Pizzalla uskomaton vaikutus työntekijöihin – olisitko arvannut?

shutterstock_118452199
Shutterstock

Saisiko pizza sinut työskentelemään kovemmin kuin raha? Saatat vastata, ettei tietenkään, mutta totuus voi olla toinen. 

Raha motivoi työntekoon, mutta pizza vielä rahaakin enemmän. Näin väittää psykologian professori Dan Ariely uudessa kirjassaan.

Arielyn väite perustuu tutkimukseen, jossa ihmisille luvattiin tehdystä työstä erilaisia palkkioita. Tarjolla oli tekstiviesti ”hyvin tehty”- viestillä, 30 dollarin palkkio tai lahjakortti pizzeriaan. Neljäs ryhmä ei saanut vastineeksi työstä mitään.

Viikon testijakson aikana pizza osoittautui parhaaksi motivoivaksi tekijäksi. Se paransi ryhmän tuottavuutta 6,7 prosentilla. Seuraavalle sijalle sijoittui tekstiviesti 6,6 prosentilla ja kolmanneksi raha 4,9 prosentilla.

Viikon jälkeen raha tippui kuitenkin neljännelle sijalle. Rahaa saavien työtehokkuus oli tippunut jopa 13,2 prosenttia pienemmäksi kuin kontrolliryhmän.

Tekstiviesti myös kiilasi ohi pizzan ja päätyi viikon lopuksi voittajaksi.

Asiantuntijoiden mukaan tulokset kertovat siitä, että ihmiset arvostavat arvostusta ja kiitoksia enemmän kuin rahaa.

Lähde: Foxnews

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.