Vuoden tarjoilija: Älypuhelin voi pilata ravintolaillallisen – edes väärää annosta ei huomata

Kahvila, älypuhelin
Shutterstock

Älypuhelinten yleistyttyä monella on kännykkä koko ajan mukana - myös ravintolaillallisella. Vuoden tarjoilija 2014 kertoo Makuja.fi-sivustolle, että älypuhelimen käyttö ruokailun aikana voi johtaa ongelmallisiin tilanteisiin.

Vuoden tarjoilijaksi 2014 valittu, sommelierinä Gastrobar Emossa työskentelevä Toni Yksjärvi kertoo, että kännykkäänsä keskittyvä asiakas asettaa tarjoilijan hyvin kiusalliseen asemaan. Tämän lisäksi älypuhelimeen keskittyminen voi pahimmillaan johtaa siihen, ettei asiakas saakaan sitä, mitä on ollut tarkoitus tilata.

Ruokakuvia saa ottaa!

Yksjärvi kertoo, että älypuhelinten yleistymisen huomaa tarjoilijoiden työssä sekä hyvässä että pahassa. Positiivista on se, että moni kuvaa tänä päivänä ruoka-annoksensa ja lisää niitä sosiaaliseen mediaan.

– Iso osa annoksista kuvataan! Se ei häiritse ollenkaan, vaan on ihan positiivista, sillä sitä kautta kuvat kauniista annoksista leviävät somessa ja ravintola saa positiivista näkyvyyttä, Yksjärvi kertoo.

Asiakas kärsii itse kännykän käytöstä

Moni käyttää puhelinta ruokailun aikana.

Puhelimen käyttäminen näyttää tarjoilijoiden arjessa usein kuitenkin myös kääntöpuolensa. Tarjoilija joutuu puhelimeensa keskittyvät asiakkaan kohdatessaan kinkkiseen tilanteeseen. Ravintolan henkilökunta ei välttämättä kykene hoitamaan työtehtäviään sovitulla tavalla, mikäli asiakas keskittyy johonkin aivan muuhun. Pahimmillaan tästä kärsii myös asiakas.

– Se on vähän vaikea tilanne, koska aina kun vie ruoan pöytään, haluaisi saada asiakkaalta sen pienen hetken – ihan vain muutaman sekunnin – aikaa kertoa, että mitä annoksessa on, Yksjärvi toteaa.

Kun tarjoilija ei saa kontaktia asiakkaaseen, voi ruoka-annosten kohdalla tapahtua tavallista helpommin virheitä. Tarjoilijan tehtäviin kuuluu kertoa asiakkaalle, millainen annos hänelle tarjoillaan.

–Joskus ruoan joutuu vain jättämään pöytään. Pahimmillaan asiakas onkin tilannut jotain muuta kuin mitä pöytään on tuotu, eikä hän ole kiireiltään ehtinyt keskittymään asiaan, Yksjärvi toteaa.

Puhelin ei kuulu ravintolasaliin

Yksjärvi pitää hyvänä ideana sitä, että ruokailun aikana kännykät pysyisivät kokonaan poissa näkyvistä. Vaikka todella rennon palvelukulttuurin ravintoloissa puhelimessa puhumista ei paheksuta, päällimmäisenä toiveena Vuoden tarjoilijalla on kuitenkin se, ettei puhelimeen puhuttaisi ravintolasalissa. Jos jokin asia on kuitenkin tärkeää hoitaa ravintolassa puhelimitse, olisi tärkeää ottaa muut huomioon.

– Ainakaan kovaääninen tai pitkä puhuminen ei sovi tilanteeseen ja se on myös epäkohteliasta omaa pöytäseuruetta kohtaan, Yksjärvi toteaa.

Yksijärvi on kohdannut työssään puhelimen käyttöön liittyviä tilanteita, jotka ovat vaatineet häneltä välitöntä puuttumista asiaan - muiden asiakkaiden ruokarauhan takaamiseksi.

– Olen joutunut käymään pyytämässä ruokarauhaa viereisiin pöytiin, Yksjärvi kertoo.

Suomen ensimmäinen kännykkäparkki otetaan käyttöön Ravintola Lasipalatsissa lokakuussa. Castillo de Molina Cell Parking -kännykkäparkissa puhelimen voi laittaa myös lataukseen ruokailun ajaksi.

KATSO VIDEO: Vuoden tarjoilija Toni Yksjärvi Huomenta Suomen haastateltavana keväällä 2014. Huomioithan, että video ei välttämättä näy kaikissa mobiiliversioissa.

Heli Kuitunen, heli.kuitunen(at)mtv.fi

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!