Tuttu raaka-aine parantaa broilerin makua – tätä kannattaa ehdottomasti lisätä!

broileri
Broileri maistuu suomalaisille. Shutterstock

Appelsiinin ja broilerin liitto on klassikko, mutta appelsiinin tai muiden sitrushedelmien lisääminen broileriruokiin on unohtunut monilta. Poimi reseptivinkki, jossa broilerin ohella pääosassa on appelsiini!

Allt om Mat -sivuston herkullisessa reseptissä yhdistyy appelsiinin makeus ja broilerin miellyttävä maku. Kokeile rohkeasti tutun hedelmän yhdistämistä suomalaisten suosikin, broilerin, kanssa!

Uuniappelsiinit ja seesamkana tomaatti-porkkanapedillä

4 broilerinfileetä
1 valkosipulinkynsi
500 g porkkanoita
1 sipuli
seesamöljyä oman maun mukaan
4 appelsiinia
250 g kirsikkatomaatteja
rypsiöljyä
valkoviinietikkaa
suolaa
sokeria
mustapippuria

Lisäksi

3 dl basmatiriisiä

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan.

Leikkaa broilerinfileet kolmeen osaan ja ruskista ne öljyssä. Kuori ja hienonna valkosipuli. Mausta broileri suolalla ja valkosipulilla. Paista noin kaksi minuuttia. Kuori ja leikkaa porkkanat noin 2 millimetrin paksuisiksi siivuiksi. Kuori ja pilko sipuli.

Lisää uunivuokaan kaikki muut ainekset paitsi tomaatti ja appelsiini. Lisää seesamöljyä ja 2 rkl etikkaa. Mausta suolalla, sokerilla ja pippurilla. Sekoita. Paista uunissa noin 15 minuuttia.

Leikkaa, kuori ja viipaloi appelsiinit. Lisää uunivuokaan appelsiinit ja kirsikkatomaatit. Paista vielä viisi minuuttia uunissa. Tarjoile riisin kanssa.

Lähde: Allt om Mat


 

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.