Varo tätä aamupalavirhettä! Tutkimus paljastaa terveysvaaran

aamupala
Shutterstock

Aamuinen mehulasillinen voi olla terveydelle haitallinen.

Jos aamurutiinisi koostuu kahvista, appelsiinimehulasillisesta ja paahtoleivänpalasesta, on ehkä aika tarkastella tätä tapaa uudesta kulmasta.

Näistä kolmesta hedelmämehulasillinen voi nimittäin olla vaaraksi terveydellesi, kertoo tuore tutkimus.

Appetite-lehdessä julkaistun australialaistutkimuksen mukaan hedelmämehun säännöllinen lipittäminen saattaa nimittäin johtaa korkeaan verenpaineeseen ja sydän- ja verisuonitauteihin. Tämä johtuu mehujen sisältämästä sokerista.

Vaikka mehuista voikin löytyä tuikitarpeellisia vitamiineja, niiden sisältämä sokerimäärä vetää vertoja jopa kolajuomille.

Tutkimus toteutettiin niin, että 160 aikuiselta kysyttiin heidän ruokatottumuksiaan viimeisen vuoden ajalta, erityisesti huomiota kiinnitettiin heidän mehunkulutukseensa. Lisäksi osallistujien verenpaine mitattiin. Tutkimustulokset paljastivat, että mitä useammin hedelmämehua juotiin, sitä korkeampi verenpaine oli.

Tutkimus oli pienehkö, mutta siitä huolimatta kannattaa miettiä, kannattaisiko omaan mehunkulutukseensa puuttua. Kokonaisista hedelmistä poiketen mehusta puuttuu nimittäin kuitu. Siksi mehua saattaakin tulla juotua hurjat määrät eikä olo kuitenkaan tule kylläiseksi. Vastineeksi saakin vain suuren määrän nestemäisiä kilokaloreita.

LUE MYÖS: 

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!