Tutkimus: Arkinen välipala saattaa pienentää diabetesriskiä

Jogurtti on terveellisintä maustamattomana. Shutterstock

Suositulla välipalalla on tutkimuksen mukaan uskomattomia terveysvaikutuksia.

Harvardin yliopistossa tehty tutkimus osoitti, että säännöllisesti jogurttia syövillä on 18 prosenttia pienempi todennäköisyys sairastua kakkostyypin diabetekseen. Jo 28 grammaa jogurttia päivässä oli riittävä määrä.

Tutkimusta tehtiin lähes 30 vuotta

Jogurtin ja kakkostyypin diabeteksen välinen yhteys saatiin selville, kun tutkijat yhdistivät kolme pitkäaikaisen ruokailutottumuksia ja terveyttä kartoittaneen tutkimuksen tulokset. Siihen osallistui lähes 200 000 ihmistä, joita tutkittiin pisimmillään 30 vuoden ajan. Kellään ei tutkimuksen alussa ollut diabetesta, mutta sen päättyessä yli 15 000 ihmistä oli sairastunut siihen.

Tutkimukseen osallistuneiden ruokailutottumuksia tarkkailtiin. Maitotuotteiden kokonaiskulutuksella ei huomattu olevan vaikutusta diabeteksen puhkeamisessa, eikä pelkästään juuston tai maidon huomattu vaikuttavan samalla tavalla.

Terveysvaikutuksen syystä ei ole varmuutta

Tutkijat eivät ole varmoja, miksi jogurtti ehkäisee kakkostyypin diabetesta. Jogurtin sisältämät bakteerit ovat terveydelle edullisia muutenkin. Toisaalta tutkijat pohtivat, että jotkut korvaavat jälkiruoan säännöllisesti jogurtilla, jolloin he syövät vähemmän epäterveellisempiä vaihtoehtoja.

Tutkijat kuitenkin huomauttavat, että tutkimuksessa kävi ilmi vain se, että jogurttia syövillä on pienempi todennäköisyys sairastua, mutta siitä ei ole tieteellistä näyttöä, että jogurtti suoraan ehkäisisi kakkostyypin diabetesta.

LUE MYÖS:

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!