Tutkimus: Lähes 50 prosenttia suomalaisista pitää tätä arkipäiväistä asiaa paheena

Shutterstock

Tuoreen kyselytutkimuksen perusteella jääkaapille meno on pahe puolelle suomalaisista.

Hyvät ruokatottumukset lähtevät usein omasta jääkaapista. Tutkimisyhtiö Cintin toteuttaman kyselyn mukaan jääkaapin houkuttelevimmat herkut säilytetään käden ulottuvilla keskihyllyllä.

Vastaavasti vihannekset ja muut terveelliset ruoat piilotetaan alimpiin lokeroihin, jonne ne usein unohtuvat. Yli puolet (50,8 prosenttia) vastaajista kertoi löytävänsä jääkaapistaan pilaantunutta ruokaa, jonka olemassaolon oli jo ehtinyt unohtaa. Peräti neljäsosa vastaajista heitti pois vanhaksi mennyttä ruokaa viikoittain, puolet kuukausittain.

Jääkaapille meno syntistä puuhaa erityisesti naisille

Peräti 46,9 prosenttia vastaajista mielsi jääkaapille menon paheena. Naisista näin ajatteli 55,2 prosenttia ja miesvastaajien keskuudessa vastaava lukema oli 44,8 prosenttia. Kuudennekselle vastaajista (16,4 %) iski syyllinen olo, kun he avasivat jääkaapin oven. Syyllisyyden tunteminen oli yleisempää naisten keskuudessa: heistä viidesosa koki jääkaapin avaamisen syntisenä puuhana. Miehistäkin syyllisyyttä koki joka kymmenes.

Ruokien esillepano on yllättävän tärkeää sen kannalta, mitä lautaselle päätyy. Huonosti järjesteltyyn jääkaappiin hukkuu paljon ruokatuotteita, jotka löytyvät kuukausi myöhemmin pilaantuneena.

– Kätevä tapa muuttaa ihmisten käsitystä jääkaapille menon paheellisuudesta on muuttaa ihmisen käsitettä herkuista. Terveellinenkin ruoka voi olla herkku. Raakasuklaa ja muut superfoodit säilyvät jääkaapissa pitkään, eikä niitä tarvitse piilottaa itseltään, toteaa ravintoterapeutti Jaakko Halmetoja.

– Herkkuja voivat olla myös luonnonmukaisesti tuotetut ruoka-aineet, joilla on ainutlaatuisia ominaisuuksia ja usein jopa terapeuttisia vaikutuksia terveyteemme. Toinen keino saada itsensä mieltämään jääkaapille meno positiivisempana, on nostaa terveellisiä ruokia esille omassa jääkaapissaan, Halmetoja jatkaa.

(MTV LIFESTYLE)

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!