksi bloggari, joka puhuu joskus ihan fiksuja?

Leipäjonossa otetaan sitä, mitä annetaan, eikä tiedustella, olisiko mahdollista saada kokojyväleipää ja vähärasvaista leikkelettä. Niin? Mikä pointti tässä on? Jos ei ole rahaa ruokaan, syödään, mitä saadaan. Ja jos on rahaa, niin voi valita, mitä syö. Onko se leipäjonoihin osallistumaton, 99 prosentin osa suomalaisista sitä eliittiä? Onko se elitismiä, että ottaa selvää ruoastaan ja syö, mikä maistuu ja tuntuu hyvälle? Vai onko se välinpitämättömyyttä, laiskuutta, tekosyiden keksimistä ja epämääräisten syyllisten etsimistä ongelmaan, jota ei ollut ennen tai jälkeen kyseisen kolumnin? Ja pitäisikö kolumnin kirjoittajan ensin tarkastella nykymaailmaa ennenkuin laukoo mutu-aivopieruja? Itselläni olisi mielipiteitä monestakin asiasta, mutta en kirjoita niistä, koska tiedän, etten tiedä niistä tarpeeksi ja pyrin kirjoituksillani tarjoamaan edes jotain uusia ajatuksia. Taustatyökasat odottavat purkamista. Toivottavasti onnistun niiden avulla paremmin kuin Sari Sainio.

Terv. Ruokahysteriaa poteva elitisti

 

Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.