Terveystuotteesta povataan ruokakauppojen hittiä: "Iskee tänä kesänä isosti läpi"

shutterstock_377642452
Shutterstock

Maailmalla viime vuosina suuren suosion saavuttaneesta terveysjuomasta saattaa tulla Suomessakin tulevana kesänä hitti.

K-supermarket Arabian kauppias Sasu Hamina on erityisen perehtynyt uutuustuotteisiin, joita ruokakauppoihin on mahdollista ottaa myyntiin. Lähiruoan ja erityisen terveellisten ruokien puolestapuhuja uskoo, että suomalaiset tulevat tänä kesänä löytämään kookosveden.

– Kookosvesi on varmasti se, mikä iskee tänä kesänä isosti läpi. Meille tulee täksi kesäksi kotimaisia toimittajiakin, jotka tuovat sitä jatkossa, eli pian tarjolla on muutakin kuin pelkästään ulkomaisia purkkeja, Hamina toteaa.

Kookosvettä ylistetään maailmalla

Vähäkalorinen ja rasvaton kookosvesi on ollut maailmalla suosittua juomaa jo pidemmän aikaa, vaikka Suomessa se ei olekaan saavuttanut suursuosiota. Huolimatta vähäkalorisuudestaan kookosvettä ei kuitenkaan kannata juoda litrakaupalla, sillä juoma ei ole täysin kaloriton, ja suurista määristä kookosvettä voi kertyä yllättävän paljon kilokaloreita päivässä.

Kookosveden makua kuvaillaan raikkaaksi, makeaksi ja pähkinäiseksi, eikä sitä ole syytä sekoittaa kookosmaitoon tai kookoskermaan. Kookosvettä saadaan nuorten kookosten sisältä, kun ne halkaistaan siinä vaiheessa, kun ne ovat vielä vihreitä.

Etenkin monet urheilijat maailmalla ovat vannoneet kookosveden nimeen, sillä sen väitetään toimivan tehokkaampana nesteyttäjänä kuin vesi. 

Lähde: webmd.com

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat